Sanonta ”rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamista” kuvaa melko osuvasti Spike Jonzen neljättä kokopitkää. Lähitulevaisuuden Los Angelesiin sijoittuvan elokuvan premissi saattaa nostattaa kulmakarvan jos toisenkin, vaikka harvemmin Jonzen ohjaustyöt absurdismia välttelevät. Heti alkuun on todettava, että realismi on yksi elokuvan monista vahvuuksista.

Keskushahmo on sympaattinen Theodore Twombly (Joaquin Phoenix): emotionaalisesti murtunut, mutta tunteistaan vaitonainen, yksinäinen sielu. Hän kirjoittaa työkseen henkilökohtaisia kirjeitä niiden puolesta, jotka eivät kykene ilmaisemaan tunteitaan lähimmäisiään kohtaan. Theodoren oma avioero on allekirjoitusta vaille sinetöity, mutta katkeransuloiset muistot pyörivät filminauhana hänen mielessään.

Lähitulevaisuuden viattoman utopistisessa miljöössä kävelykadut ovat roskattomia eikä saastuttavia autoja näy lähimainkaan. Kaupungin ekologinen metro on nopea ja kätevä, jossa ihmiskontaktin luulisi olevan väistämätöntä. Käytännössä asiat ovat toisin: älypuhelimiensa näyttöihin orjuutetut ihmiset ovat sosiaalisesti eristyneempiä kuin koskaan. Uusimman teknologisen innovaation, OS1:n – ensimmäisen myötätuntoon kykenevän tietokoneohjelman – saavuttua markkinoille, Theodore ajautuu yhä kauemmas todellisuudesta kun hän ystävystyy ”Samanthan” (äänenä Scarlett Johansson) kanssa.

Tarina on kerrottu täysin Theodoren perspektiivistä. Näyttelijävetoinen kerronta toimii ihailtavasti Phoenixin hurmaavan esityksen ansiosta. Ensimmäinen otos on tiivis lähikuva, joka alusta alkaen muodostaa vahvan siteen miellyttävään päähahmoon. Maltillinen kuvakerronta saavuttaa Jonzen käsikirjoituksen inhimillisyyden ja päästää katsojan kirjaimellisesti Theodoren iholle. Herin lämmin väripaletti koostuu runsaasti käytetyn punaisen eri sävyista, nimittäin elokuvan jokaisessa kohtauksessa on käytetty rakkauden väriä.

Tahditus ja musiikki muuttuvat hahmon tunteiden mukaan: välillä kamera liikkuu laahustaen pitkin katuja melankolisen musiikin tahdissa, välillä se taas puikkelehtii ihmisjoukkojen välistä iloisen banjon rytmiin. Jonzen pitkä ura musiikkivideoiden parissa on elokuvan tunnelman kannalta kullanarvoista. Takaumissa hän on osuvasti lainannut Terrence Malickia ja tämän tyyliä kuvata luonnon valoa vasten, joka unenomaisesti palauttaa Theodoren muistot – ainakin hänen muistamallaan tavalla.

Omaperäisyys ei läheskään aina toimi, jonka vuoksi Her on tervetullut poikkeus. Kemia Phoenixin ja Johanssonin välillä on taianomaista, vaikka jälkimmäinen ei kameran edessä esiinny. Futuristinen miljöö palvelee tarinan teemoja ottamatta itseään liian vakavasti. Jonze tuskin itsekään tietää tarinan tarkkaa ajankohtaa, sillä se on epäolennainen. Olennaista Jonzelle on ihmisrotu, ja kuinka epätoivoisesti ihmisluonne tarvitsee ihmiskontaktia. Tietokoneet kehittyvät, mutta eivät koskaan tule meitä lopullisesti korvaamaan.

Blu-ray: Julkaisussa 1080p 1.85:1 -laajakuva ja DTS 5.1 HD MA -ääniraita.

Lisämateriaali:
• The Untitled Rick Howard Project
• Love in the Modern Age
• How Do You Share Your Life with Somebody?

Teksti: 2014 Jussi Toivola

Lue myös elokuvasta julkaistu artikkeli »