Laajimmassa mielessä Aurinko sisälläni voisi olla romanttinen komedia. Se tarkastelee erilaisia romantiikan värittämiä tilanteita, myös ilkikurisen huumorin kautta.

Kuvauksena sanapari pettää silti heti, jos siirrytään maailmankuvaan ja kerronnallisiin tarpeisiin, kuten sulkeumaan. Elokuva ei näytä sanovan mitä pitäisi tai pitäisikö, vaan miltä tuntuu kun, koska niin joka tapauksessa. Voisi kai sanoa, että se on tehty aikuisille.

Ohjaaja–käsikirjoittaja Claire Denis (mm. Beau Travail, 35 Shots of Rum) tunnetaan, missä tunnetaan, tästä avoimesta tyylistään, jossa kerronnan fokus omalakisesti lipuu tai syöksähtelee minne mielii, ja pysähtyy usein jonnekin, minne ei odottaisi: fyysisiin välitiloihin, sanattomiin hetkiin sanojen välissä.

Pääosassa Juliette Binoche henkilöi jopa omalla mittapuullaan säkenöivän vivahteikkaasti pariisilaista taidemaalaria, joka avioeron jälkeen etsii rakkautta erilaisista miessuhteistaan. Binochen Isabelle ei tee sitä helpon kautta, vaan miltei täysin intuitioon ja tunteisiinsa tukeutuen. Ehkä jäykkä ja kärsimätön ajattelija jo komentaa hahmoa päässään: tiedä mitä haluat, tyydy johonkin, relaa vähän. Mutta ei sellainen Isabelle olisi kovin kiinnostava.

Aurinko sisälläni onkin antidootti ajan pragmaattisille rakkaustarinoille, koska se katsoo rakastumisen elohopeaan, epävarmuuteen, ambivalenssiin ja muotitermiä vastentahtoisesti lainatakseni, “sanoittamattomiin” vivahteisiin. Fragmentit sanovat: Jos rakkaus todella olisi vain sitä tai tuota, se vajoaisi kai pian kaiken muun tasolle, eikä oikeuttaisi kärsimystä.

Ihmisyyden surumielinen komedia värähtelee siinä, miten kömpelön huonosti Isabellen rakastajat häntä väliin kohtelevat, ja miksi, kaikesta huolimatta, taiteilija hakeutuu yhä uudestaan suhteisiin, joissa on ilmeinen valuvika.

Aurinko sisälläni käy myös paljon keskusteluita rakkaudesta, jotka mustan humoristisesti osoittautuvat yrityksiksi työntää neliskanttista palikkaa pyöreään aukkoon. Jokaisella on omat osansa – teoriansa rakkaudesta – ja halu esitellä niitä näyttää aina ylittävän kyvyn yhteiseen sovitteluun. Ja silti vain, mahdottoman perään on kompuroitava.

Teksti: 2017 Aleksi Salonen

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2017 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalia.