Al Gore muistetaan miehenä, joka sai vuoden 2000 USA:n presidentinvaaleissa enemmän ääniä kuin George W. Bush, mutta joka erilaisten vaiheiden jälkeen lopulta kyseisen kilpa-ajon hävisi. Tämän episodin, ikävän perhetragedian ja suuren vakaumuksen ajamana Gore keskittyi julistamaan sanomaa globaalista ympäristötuhosta: Ilmasto lämpenee, napajäätiköt sulavat ja aina löytyy vähintään yksi palkattu tiedemies, joka kertoo kaiken olevan täysin normaalia luonnon kiertokulkua. Goren vastine on yksiselitteinen: Avatkaa silmänne! Vielä ei ole liian myöhäistä toimia ja alkaa ajatella tulevia sukupolvia.

Jossain vaiheessa Gorekin huomasi, että vaikka kuinka kiertäisi maapalloa julistamassa tärkeää sanaa, niin yhden ihmisen elinikä ei tehtävään riitä. Niinpä Gore ja tv-ohjaaja Davis Guggenheim (mm. NYPD Blue, 24) päättivät siirtää julistukset valkokankaalle. Discoverylta ja muista medioista kymmeniä luonto- ja katastrofidokumentteja tuijottaneena en voinut kuin ihailla Guggenheimin koostamaa reipasta puolitoistatuntista. Idea on niin yksinkertainen, että se jopa toimii: Valtaosa ajasta kuluu katsellessa sympaattista, elämänsä vedossa olevaa Al Gorea, joka seisoo täpötäyden luentosalin edessä kannettavan tietokoneensa kanssa.

Gore heittää kuulijoille ravisuttavia todisteita ihmiskunnan suoranaisista tyhmyyksistä, jotka ovat vääjäämättä aiheuttaneet vakavia seuraamuksia, kuten lumivuorten sulamista Nepalissa, katastrofaalisen myrskytulvan New Orleansiin sekä ankaria helleaaltoja ympäri maailmaa. Ei ollut sattumaa sekään, että kulunut kesä oli yksi lämpimimmistä miesmuistiin… ja nämä vain muutamia mainitakseni. Välillä pistää oikein vihaksi, kun Gore kertoo tarinan tutkijoista, jotka ovat löytäneet jopa hukkuneita jääkarhuja. Tämä on yksityiskohta, jota sopii miettiä. Loputtomalta tuntuvaa tilastotykitystä tuetaan mainioilla animaatioilla ja välähdyksillä Goren henkilökohtaisista tapahtumista. Lopuksi tarjoillaan ideoita siitä, miten jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa ympäristön kuormittamisen estämiseen.

Valitettavan harvoin dokumenttielokuvia päätyy teatterilevitykseen asti. Niistäkin suurin osa on Michael Moore -tyyppisiä yhden miehen ristiretkiä. Gore tekee poikkeuksen genreen, sillä hän ei hyökkää silmittömästi ketään yksittäistä instanssia vastaan, joskaan ei kenellekään synninpäästöjäkään tarjoile. Jos Goren luennosta pitäisi kaivaa esiin suurin syyllinen, se olisi ilman suurempaa yllätystä teollisuuden kehto, USA.

Tämän dokumentin katsottuasi et enää takuulla heitä hampurilaispapereita katuojaan tai jätä ostamatta energialamppua tavallisen sijaan. Kyseessä olisi vuosituhannen dokumentti, jos sen taustamarkkinointi olisi hoidettu maltillisemmin. Nytkin teatterista poistui kesken kaiken useita katsojia, jotka ilmeisesti luulivat tulleensa katsomaan henkeäsalpaavaa seikkailuelokuvaa. Elokuvan trailerikin on kummallisen mahtipontinen ja saattaa antaa hieman väärän kuvan Epämiellyttävän Totuuden (An Inconvenient Truth, 2005 Yhdysvallat) tarkoituksesta.

teksti: © 2006 Lasse Lepola