Sarah Huttinger (Jennifer Aniston) on juuri kihlautunut ja lähtee tulevan aviopuolisonsa kanssa siskonsa häihin. Matkalla Sarah miettii sitoutumisen pelkoa, mutta se ei ole ainoa päänvaivaa tuottava asia. Sarah ei nimittäin ymmärrä miksi hän eroaa niin paljon sukunsa muista edustajista. Hän kun on tumma ja muut vaaleita, isukki ajaa rauhallisesti ja hän itse kaahaa kuin heikkopäinen. Entä missä hänen äitinsä kävi viikkoa ennen papin aamenta? Olisiko siis mahdollista, ettei Sarah tietäisi oikean isänsä henkilöllisyyttä?

Sitkeä Hollywood huhu kertoo, että Charles Webbin kirjasta tehty elokuva Miehuuskoe pohjaisi todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Tässä aikamme klassikossahan seurapiirirouva viettelee ja tuhoaa nuoren miehen perhesuhteet. Häähumun pyörteissä Sarah saa vihiä siitä, että kirjailija Webb olisi käyttänyt inspiraationaan juuri hänen perhettään. Se saattaisikin selittää paljon, joten Sarah päättää etsiä käsiinsä ”oikean elämän” Benjamin Braddockin, siis saman henkilön jota Dustin Hoffman aikoinaan ansiokkaasti tulkitsi.

Aitoon huhuun perustuva leffa nojaa vahvasti hurjaan tähtikaartiin: Tasapaksusti Sarahia tulkitsevan Anistonin rinnalla nähdään mm. Kevin Costner, Mena Suvari ja Mark Ruffalo. Sivuosassa piipahtaa myös Kathy Bates, joka toistaa (jälleen) hälläväliä -tädin roolia. Huomion varastaa kuitenkin lapsitähtenä pitkän uransa aloittanut Shirley MacLaine, joka tekee fantastisen suorituksen perheen ärjynä isoäitinä. MacLaine, joka ei välttämättä entuudestaan ole tuttu nuoremmille katsojille, pitää tarinaa elossa tylsinä hetkinä. Ja tylsiä hetkiä kyllä riittää eikä Rob Reinerin ohjauksesta saada aikaiseksi mitään huhua suurempaa.

Elokuvaan on piilotettu fanien mieliksi yhtä sun toista kivaa yksityiskohtaa, joista useimmat liittyvät Costnerin aikaisempiin elokuviin, mutta jätettäkööt ne jokaisen itsensä etsittäviksi. Kaiken kaikkiaan Huhupuhetta (Rumor Has It, 2005 Yhdysvallat) on jälleen yksi hyvä esimerkki kiinnostavasta ideasta, josta ei loppujen lopuksi saada irti ala-asteen kouluainetta enempää. Loppuun heitetään tuttu ja turvallinen ”anteeksi ja kiitos” -ratkaisu ja sillä hyvä. Kovasta yrityksestä huolimatta lopputulos on vain lämmittelyä Anistonin seuraavaan, astetta elämänläheisempään The Break-Up kertomukseen.

teksti: © 2007 Lasse Lepola