James Mangoldin ohjaama Cop Land menestyi valmistusvuotenaan hyvin. Poliisielokuvan pääosissa esiintyvät lihaskimppu Sylvester Stallone ja mafiaelokuvista tutut Robert De Niro, Harvey Keitel ja Ray Liotta. Nimekäs näyttelijäjoukko vaikutti varmasti elokuvan silloiseen menestymiseen. Ohjaaja Mangoldin käsikirjoittama elokuva toi oman piristyksensä, suurimpana tietenkin Stallonen ulkoinen ja poikkeuksellinen rooli, jo hieman toisiaan kaavamaisesti seuranneiden poliisielokuvien sarjaan.

Curtis Hansonin L.A. Confidential on elokuva, johon itse vertailin Cop Landia. Elokuvista löytyy monia samanlaisia piirteitä. Ne ovat poliisielokuvia, joissa korruptoitunut poliisipiiri mokaa ja joutuu peittelemään tekosiaan. Siis luonnollinen juoni “pahapoliisi” -elokuvalle. Kummassakin toistuvat tapahtumat osittain samalla tahdilla. Vaikka Cop Land ja L.A. Confidential muistuttavatkin toisiaan monessa mielessä ovat niiden tapahtumapaikka ja -ajat sen verran eroavia, että toistensa kopioiksi niitä ei missään tapauksessa sovi kutsua.

Hieman verkkainen, puolikuuro, mutta lempeän karhun oloinen seriffi Freddy Heflin (Stallone) on paikallisen New Jerseyn 37. poliisipiirin sankari. Kuulonsa osittain menettänyt Freddy elää tasaisesti etenevää elämäänsä kiertäen tekemässä raportteja roskaajista ja selvittämässä koulupoikien nahisteluja. Poliisipiirin alueella on asuinalue, jolla asustelee vain pääasiallisesti poliiseja. Virkavallan turvasataman rauhan rikkoo epäselvä onnettomuus George Washingtonin sillalla, kun humalainen poliisi törmää takaa-ajotilanteen jälkeen karkureiden autoon ja tappaa nämä samalla. Hän tekee kuitenkin itsemurhan sillalta. Tapaus haisee pahasti ja salaliittosyytökset kohdistuvat 37. piirin poliiseihin.

Sylvester Stallonen esittämä seriffi on värikäs persoona, vaikka olemus ei sitä elokuvan aikana tuokaan merkittävästi esiin. Ylimääräisiä kiloja elokuvaa varten kerännyt Stallone ei pullistele elokuvassa roistoille. Seriffi Heflinissä ei ole ripaustakaan “oman käden oikeutta”, joka onkin silmiinpistävää hänen actionnäyttelijän uralla. Jos Stallone on ollut koko elokuvauransa aikana maanläheisempi ja arkisempi mitä moni kollegansa, niin Mangoldin ohjauksessa hän tekee todellisen pesäeron. Heflin on rakastettava lainpuolustaja, jonka toivoisi omaksi naapurikseen. Seriffi ei kuitenkaan ole täydellinen, vaan hänenkin elämään ovat osuneet luoteja ja vastoinkäymiset, joista ilmeisin on jo mainittu puolikuuroisuus. Arjen kolhima Heflin ei onneksi ole elokuvassa täysin yksin pääosassa, eikä hänestä muotoudu täten sen aikanakaan marttyyrista taistelijaa.

James Mangold ohjasi Cop Landista vankan poliisitrillerin, jossa (kuten eräs poliisi toteaa) “on hyviä flipperinpelaajia ja pahoja videopelaajia”. Elokuva on sopivassa suhteessa arkinen, mutta ei kuitenkaan kylmä tai kolkko, jollaisiksi liian monet elokuvat nykyään ohjataan. Seriffi Hefliniin samaistuminen tai näkökulman valitseminen hänen kantilta tapahtuu sujuvasti, kun elokuvan pahat poliisit Harvey Keitel kumppaneineen asettuvat automaattisesti pahoiksi. Elokuvalla on omat koukkunsa, joiden takia se kannattaa ehdottomasti katsoa.

Teksti: © 2002 Raimo Miettinen