Will Smithin tähdittämässä uudessa kesä-blockbusterissa pääsemme tutustumaan hieman erilaiseen supersankariin, Hancockiin. Luvassa on runsain mitoin huumoria, erikoisefektejä, toimintaa ja vähän roman…
Will Smith esittää Hancockia, supervoimat omaavaa ”sankaria”, joka nostaa vaivatta esineen kuin esineen, torjuu luodit ja osaa tietenkin lentää. Tämä Los Angelesin oma supersankari osallistuu tuon tuostakin päivittäiseen rikoksentorjuntaan, mutta yleensä katastrofaalisin seurauksin. Hancock on nimittäin alkoholisoitunut, kiukkuinen ja itsesäälissä rypevä röyhkeä supersankari, joka yleensä edesvastuuttomilla toilailuillaan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin itse rikolliset. Losangelesilaisten mitta on alkanut viime aikoina täyttymään.
Eräänä kauniina päivänä Hancock tulee pelastaneeksi hyväsydämisen PR-miehen, Rayn (Jason Bateman), hengen ja tästä kiitollisena mies lupaa auttaa Hancockia maineensa parantamisessa. Aluksi vastahakoinen Hancock lähtee lopulta mukaan imagonkohotukseen. Ainoaksi ongelmaksi osoittautuu – Hancockin kovapäisyyden lisäksi – Rayn vaimo Mary (Charlize Theron), joka suhtautuu oudon kielteisesti Rayn uuteen asiakkaaseen.
Jälleen yksi Will Smithin kesä-vehicle, eli täysin Smithin persoonan, imagon ja megalomaanisen egon varaan rakennettu blockbuster-elokuva. Will Smith alkaa olla Hollywoodin uusi Tom Cruise. Julisteissa komeilee yleensä Smith yksin ja palkkiot alkavat olla sitä luokkaa, että Donald Trumppiakin ällöttää. Ja kun Smith on vielä tyypilliseen tapaan yksi elokuvan tuottajista, voitte olla varmoja, että Smith-frenchise on saanut ylvään jatko-osan.
Hancock on siis tyypillinen kesä-blockbuster, ja tyypillinen Will Smith-elokuva: se on suurella budjetilla tuotettu ja teknisesti hienosti toteutettu, mutta särmää ja persoonallisuutta uupuva toimintaseikkailu, jonka unohtaa vaivatta elokuvateatterista ulos kävellessä.
Mutta mikäs siinä, kyllähän tästä elokuvasta riemuakin irtoaa, kunhan ei ole turhan tarkka viihteensä muodosta. Monet Hancockin kuivista vitseistä saavat takuuvarmasti elokuvateatterin yleisön hörisemään naurusta, ja toimintakohtaukset ovat komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Harmi vaan, että 45 minuutin jälkeen jokaiselle alkaa käydä selväksi, että elokuvalla ei itse asiassa ole kovin kummoista tarinaa kerrottavana, eivätkä elokuvan asetelmat juuri kehity puolenvälin juonenkäännöksen jälkeen. Niinpä elokuvan kestokin jää 90 minuuttiin, eli kysymyksessä on 2000-luvun keskiverto elokuvaa lyhyempi tekele.
Luvassa on siis Will Smithin suorituksen varaan rakennettu supersankariseikkailu, jonka kyydissä viihtyy ihan mukavasti, jos osaa suhtautua siihen sellaisena kuin se on. Rahaa se tulee varmasti tekemään lippuluukulla mukavasti, mutta klassikkohyllyn läheisyydestä Hancockia on turha tulevaisuudessa etsiä.
*Teksti © 2008 Antti Honkala *
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA