Harry ja karhu (Grizzly Falls, 1999 USA, Kanada, Iso-Britania) oli vaihteeksi erilainen kokemus. Elokuva oli vanhanaikaisesti kuvattu, se sisälsi todellista seikkailua (kuin kirjoissa), Hollywoodilainen kiilto oli poistettu, mutta kuitenkin amerikkalainen tunnus oli pysynyt. Jossain kohdin kyllä juttu meni hiukan metsään, jolloin tuli mieleen jokin ostostv:n jenkkiversio, jossa hymy vedetään vaseliinilla irveen.

Harry ja karhu on selkeästi lähtenyt samoille alueille liikuskelemaan kuin reilut kymmenen vuotta aiemmin ilmestynyt Karhu (Ranska, 1989), jossa seurattiin myös tämän metsänkuninkaan elämää. Karhu nousikin monessa mielessä aikansa villieläinkertomukseksi, elokuva on myös vedonnut minuun. Harry ja karhu on nyt kuitenkin pari askelta lähempänä ihmisasutuksia, niin kuin nimikin jo kertoo: Ensin on Harry (ihminen) ja sitten karhu (eläin). Suomalainen Poika ja ilves on ehkä myöskin ollut esikuvana nimenvalinnalle ja muutenkin elokuva liikkuu samoissa kuvioissa.

Harry ja karhu kertoo koulupojan ja karhun välisestä suhteesta, joka kehittyy erämaassa. Klisheitä on paljon, todella paljon. Kylmästi kuitenkin sivuutin ne ja annoin itse seikkailun viedä. Harry (Daniel Clark) on sisäoppilaitoksessa asuva sälli, jonka äiti on kuollut ja isä on maailmoilla. Isä palaa ja haluaa saada suhteensa poikaan kuntoon ja he lähtevät karhujahtiin Rock Mountainille. Joukkoon liittyy yksi intiaani, läpeensä paha länkkäri ja muutama tumpelo. Karhu nappaa Harryn, mutta onkin todellisuudessa kiltti eikä verinen tappaja. Harry ja karhu (Bart the Bear, The Edge – reunalla) ystävystyvät, mutta isukki ja pyssymiehet haluavat Harryn takaisin. Tästä kehittyy jylhillä vuorilla takaa-ajo keskellä erämaata.

Harry ja karhu on juuri sopiva perhe-elokuva, joka sopii suhteellisen nuorillekin. Elokuvaa ei kannata kuitenkaan ruveta katsomaan naama vakavana, vaan eläytyminen kuin kirjaan auttaa. Karhunäyttelijä Bart the Bear kuoli vuosi elokuvan jälkeen 23 vuotiaana.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen