Joulupeikko Grinch mörköilee Whovillen satukaupungin läheisellä korkealla vuorella. Iloinen, hyväntahtoinen ja kaikin puolin juhlamielinen kaupunki juhlistaa joka vuosi joulua palkitsemalla yhden asukkaista juhlamestariksi. Sokerin makuinen lumihiutaleen sisään mahtuva kaupunki ja sen asukkaat eivät kuitenkaan miellytä vihreää isovatsaista Grinch-peikkoa, joka onkin omistanut elämänsä kaikenlaiselle pahan ja ilkeän luomiseen. Erityisesti joulun pilaaminen on lähellä peikon kutistunutta sydäntä. Pikku Cindy Lou Who ymmärtää kuitenkin peikon ilkeuden syyt ja haluaa tämän mukaan juhlimaan joulua. Cindyn toive ei kuitenkaan toteudu, vaan herra Grinch alkaa suunnitella ilkeyksiä kaupunkilaisten kiusaksi. Onneksi myös tässä sadussa on syyt ilkeydelle ja paha saa palkkansa kuin myös onnellinen loppu opetuksineen.

Theodor S. Geiselin, paremmin Dr. Seuss’na tunnetun kirjailijan klassikko The Grinch Who Stole the Christmas on ollut lähtökohtana grinch-myyttille, joka on amerikkalaisen jouluperinteen synkempi ja varjoisampi puoli. Tällä on varmasti peloteltu pikku lapsia joulun alla kiltimmiksi. Satukirjoista Grinch astui aikoinaan televisioon ja sarjakuviin ja elokuvanakin se nähdään nyt Ron Howardin (Apollo 13) ohjaamana. Tämän päivän Grinch on aatteellinen materialismin aktiivinen vastustaja, jonka pyhättönä on korkea vuori hyvänä näköalapaikkana kulutushysterian pääkaupungin Whovillen kupeessa. Kaupungissa kaikki haluavat ostaa lahjoja toisilleen, jotka kuitenkaan eivät kelpaa kenellekään, vaan päätyvät synkälle vuorelle Grinchin asuinseutua pilaamaan. Antamisen juhlan kaunis ajatus aiheuttaa vain vahinkoa.

Ron Howard on tehnyt elokuvan, jossa on jouluvalojen loistoa, rekikelkan vauhdikasta kyytiä ja Jim Carreyn persoona yhdistettynä Grinchin vihreään ruumillistumaan. Styroksista rakennetut kaupunkimiljööt hehkuvat lavastenikkareiden ideoita. Maskeerajien kädenjälki paistaa kaupunkilaisten oravanaamoista ja Grinchin eläväisestä pärstästä. Klassisen tarinan ympärille punottuna lavasteiden runsaus on pohjana The Grinchin (How the Grinch Stole Christmas, 2000 USA) toisenlaiselle joulutarinalle, jossa ei ole varmuutta joulun tulosta.

Jim Carrey on tuttu naamastaan. The Mask (1994) oli ensimmäinen elokuva, jossa Carrey esitti vihreänaamaista. Tämän jälkeen mies on esiintynyt komedioissa Lemmikkidekkari, Valehtelija, valehtelija, Sähköputkimies ja Me, kaksi ja Irene. Carrey tunnetaan mestarillisista ilveilyntaidoista, joita edellä mainituissa elokuvissa olemme saaneet jo nähdä. Koomikon esiintyminen The Truman Show -satiirissa oli rohkea askel eteenpäin uralla, jolle oli jo mahtunut laskusuhdenteita. The Grinch on ilveilynmestarin paluu takaisin koomikon hulvattomaan satumaailmaan. Elokuvassa tietokonetekniikkaa hyväksi käyttäen on saatu aikaan ruskeasilmäisestä miehestä haiseva vihreäkarvainen joulupeikko. Grinch -hahmo ei ole yksistään tietokonefiktiota, vaan pääasiallisen työn maskeerauksen lisäksi tekee Jim Carrey elastisella kehollaan. Tämän seurauksena ja ansiosta The Grinch on Jim Carreyn elokuva ja sulka hänen koomikon hattuun.

Elokuva on klassisen juonen ympärille punottu seikkailukomedia, jossa anarkistinen joulupeikko Crinch ilkeilee hyväntahtoisilta kaupunkilaisilta joulun piloille. Tarina opettaa, ainakin aikuisia, että Antamisen juhlassa tavoittelemisen arvoisinta olisi hyvä mieli. Sanoma on rakennettu yksinkertaiseksi, joten sen uskoisi tavoittavan myös elokuvia vähemmän seuraavat. Se haluaa sanomansa lisäksi olla tavallinen jouluelokuva, jolloin syntyy ristiriita, joka kuitenkin ratkeaa osittain Jim Carreyn hienolla ilveilyllä. The Grinch ei ehkä ole kuitenkaan paras mahdollinen jouluelokuva, sillä sen kerronta on suunnattu enemmänkin aikuisille kuin ikäraja 7 tienoilla peuhiville katsojille. DVD-versio ei paha kyllä tarjonnut lapsille suomenkielistä dubbausta, joka onkin todellinen poikkeus tämän päivän lastenelokuvissa.

teksti: © 2001 Raimo Miettinen