Martin Lawrence (Bad Boys) tuli aikoinaan suuren yleisön tietoon eräänlaisena köyhän miehen versiona Eddie Murphysta. Hän oli vielä Murphya pienempi ja kimeämpi, eikä ihan yhtä hauska. Hetki sitten ilmestyi videolle näiden kahden miehen yhteinen elokuva “Life”, joka osoitti, että kaverukset tuntuvat nykyään olevan suurin piirtein yhtä suuria alan staroja. Ihme kyllä, kun niin monet heidän elokuvistaan menevät metsään.

Noin vuosi sitten ilmestyi Timanttikyttä, jossa Martin Lawrence esitti vankilasta vapautunutta timanttivarasta, joka tekeytyi poliisiksi löytääkseen poliisiasemalle piilottamansa timantin. Tällä kertaa Lawrence esittää Hamekytässä (Big Momma’s House, 2000 USA) poliisia, mutta kaava on pitkälti sama kuin Timanttikytässä.

Malcolm (Lawrence) on FBI:n kova jätkä. Hän pystyy vetämään kuonoon ketä tahansa, ja taitaa myös erilaiset valeasut. Kun eräs pankkirosvo, Lester, pakenee vankilasta pistetään Malcolm ja hänen parinsa John (Paul Giamatti, Kassakaappi Miehet) pitämään Lesterin tyttöystävää Sherryä (Nia Long) silmällä, koska FBI epäilee, että Sherryllä on hallussa osa Lesterin ryöstö saaliista. Sherry matkustaa poikaystäväänsä pakoon Cartersvilleen, jossa hänen isoäitinsä “Big Momma” asuu. Yllättäen Big Momma joutuu matkustamaan pois jonkun tärkeän asian takia, ja näin Malcolm saa oivan tilaisuuden tekeytyä Big Mommaksi, ja yrittää nyhtää kaiken tarpeellisen tiedon ulos karkulaisesta.

Tätä enempää ei varmaankaan kannata selittää elokuvan juonesta. Kuulostaako typerältä? No, se on typerää. Tai ainakin se on jo vanha juttu. Miehen pukeutuminen naiseksi on kulunut juttu, ja siitä on enää tässä vaiheessa vaikea saada mitään irti. Robin Williams teki tällaisen muuntautumisen hienosti elokuvassa Mrs. Doubtfire, kuten myös Dustin Hoffman elokuvassa Tootsie, mutta Martin Lawrencen suoritusta ei jaksa katsella, ei sitten yhtään. Hän esittää Big Mommaa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin hahmojaan. Ei sinänsä mikään yllätys, vaikka mies onkin joskus onnistunut naurattamaan joissain elokuvissa.

Elokuvan tylsyys ei johdu pelkästään Lawrencesta, sillä myös käsikirjoitus on huono. Vitsejä on tungettu tiuhaan, mutta niistä ei jaksa juuri mikään naurattaa. Kerran taisin naurahtaa koko elokuvan aikana, ja muutaman kerran “hymähdin”. Monet kohtauksista vedetään turhan pitkiksi, ja dialogi on ärsyttävää puuroa ja täynnä kliseitä. Pissa-kakka-huumorilla yritetään saada tuloksia aikaan, mutta tuskin edes South Parkin ystävät innostuvat näistä jutuista. Ei ole vaikea ymmärtää miksi elokuva livahti ulos elokuvateattereista yhtä nopeasti ja huomaamattomasti kuin niihin ilmestyikin.

Kokonaisuutena Big Momma’s House on aika toivoton tekele, enkä suosittele sitä helposti kenellekään. Vaikka mikäs siinä, ainahan joku näistäkin jutuista tykkää, mutta tuskin monet.

teksti: © 2001 Antti Honkala