”Saavuin New Orleansiin sateessa aamulla kello viisi. Istuskelin vähän aikaa linja-autoasemalla, mutta sen porukka masensi minua, joten otin matkalaukkuni ja painuin ulos sateeseen kävelemään. En tiennyt missä asuntolat olivat, missä köyhä tienoo sijaitsi.”

Bukowskin kirjallisessa tuotannossa vallitsevina piirteinä on yleisesti ollut hänen itsensä kokemat tarinat ja kursailematon kirjoitustyyli. Siirrättäessä valkokankaalle tarinoiden kuvaaminen onnistuu hyvin, mutta puolet viehätyksestä eli kielellinen osio, jää pois.

Elokuvaohjaaja ja Bukowskin hyvä ystävä Barbet Schroder teki 80-luvulla ei niin menestyksekkään filmatisoinnin Baarikärpänen–nimisestä (Barfly) käsikirjoituksesta. Bukowskin alter egoa Henry Chinaskia esitti tuolloin jo itsekin alkoholisoitunut Mickey Rourke. Factotumissa Chinaskin tulkitsee Matt Dillon, joka on karsinut Rourken esityksessä vikaan menneitä maneereita. Dillon esittää ikääntyvää miestä, jonka ryhdissä, kävelyssä ja koko olemuksessa on jo elämän väsymystä, kun taas Rourke teki hahmon joka oli ylimielinen ja aina haastamassa riitaa. Kun Barfly oli kehno yritys, niin Factotum (2005 Yhdysvallat, Norja) on kyllä sitäkin parempi. Se ei yllä loistokkuuteen, mutta siinä on omat puolensa.

Näiden kahden elokuvan ulkopuolelta paras tähän päivään mennessä ilmestynyt Bukowski -filmatisointi taitaa olla Bukowskin kirjallisuuden pikkuserkku eli Coen veljesten Big Lebowski. Big Lebowskissa päähenkilönä on mies, joka viettää suurimman osan ajasta poltellen, juoden ja keilaten. Veljekset ovat kuitenkin punoneet yksinkertaisten mieltymysten ympärille laajan joukon sivuhahmoja ja kidnappausdraaman. Näin ollen kyseessä ei varsinaisesti ole Bukowski –filmatisointi, mutta se on tähän mennessä paras kuvaus Bukowskin hahmosta ja villeistä tarinoista, joihin hän vain sattuu päätymään.

Kuvauksellisesti selkeää linjausta ei elokuvasta oikein tahdo löytyä ja muutamat vedotkin tuntuvan olevan vain kikkoja kikkojen takia. Yleissovituksen ja silotellun yleisilmeen lisäksi, Chinaskin tapaamat naiset tuntuvat olevan enemmän eläväisiä, kuin mitä todellisuudessa olivat. Tämän kaltaisista päätöksistä ei kuitenkaan voi syyttää Hollywoodin tuotantokoneistoa, kun kyseessä on norjalainen ohjaaja ja monia erimaalaisia tuottajia.

Factotum piirtää kuvan sekatyöläisestä, joka haluaa löytää paikkansa maailmasta, mutta yrityksistä huolimatta torjutaan. Factotum ja muutamat käsikirjoitukseen lisätyt novellit ovat Bukowskin teksteistä kohtalainen filmatisointi ja asteen parempi, kuin Schroederin vuonna 1987 tehty Barfly, mutta silti jokin mystinen seikka Bukowskin tallentamisessa valkokankaalle jää kummittelemana elokuvaan. Tekijät ovat kirjan tapahtumien kulkua muuttamalla koittaneet luoda jonkinlaista draamankaarta, muuten jo yksinkertaisen kauniiseen tarinaan. Lisäksi rahoitusongelmien välttämiseksi elokuvasta on tehty turhan lattea ja tasapaksu vastatakseen Bukowskin alkuperäistä tyyliä romaanissa.

teksti: © 2005 Otto Kylmälä