Ylpeys käy lankeemuksen edellä Matthew McConaugheyn tähdittämässä draamakomediassa yritteliäästä kullankaivajasta.
Löyhän tosipohjainen Gold kertoo tarua ihmeellisemmän tarinan bisnesvainuisesta kullankaivajasta Kenny Wellsistä (Matthew McConaughey), jonka tie käy rääsyistä rikkauksiin ja edelleen menestyksen aallonharjalta köyhyyden, ja FBI-tutkinnan, kurimukseen. Narratiivi on kaikessa tuttuudessaan lähes puhkikulutettu, ja sen varaan rakennettujen filmien kaanonissa Gold onkin kuin köyhän miehen The Wolf of Wall Street (2013).
Roolivalinnoissaan ja –suorituksissaan viime vuosina erehtymätön McConaughey solahtaa keskivartalolihavan valkoroskapohatan kenkiin yhtä näennäisen vaivatta kuin männävuosien unelmamiesmuottiin. McConaugheyn maaninen roolityö on jälleen kerran vertaistaan hakeva aistinautinto, kuin ainut moniulotteinen elementti muutoin hieman latteaksi jäävässä liukuhihnatuotteessa.
Gold on vauhdikkaasti etenevää ja asiansa ajavaa kertakäyttöviihdettä, mutta sekä narratiivi että sen audiovisuaalinen toteutus musiikkimontaaseineen on jo liian mones lähes identtinen toisinto valkoisen miehen matkasta lähiöräkälästä näköalatoimistojen, yksityiskoneiden ja kattohuoneistojen maailmaan, ja taas takaisin. Todellinen tarina elokuvan takana hämärtyy mehukkaisiin juonenkäänteisiin ja periamerikkalaiseen lupaukseen onnellisesta lopusta.
Lahjakkaan tuotantotiiminsä turvin Gold olisi voinut olla yksi ensimmäisistä loistavista elokuvista vuonna 2017. Vaikka elokuva onkin pikkunäppärä yhdistelmä synkkää kertomusta ahneuden ja huolimattomuuden sudenkuopista sekä mustanpuhuvaa huumoria, ei sillä ole mitään omaa tarjottavana genrelleen tai nykyelokuvan tilalle ylipäätään.
Teksti: © 2017 Kreeta Korhola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA