BPM (Beats per Minute)

120 battements par minute (2017)

  • 4

AIDS-aktivismikuvauksessa on välitöntä kiireellisyyden tuntua, joka erottaa sen jälkiviisaasta historiallisuudesta.

julkaistu 2018-03-27 / päivitetty 16.04. klo 16:04

KUVA 2

Adèle Haenel
Adèle Haenel 

KUVA 1

Arnaud Valois
Arnaud Valois 

BPM (Beats per Minute)

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Ranskalaista AIDS-aktivismia 90-luvun alussa kuvaava Beats per Minute on tyyliltään käsivaraisen dokumentaarinen ja intiimi. Se sopii kuvaamaan hetkeä, jolloin Ranskan valtion puutteelliset toimet olivat jo ajaneet sairaudesta kärsivät epävarmuuteen, joka lähestyi paniikkia.

Robin Campillon kerronta yhdistää aktivistiryhmä Act up Parisin kiihkeästi väiteltyjä kokouksia, lääkeyhtiöihin ja poliitikkoihin kohdistettuja väkivallattomia iskuja, marsseja ja lopulta, lähes huomaamatta, myös kahden aktivistin surullisen romanssin.

Kuvastoa elävöittävät jonkinlaista lempeää alkutilaa olemuksellaan lähestyvät klubikohtaukset ja peittelemättömät seksin kuvaukset. Se on olennaista, koska AIDSissa oli paljolti kyse seksistä ja vapaata nautintoa korostaneesta alakulttuurista, eikä niinkään homoudesta kokonaisuutena.

Ajankuvana Beats per Minute koostuu edustavista siivuista, joista viimeinen, kuolemaa kuvaava, on tuskallisenkin pitkä, jopa tylsä. Mutta sekin saa merkityksensä katarttisessa lopussa, kun aktivistipäähenkilöiden tekojen kokonaisuus sulautuu yhdeksi, elämää kiihkeästi janoavaksi montaasijaksoksi.

Teksti: 2017 Aleksi Salonen

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2017 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalia.

Seuraa meitä

PINNALLA

Mahershala Ali ja Viggo Mortensen

Green Book

| 18.01.

Hassu, siirappinen tie-elokuva rasismin voittamisesta ei ole erityisen hyvä konsepti, mutta Oscar-voittaja se on.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »
Annihilation, Natalie Portman

Vuoden parhaat 2018

| ELOKUVAVUOSI | 22.02.

Oscareiden aikaan on kätevää muistella viime vuoden parhaita elokuvia ja sarjoja.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan

Kaksi kuningatarta

| 31.01.

Kaksi kuningatarta, yksi saari, sama viesti: pää poikki, faktoista viis! Robbie ja Ronan ylevöittävät tunkkaista periodidraamaa.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan ja Billy Howle

Rannalla

| DVD | 01.02.

Jo Pink Floyd sen tiesi: Ripustautuminen hiljaiseen epätoivoon on englantilainen tapa.

Lue lisää »
Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
John David Washington ja Adam Driver

BlacKKKlansman

| Blu-ray | 01.02.

Spike Leen Oscar-ehdokkaaksi nostettu musta komedia kommentoi rasistisen vihan nykytilaa.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202