Jackson palaa vahvuuksilleen digianimaation suurhassuttelijana. Suuri käärme on odotuksen arvoinen.
Vain kovimmat Tolkien-fanit pitivät Peter Jacksonin ensimmäistä Hobitti-filmatisointia kovin onnistuneena. Minusta lastenfantasia oli tuskallisen pinnistelty. Se ei luvannut paljoa “trilogiaksi” paisutetun Hobitin kahdelle jatko-osalle.
Odottamattoman matkan vanutusta ei lunasteta takautuvasti, mutta Smaugin autioittama maa on merkittävästi jouhevampi “story-ride”, joka parhaimmillaan – Bilbon ja suuren käärmeen kohdatessa – nousee myös Jacksonin ohjastamien Tolkien-hetkien huipulle.
Juoksua jatketaan suoraan edellisosasta. Pian kääpiöt, Bilbo ja Gandalf ovat Synkmetsän laidalla. Siitä päästään itse asiaan: hilpeän kekseliäästi koreografioituhin animaatiovetoisiin toimintajaksoihin, joiden kuvittelisi huvittavan pölyttyneintäkin tylsimystä hiukan. Ensin vastassa on jättihämähäkkejä, joiden kuoliaaksi pistämisestä saa ilkeää iloa.
Komeimmassa kääpiöt laskevat koskea tynnyreillä, kun örkit ja haltiat kutovat ympärillä monenkirjavia antagonistisen akrobatian liikeratojaan. Kaikki on aivan kuin huvipuiston 3D-ajelusta, vain ehkä kaikkein parhaasta sellaisesta.
Animaatiomaistrous on Jacksonin suurin lahja elokuvantekijänä. Ainakin isolla kankaalla riemukkaan viihdyttävät King Kong ja Jacksonin tuottama Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus osoittivat jo tämän. Hobitti: Smaugin autioittama maa voidaan lisätä kolmanneksi strutsinsulaksi suurhassuttelijan silinterihattuun.
Merkille pantavaa elokuvassa onkin fantasiafilmatisoinnin lähes kaikenkattava digianimaatiopohjaisuus. Keinotekoisuuden vaikutelmaa helpottaa ainakin ensiosaan verraten, jos elokuvan näkee tavallisella 24 kuvan sekunttinopeudella HFR:n 48 sijaan.
Toinen Hobitti on ensimmäistä vapautuneempi Sormusten Herran imitoinnista. Leikkaukset pömpösiteetissä ja onneksi rooliltaan vähentynyt “hullunhauska” kääpiökööri antavat enemmän myös aikuisemman tarinankerronnan tasolla.
Synkmetsän kopean isolationistinen haltiakuningas (Lee Pace), Järvikaupungin plebeiji-inhoinen juoppo johtaja (Stephen Fry) ja vuorensa sisällä rahtusen mielisaraaksi valahtanut Smaug (äänenä Benedict Cumberbatch) ovat karismaattisesti hahmoteltuja keitaita, joiden ympärillä miljööt kasvavat merkitykseen.
Klimaattinen kohtaaminen Bilbon (Martin Freeman) ja Smaugin välillä saavuttaa Jacksonin koko Tolkien-kaanonissa turhan harvinaisen myyttisen suuruuden ja ikiaikaisuuden vaikutelman. Elokuvan tahti tyyntyy. Pikarit, smaragdit ja rahakeot käynnistävät pieniä kullanvyöryjään. Kun Smaug aloittaa kissa-ja-hiiri-leikkinsä, loihtivat hysteerisyyttä äänensä tehokeinona tiputteleva Cumberbatch ja Bilbon imartelevaa kieltä liukkaalla ilkikurisuudella maustava Freeman vihdoin todellista elokuvataikaa.
Teksti 2013: Aleksi Salonen
Lue myös:
Hobitti – Odottamaton matka -arvio ja pohdiskelua HFR:stä
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA