Arvovaltainen mieskolmikko on kyllästynyt tylsään ja tavalliseen eloonsa, joka koostuu pääasiassa ryyppäämisestä ja ilotaloissa juoksemisesta. Kuin kohtalon oikusta he tutustuvat lordi Courtleyhin, mustan magian harrastajaan, joka lupaa heille piristystä. Lordin avulla he hankkivat kreivi Draculan viitan, amuletin sekä putkilollisen tämän verta ja päättävät herättää kreivin henkiin. Viime hetkillä kolmikko perääntyy suunnitelmasta, mutta lordi on jo suorittanut Draculan manauksen – tuhoisin seurauksin.

Hammerin ideat alkoivat Dracula -elokuvien suhteen olla jo melko vähissä, mutta koska ne keräsivät edelleen kiitettävästi yleisöä, päätti yhtiö puristaa aiheesta viimeisetkin mehut irti. Tämä on jatkoa edelliselle, Dracula on noussut haudastaan, elokuvalle ja varsin onnistunut lopputulos onkin. Freddie Francis luovutti ohjaajanpallinsa Peter Sasdylle, joka tekee sarjan ainoassa teoksessaan hyvää jälkeä. Tosin tällä kertaa ohjaajan apuna on jokseenkin järkevä käsikirjoitus, ja se on omiaan nostamaan Draculan, Paholaisen lähettilään (Taste the Blood of Dracula, 1969 Iso-Britania) aivan sarjan parhaan elokuvan, edellisosan, tuntumaan.

Aineksia olisi toki ollut parempaankin, sillä tällä kertaa Christopher Lee jää miltei täysin taka-alalle. Hän näkyy elokuvassa korkeintaan kymmenisen minuuttia, mikä on aivan liian vähän, kun päätähdestä on kyse. Leen osuutta lisäämällä olisi neljäs tähti ollut lähellä, sillä muista näyttelijöistä ei luonnollisesti ole häntä haastamaan.

Dracula, Paholaisen lähettiläs on sarjan viimeinen hyvä lenkki. Aineksia olisi ollut jonkin verran parempaankin lopputulokseen, mutta hyvä näinkin. Tästä eteenpäin taso laski aivan pohjalle asti.

teksti: © 2002 Kari Glödstaf