Ohjaaja Ridley Scott (Blade Runner) kertoo yhden uuden tarinan muinaisesta Rooman valtakunnasta. Sitä tukeakseen Scott on sekoitellut 1960-luvun spektaakkelien aineksia tämän päivän kiihkeämpään kerrontaan, mutta unohtanut sen, että on kertomassa juuri historiallista tarinaa. Elokuva unohtaa ikävä kyllä historiallisen perustansa kerronnassa, visuaalisella puolella tietenkin ajankohta muistetaan, mutta hahmoihin keskitytään liikaa.

Stanley Kubrickin Spartacus (1960) on ollut selkeänä esikuvana muodostettaessa pääosassa heiluvan Maximuksen hahmoa. Maximukseen ollaan paneuduttu liikaa, niin paljon, että tästä on tullut päähenkilö koko tarinalle. Se oliko tämän nimistä miestä joskus ennen ajanlaskumme alun olemassa, ei ole voitu todistaa. Mielestäni juuri historiallisen spektaakkelin pitäisi perustua tosiseikkoihin, eikä fiktiivisiin sankareihin. Gladiator sisältää tietenkin todellisiakin hahmoja kuten armollisen keisarin Marcus Aureliuksen (Richard Harris) ja epävarman murhaaja Commoduksen (Joaquin Phoenix).

Näkökulma gladiaattorin kypärän sisältä ei ehkä ollut paras valinta. Taas kerran pahamaineisesta hahmosta yritetään tehdä sankaria. Mielestäni lähtökohtana olisi voinut olla rahvaan elämä, jolloin Colloseumit ja muut temppelit olisivat olleet siinä oikeassa mittasuhteessa. Nyt tuntuu siltä, että kuka vain, joka tarpeeksi halusi pääsi sylkemään keisaria tai nostamaan peukaloa Colloseumin lehtereille.

Russell Crowe (L. A. Confidential) ei silti ole epäonnistunut kuvaamaan Maximuksen persoonaa. Crowe nouseekin ainoana reilusti muiden yläpuolelle, juuri sillä aitoudella, jolla Mel Gibson Braveheartissa esitti William Wallacea. Mielenkiintoisen suorituksen teki myös Oliver Reed orjakauppias Proximonina. Mies menehtyi kesken kuvausten alkoholinmyrkytykseen, hänhän oli tunnettu runsaista juomatavoistaan.

Visuaalisella puolella Gladiator tykittää monen Spartacuksen ja Braveheartin ohi. Sanotaan se vielä kerran: Alun taistelukohtaus germaaneja vastaan on kuin Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin Omaha Beachin maihinnousu. Joten aivan alusta alkaen elokuva näyttää kuinka hyvällä arsenaalilla ollaan antiikin aika saatu kokoon. Juuri näillä hienoilla tehosteilla Gladiator saa hiukan enemmän muotoa, melkein voi tuntea “ajan siipien havinan”.

Toimintaelokuvan genreen kuuluvat myös hienot taistelukohtaukset hyvän ja pahan välillä. Alun metsätaistelu ja Colloseumilla gladiaattoritaistelut ovat yksinkertaisesti tyylikkäitä. Nopeatempoisia ja yllätyksellisiä, ei tavanomaisia. Hienon visuaalisuuden, mahtavan pääosan esittäjän ja epä-historiallisenspektaakkelin ominaisuuksien voimalla kaksi ja puolituntinen menee hyvin. Elokuva tarjoaa yöuniksi ehkä jopa matkan Rooman valtakuntaan.

Teksti: © 2000 Raimo Miettinen