Vaikka Bill Murrayn komediat eivät olekaan aina olleet täysosumia, hänen uralleen mahtuu myös valtaisia menestyksiä, jotka tekivät hänet aikoinaan Amerikan suosituimmaksi koomikoksi. Kaikki alkoi 70-luvulla Saturday Night Livestä, ja lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1984 elokuvassa Haamujengi. Tämän jälkeen menestystä tuli elokuvilla Entäs Bob? (What about Bob?), Ghostbusters II ja Päiväni murmelina.

Entäs Bob? on täydellinen elokuva Bill Murraylle, ja se onkin selvästi kirjoitettu nimenomaan hänelle. Aivan kuten elokuvassa Päiväni murmelina, Murray saa tässäkin pätkässä hyvin paljon tilaa omalle osaamiselleen ja se onkin molempien elokuvien kantava voima. Tällä kertaa Murray esittää Bob Wileytä, joka pelkää kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Hän ei voi koskea ovenkahvoihin, hän pelkää pimeää, mahdollisia sydänpysähdyksiä, virtsarakon räjähdystä ja ennen kaikkea bakteereja. Siis kaikkea. Monineuroosinen Bob ei ole helppo potilas psykiatrille ja tämän saa pian huomata tohtori Leo Marvin (Richard Dreyfuss, Tappajahai), joka ottaa hänet potilaakseen.

Todelliset ongelmat alkavatkin, kun Leo lähtee perheensä kanssa lomalle ja siirtää Bobin kollegalleen hoidettavaksi. Bob ei tästä ilahdu, vaan seuraa Leoa ja hänen perhettään heidän mökilleen ja tekee Leon arjesta helvettiä tunkeutumalla jatkuvasti hänen perheidylliinsä. Samalla, kun Leo yrittää valmistautua haastatteluun, jota Good Morning America on tulossa hänestä tekemään, Bob piirittää hänen perhettään ja onnistuukin saamaan heidän hyväksynnän. Bob alkaa jopa osoittamaan edistyksen merkkejä ja oppii suhtautumaan huumorilla omiin neurooseihinsa, joka tulee esille hänen tokaisustaan: “Ruusut ovat punaisia, liljat sinisiä. Minä olen skitsofreenikko, ja niin olen minäkin”. Leolta Bobin on kuitenkin turha hakea sympatiaa tai kannustusta, hän kun inhoaa Bobia enemmän kuin mitään muuta.

Ohjaaja Frank Oz (Reindeer Games – Pelin henki) ja kirjoittajat Alvin Sargaent ja Laura Ziskin ovat saaneet aikaiseksi sujuvasti etenevän ja aidosti hauskan elokuvan. Murray saa todella tilaa hauskuuttaa yleisöään, sillä hän on läsnä käytännössä jokaisessa elokuvan kohtauksessa. Hän onnistuu myöskin tekemään Bobista miellyttävän hahmon, johon katsojan on helppo tykästyä.

Richard Dreyfuss onnistuu niin ikään pedanttina ja itsekeskeisenä julkkistohtorina, joka toisaalta ymmärrettävästi hermostuu idioottimaisen Bobin tempauksiin.

Kontrasti ja konflikti näiden kahden päähenkilön välillä luo elokuvan komedian, ja näyttelijöiden kemiatkin toimivat hyvin tasapainottaen toinen toistaan. Loppujen lopuksi Dreyfussin hahmo vedetään niin yliampuvaksi, että Leo alkaa vaikuttamaan hullummalta kuin Bob itse. Siitäkin huolimatta Bob tuntuu pitävän ja kunnioittavan psykiatriaan varauksettomasti.

Sopivan tiiviiksi muotoutuva Entäs Bob? on kaiken kaikkiaan varsin hyväntuulinen ja hauska komedia, joka on pääosin Murrayn ja Dreyfussin ansiota. Se on hyvin rytmitetty, eikä se veny ylipitkäksi tai sitä kautta kuivaksi vaan se jaksaa naurattaa alusta loppuun. Harmi sinänsä, että Murray on näinä päivinä siirtynyt hieman vakavampiin rooleihin, sillä vaikka se eittämättä antaakin miehelle uusia haasteita, katsojia se ei tunnu suuremmin hyödyttävän.

teksti: © 2002 Antti Honkala