Katselussa oli tällä kertaa parin vuoden takainen kotimainen indietuotanto Desire of the Innocent Blood (2002 Suomi). Mykkä ja mustavalkoinen kauhuelokuva ei kuulosta siltä tutuimmalta elokuvan lajityypiltä. Desire of the Innocent Blood yhdistää tarinaansa verta, seksiä ja runsaasti goottihenkeä. Pääkaupunkiseudulla elokuviaan kuvaavan elokuvaryhmän Blood Ceremonyn ensimmäinen tuotos on syntynyt tekijöiden intohimosta ja rakkaudesta ihailemiinsa vanhoihin vampyyrielokuviin. Suomenniemellä valmistuu vuosittain kymmeniä eritasoisia amatöörien kauhu- ja splatterelokuvia. Blood Ceremonyn Desire of the Innocent Blood tuntuu silti erottuvan tästä massasta edukseen juuri mykällä ja mustavalkoisella esityksellään.

Elokuvan vampyyritarina kertoo kevytkenkäisestä – niin kuin vuosisata takaperin asia olisi ilmaistu – Elise Swedeborgista, joka löytää rakkauden varakkaasta kartanonomistaja Arthurista. Mies osoittautuu aviomiehenä kuitenkin välinpitämättömäksi lukutoukaksi eikä Elise suvaitse tätä, vaan jättää miehensä ja palaa takaisin satamaan porttojen ja merimiesten joukkoon. Eipä Elise löydä paikkaansa täältäkään, kun hylätyt ystävät hylkäävät kauniin Elisen. Manalan herra on tässä vaiheessa päättänyt ottaa nuorelta Eliseltä sielun omakseen ja tulee noutamaan nuorikon itselleen.

Desire of the Innocent Blood on kieltämättä amatööriryhmän tekele. Vaikka lavastus kuin maskeeraus ovat toteutettu kiitettävän/riittävän hyvin ei elokuvan hengetöntä tarinankerrontaa onnistuta peittämään. Tarina etenee laahaavan hitaasti mykkäelokuville uskollisena, mutta 75 minuutin pituus tuntuu silti tarpeettoman pitkältä. Tiivistämällä kerrontaa olisi saatu sitä henkeä, jota tällaiset kalmanhajuiset elokuvatkin tarvitsevat. Mykkäelokuvallinen ilmaisu repeilee paikoin, kun kameraa on päätetty liikutella käsivaralta. Toinen heikko puoli ovat välitekstit. Näillä pyritään kuljettamaan tarinaa eteenpäin vuolain sanoin, mutta kun ruudulla ei ole liikettä muodostuvat tekstitykset lähes turhiksi.

Verellä läträily ei ole elokuvan päällimmäinen idea. Mustavalkoisuus ja himmeä valaistus hillitsevät yksittäisten kohtausten ryöstäytymistä humoristisiksi verikekkereiksi. Vampyyrin irtopää on yksi elokuvan onnistuneista maskeerauksista. Tekijöiden vaikutteet pornoelokuvista näkyvät Elisen ja naispaholaisen lesbokohtauksessa.

Näyttelijätyöskentely amatöörituotannoissa on lähes poikkeuksetta kömpelöä ylinäyttelemistä. Desire of the Innocent Blood nojaa mykkäelokuviin, joissa ylinäytteleminen oli osa äänettömien näyttelijöiden tunteiden ilmentämistä, joten tässä mielessä elokuvan hahmot ovat uskottavia. Pientä liioittelua on huomattavissa, kun kamera siirtyy tarpeeksi lähelle kasvoja. Yksiulotteiset pääosat jäävät tumman puhuvan ilmapiirin alle, joka on elokuvan kantava voima.

teksti: © 2004 Raimo Miettinen