The Condemnedissa (2007) kuolemantuomitut vangit taistelevat trooppisella saarella internetin kautta lähetettävässä tosi-tv-sarjassa. Viimeinen eloonjäänyt vanki armahdetaan pelinpitäjien toimesta.

Jos odotat näkeväsi näppärää satiiria moraalittomasta mediasta ja sen tavasta epäinhimillistää ihminen pelkäksi tunteettomaksi objektiksi jolla monistaa rahaa, voi The Condemnedin jättää katsomatta. Yhteiskunnallinen kritiikki korvautuu ihmislihan runnomisella.

Koska henkilöt, joiden puolesta liputtaa, ovat paatuneita kriminaaleja, lienee selvää, että jonkun heistä on oltava oikeasti syytön ja väärin perustein tuomittu. Sympatioiden kiinnekohdaksi tarkoitetun sankarin harteille kasataan siis paljon painolastia elokuvan onnistumisen suhteen. Tekijät ovat miehittäneet avainrooliin muodosti pätevällä showpainijalla (Steve Austin) ammattinäyttelijän sijaan.

Kyseessä on siis elokuva, jossa pelattava kuolemanleikki ei tapahdu maanalaisissa turnajaisissa toisin kuin toimintaelokuvissa yleensä. Peliin ei myöskään liity traditiota tai kunniaa. Ainut funktio on tehdä rahaa. Elokuva lypsää irti tästä taloustotalitarismista vain sakkaa.

Ainoaksi mielenkiintoiseksi huomioksi ihmiskunnan tilasta jää se, kuinka muutaman tunnin aikana peli on kerännyt jo kymmeniä miljoonia katsojia. Viisikymmentä dollaria maksava katseluoikeus moderniin gladiaattorimittelöön myy kuin häkä. Se kutkuttaa ihmisen vahvaa pimeää puolta; kutkuttavan tiedon leviäminen internetissä on taas autokatalyyttistä. The Condemned ei yhtä äärikornia kohtausta lukuun ottamatta kyseenalaista maksavien asiakkaiden moraalin tilaa, vaan näytöksen järjestäjästä tehdään pääsyyllinen. Vaikka ostajat luovat markkinat yhdessä myyjien kanssa, pestään ostajien kädet puhtaiksi snuffin tukemisesta ja mahdollistamisesta.

Ilmeisesti heiluvan kameran käyttö — tai jälkieditointi joka saa kuvan näyttämään heiluvalta — taistelukohtauksissa tekee niiden filmaamisesta huomattavasti halvempaa. Kaoottinen kuva kätkee allensa olemattomat koreografiat, jolloin niitä ei tarvita. Lyöntien ja potkujen ei tarvitse käydä edes lähellä taistelukaverin kehoa, sillä kuvasta ei saa muutenkaan mitään selvää. Lopuksi syntynyt videotaide viimeistellään nopeilla leikkauksilla sekä ähkintä- ja lyöntiääniefekteillä. Paradoksaalisesti heiluva kuva epäonnistuu yrityksessään tuoda taistelun tempo katsojan iholle. Se etäännyttää tapahtumista.

Hahmonkehityksen sijaan taistelijat edustavat maidensa stereotypioita. Japanilainen on täten taistelulajiekspertti, valtava valkoinen amerikkalainen on kunniallinen lehmipoika ja pähkähullu britti puhuu (Vinnie Jones) karrikoidulla murteella. Huvittavasti eräs vanki on Virosta.

The Condemned on kehnosti kuvattu, jonka ajoittain tyly väkivalta on pyritty oikeuttamaan noloilla syillä. Se on myös tarpeettoman pitkä suhteessa sisältöönsä. Samankaltaisten miljöiden toistuessa illuusio laajasta saariympäristöstä murskautuu. Ilman katsojan manipulaatiota ja ristiriitaisten viestin lähettämistä olisi se siltikin genrensä parempaa nykyosastoa.

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen