Systeemihän lähtee siitä, kun kaverukset Jussi (Samuli Edelmann) ja Antti (Juha Veijonen) pääsevät vankilasta pois. Edessä odottaa aivan uusi maailma. Pojat kuitenkin päättävät jatkaa samaa rataa… sii…
Systeemihän lähtee siitä, kun kaverukset Jussi (Samuli Edelmann, Talvisota) ja Antti (Juha Veijonen) pääsevät vankilasta pois. Edessä odottaa aivan uusi maailma. Pojat kuitenkin päättävät jatkaa samaa rataa… siis viinanmyyntiä. Kolmas kaverus, Heikki (Teemu Lehtilä) on alkanut poikien poissa ollessa opiskelemaan lakia. Hänestä on tullut kylän väliaikainen nimismies.
Antti ja Jussi hoitelevat naisasiansa kohdalleen sillä tuloksella, että kylän muut miehet ottavat nokkiinsa. Vihamiehiä alkaa kasaantua kaveruksien ympärille. Samalla Heikki yrittää hoidella poikien kolttosia ja onnistuukin siinä kunnes paine kasaantuu tarpeeksi isoksi ja “pato halkeaa”. Loppujen lopuksi kylälle haetaan paikalle konstaapeli Törnquist (Kari Väänänen, Rosso), joka alkaa hoidalla pikkukylän ongelmia. Antin ja Jussin elämä saa kunnon kolauksen tästä.
Häjyt oli elokuvana OK-kamaa. Silmiinpistävintä oli se, että ohjaaja Aleksi Mäkelä oli saanut jutussa esille suomalaisen miehen jollainen hän todellisuudessa on. Mäkelä esitti asian samalla tavalla kuin Aleksis Kivi joskus aikaisemmin. Häjyt on komedia, jossa aina välillä vilautellaan draamaa ja samalla saadaan juoni pysymään todellisena. Kertaakaan elokuva ei ala mässäilemään millään amerikkalaismaisella tyylillä vaan pysyy omassa muotissaan alusta loppuun asti.
Tietenkään elokuva ei vedä vertoja vaikkapa Pohjanmaalle, mutta tämä onkin niin eri sarjassa painiva yksilö, jota ei voi verrata yli 10 vuotta vanhempaan teokseen. Kummastakin elokuvasta löytyy paljon yhtäläisyyksiä myös sen lisäksi, että kumpikin elokuva kuvaa Pohjanmaata.
Samuli Edelmann tekee hienon suorituksen elokuvassa, mutta parhainten esiin nousee kaveruksien isä. Kalevi Haapoja on pelkistettynä selvä kuva siitä millainen suomalainen onkaan. “On se vaan kumma mihin tää nykymaailma onkaan mennyt, kun nuoret tytöt juo viinaa ja raavaat miehet syö salaattia.”
Häjyt iskee suomalaiseen sydämeen ja syvälle, se saa suomalaisessa heräämään sen jonkin joka on ollut piilossa. Ehkä tämän elokuvan nähtyäni muistan kuka olikaan Lalli?
teksti: © 1999 Raimo Miettinen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA