Go! (1999 USA) on elokuva, joka helposti muistuttaa Pulp Fictionia ja samalla juonityypiltään Puuta, heinää ja muutama vesiperää, jossa myös seurattiin useampaa henkilöä ja hypittiin ajassa. Elokuvan kolmesta jaksosta keskimmäinen liikutti eniten minua.

Elokuvan ihmishahmojen tarinat alkavat aina supermarketista, jossa he myös työskentelevät taikka tekevät ostoksiaan asiakkaana. Onko sitten tällä marketilla jonkinlaista ivaa olla myös todellisessa elämässä ihmisten tapaamispaikka. Claire (Katie Holmes, Dawson`s Creek) ja Ronna (Sarah Polley) työskentelevät tässä marketissa. Ronnan vuokramaksut ajavat tyttöä yli 12 tuntisiin työpäiviin, mutta “pelastuksena” saapuu kaksi saippuasarja julkkua kysymään ectasykaupoista. Huume-erä on sen verran iso, että Ronna laskee voittavansa siitä vuokrarahat itselleen. Koska hänen välittäjänsä, Simon on Las Vegasissa niin on yksi rahastava välikäsi pois kuvioista. Huumediileri ei kuitenkaan tiputa hintaa (tuntemattoman) Ronnan kohdalla, joten erästä jää maksamatta 100 dollaria. Nämä rahat hän käy hakemassa ostajiltaan samalla jättäen Clairen pantiksi diilerille. Ehkä jutun olisi pitänyt mennä sujuvammin, mutta pieni virhe muuttaa leffan kulun. Tästä eteenpäin onkin hankala sanoa mitä olisikaan pitänyt tehdä.

Doug Limanin rappia ja diskoteekkia yhdistelevä toimintapläjäys sisältää mielenkiintoisen juonen, joka kerrotaan useasta erinäkökulmasta, kuten Pulp Fictionissa. Juuri tämä hieno tapa kuvata tällaista tilannetta imee (katsojan ja) minut syvälle go-maailmaan.

Ensimmäinen jakso (jokainen pätkä on noin 30 minsaa) kertoo juuri Ronnasta, joka yrittää hankkia rahat vuokramaksuihin, toisessa osassa taas seurataan Simonin matkaa Las Vegasiin, jossa miehen tajuntaan tykitetään Vegasin valoloistoa niin, että paluu kotiin tuntuu vähintäänkin ankealta. Viimeisessä pätkässä seurataan Ronnan huumeasiakkaiden silmälasien takaa. Vähintäänkin kolme eri näkökulmaa asiaan ja kolme eri tarinaa kertovat Los Angelesin tapahtumista yhden vuorokauden ajalta. Vaikka elokuva ei olekaan mikään moraalinen opetussatu, niin silti sen monipuoliset ideat ja näkökulmat ovat tärkeitä.

Kuinka tärkeää on sitten tällainen näkökulmien esiin tuominen jossain rikosleffassa, jossa poliisin ja rikollisen “mielentilat” käytäisiin läpi. Go:n [g0u:n] ainoaksi tehokkuudeksi ei jää kolmen näkökulman nitominen yhteen juoneen, sillä tässä filmissä on runsaasti onnistuneita dialogeja ja hauskoja kohtauksia, joille tossissaan kehtaa nauraa. Näyttelijä Scott Wolf (muistaakseni) olisi ehkä se ainoa hyvin onnistunut näyttelijäsuoritus tästä joukosta, kun hän esitti tätä britti-englantia murtavaa engelsmannia.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen