Human Nature – luonnon pikku oikkuja (Human Nature, 2001 USA, Ranska) elokuvan taustalta löytyvät ihmismieltä mustan komedian tavoin käsitelleen Being John Malkovichin ohjaaja Spike Jonze ja käsikirjoittaja Charlie Kaufman. Jonze ei tällä kertaa kuitenkaan löydy ohjaajanpallilta, vaan tuottajan, Kaufman on edelleen kirjoituskoneen vierellä. Elokuvan on ohjannut ranskalainen Michel Gondry, joka tunnetaan mm. Björkin ja Massive Attackin videoista.

Hieman hajanaisesta lähtökuopasta starttaava Human Nature tarkastelee biologin suurennuslasin läpi elämän pieniä oikkuja, kolmen päähenkilön tallustelua Telluksellamme. Patricia Arguetten (Bringing out the Dead) esittämä mutaatio kärsii hormonaalisesta karvankasvusta. Tim Robbinsin (Kavahda naapuriasi!, Operaatio Mars) esittämä tiedemies on taas kyyristynyt liian lähelle tutkimuskohteitaan, että sosiaalinen kanssakäyminen ei ole edistynyt perheen perustamiseen. Miehellä on haittana vieläpä liian pieni siitin suvunjatkamiseen. Walesilaisen Rhys Ifansin esittämä ikänsä metsässä asunut ihmisapinaksi kasvanut astuu elokuvassa sivistyneeseen maailmaan edellä mainitun kaksikon avulla ja myöhemmin hänestä koulutetaan salonkikelpoinen käyttäytymismallit osaava herrasmies.

Rhys Ifansin henkilöhahmosta luonnollisesti revitään parhaimmat naurut. Arquetten ja Robbinsin jäädessä hieman taustalle tässä mielessä. Robbins kuitenkin onnistuu liikkumaan puvussaan sen verran hyvin, että hänet sentään muistaa vielä elokuvan jälkeen, Arquettesta näin ei voi puhua. Hän on tyypillisesti valju ja sopisi paremmin nyyhkyelokuviin.

Ifans oli räävitön romanttisessa menestyskomediassa Notting Hill Hugh Grantin kämppäkaverina, josta mies varmana myös muistetaan parhainten. Human Naturessakin Ifans kuikeloi kalsarit jalassa, vaikka Notting Hillin veroisesta ei voidakaan puhua. Elokuva jää kovin vaisuksi, vaikka sen pääosissa ovatkin muuten hyvät Ifans ja Robbins. Tarinan suomat mahdollisuudet käytetään vain osittain, eikä vauhtiin päästä kuin hetkittäin. Pakoin sorrutaan käyttämään metsämiehen sukupuoliviettyä, eikä naurut irtoa vääntämälläkään.

Syvällisempi sanoma alleviivataan vielä kertaalleen elokuvan loppupuolella. Samanlaisessa miljöössä mitä Jim Carrey The Majesticissa pääsee Ifans kertomaan vapaudesta olla mikä tahtoo. Tahtooko hän sitten olla metsässä räyhäävä ihminen vai teetä juova apina paljastetaan aivan lopussa. Katsoja saa taas kerran tietää millainen maa Yhdysvallat on sananvapauksineen. Rasittavaa propagandaa vieläpä mahdottoman tylsästi.

Human Nature ei ole loppujen lopuksi purevaa kritiikkiä inhimillisyyttä vastaan sun muita läheisiä ilmiöitä kohtaan, kun kehittely tyssää ennen loppua navanalusista puhumiseen. Tarinassa onnistutaan kuitenkin hieman raottamaan ihmisyyden menneisyyttä, joka tekee elokuvasta katsottavan.

teksti: © 2002 Raimo Miettinen