Ohjaaja Rob Walker ja käsikirjoittaja David Logan tekevät kunnianhimoisen, liiankin kunnianhimoisen debyyttinsä valkokankaalle. Aiemmin molemmat ovat toimineet vain TV-projekteissa. Ilmeisesti heidän kykyihin on luotettu, sillä budjetti on melko hyvä brittiläis-amerikkalaiseen elokuvaan. Myös näyttelijäkaarti, erityisesti John Hannah (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Muumio) ja Peter Stormare (Fargo), antavat odottaa kohtuullisen paljon elokuvalta. Kaikesta huolimatta elokuva kompastuu lopulta omaan nokkeluuteensa.

Kovan luokan huijarilla, Leolla (John Hannah) menee hyvin ja hän elelee suhteellisen leveästi ranta-asunnossaan vaimonsa Lilyn (Famke Janssen, 007 ja kultainen silmä) kanssa. He kuitenkin haluavat pois alalta ja suunnittelevat sitä surullisen kuuluisaa “viimeistä isoa keikkaa”. He ovat aikeissa toteuttaa suunnitelmansa, kunnes asiat alkavat menemään pieleen: eräs nainen saa surmansa, ja Leoa aletaan kiristämään. Lisäksi hänen velkojansa hakkaavat kotiovea ja Lilyn menneisyyden aaveetkin ovat saamassa heitä kiinni hyvää vauhtia. Kaikki Leon suunnitelmat menevät uusiksi ja pian hän huomaa, ettei keneenkään voi enää luottaa.

Kun elokuva alkaa, tarina vaikuttaa vanhalta, mutta mahdollisesti ihan toimivalta. Hannahilla tuntuu olevan vankka ote hahmostaan ja hänen menoaan on ilo seurata. Mutta kun elokuva on loppunut, pää tuntuu sekaiselta ja katsoja joutuu hieman miettimään oliko elokuva kirjoitettu hienosti vai huonosti. Minä olen kallistumassa sen jälkimmäisen puoleen.

Juoni alkaa nimittäin toisessa näytöksessä hajoamaan sataan eri suuntaan ja pian elokuvasta ei olekaan enää muuta jäljellä kuin se, että katsoja yrittää epätoivoisesti mietiskellä mitä edellisessä kohtauksessa tapahtui ja miksi. On vaikeaa antaa tästä käytännön esimerkkejä paljastamatta osaa elokuvasta.

Elokuvassa Epäillyt juoni kehittyy rauhallisesti ja katsoja saa mielessään punnita jatkuvasti erilaisia mahdollisuuksia loppuratkaisusta. Nautinto siis perustuu nimenomaan sopivan verkkaiseen tempoon, ja tarinaan joka antaa jatkuvasti juuri sopivassa määrin informaatiota. Circuksessa (2000 Iso-Britania, USA) juoni vaihtuu kirjaimellisesti joka kymmenes minuutti, ja on itsestään selvää, että 90 minuuttia pitkä elokuva ei kestä useita dramaattisia juonenkäänteitä. Loppu puolella ei alun rauhallisuudesta ole tietoakaan vaan kun se aika tulee, että lopullinen ratkaisu tuodaan katsojan eteen, ei siitä ole enää suurtakaan iloa koska yleisö on todennäköisesti tippunut kärryiltä jo puoli tuntia sitten. Ainakin minä tipuin.

Pelkkää surkeutta ei elokuva kuitenkaan ole. John Hannah tekee roolinsa uskottavasti, vaikka hänessä ei ehkä olekaan action-sankarin karismaa. Ensimmäisen tunnin ajan häntä on ilo seurata. Sitten alkaa Stormaren tykitys ja mies varastaa useita kohtauksia hauskalla hahmollaan. Stormaren kanssa harvoin mennään metsään. Famke Janssen on “nätti”, mutta ei paljon muuta iloa katsojalle tuokaan. Harmaalla alueella liikkuva suoritus häneltä.

Vaikka elokuva onkin aikamoinen sekasoppa, on siinä paljon hauskoja ja energisiä kohtauksia, joista kiitos kuuluu lähinnä hyville näyttelijöille. Ja onhan tuo käsikirjoitus tosiaan kulahtanut, mutta ainakaan tätä 90-minuuttista ei voi tylsäksi haukkua.

teksti: © 2001 Antti Honkala