On varmaankin isompi juttu Ranskanmaalla Asteriz ja Obelix vastaan Caesar (Astérix et Obélix contre César, 1999 Ranska, Italia, Saksa) elokuva kuin Suomessa. Isänmaallisuus ei kai sittenkään ole kadonnut Ranskasta. Suomessa elokuvan menestys on ollut paljon laimeampi, jos menestyksestä voidaan puhua. Ohjaaja Claude Zidi on ottanut ison taakan itselleen, kun on ruvennut työstämään näinkin hienoista sarjakuvahahmoista elokuvaa. On satunnaisia onnistumisia, jotka on tehty jostain piirretystä hahmosta elokuvaksi. Sarjakuva vie elokuvasta voiton tällä kertaa. Vaikka elokuvassa onkin hienoja oivalluksia ja sen efektit ovat “kelpo kamaa” ei se yllä lähellekään sarjakuvan tunnelmaa.

Asterix (Christian Clavier) ja Obelix (Gerard Depardieu, Rautanaamio) elelevät pikkukylässään, kunnes kylään saapuu ennustaja ennustamaan kyläläisille tulevaisuutta (tarina sarjakuvakirjasta). Asterix ei usko ennustajan höpinöitä, mutta muut uskovat ja niin kyläläiset alkavat totella ennustajan käskyjä. Lisäksi kylän ulkopuolella roomalaiset piirrittävät kylää ja aina välillä he ottavat yhteen näiden pikku gallialaisten kanssa. Taikajuomaa nauttivat gallialaiset saavat huomata jossain vaiheessa tietäjänsä, Akvavitixen (elokuvassa ranskankielisellä nimellä Panomarix) kadonneen. Roomalaisia epäillään. Sitten hyökätään kylään ja hyökätään myös roomalaisten linnoitukseenkin. Kaikki on hienosti sarjakuvamaista, mutta kuitenkin “yököttävää”. Uskoisin näin, että sarjakuvahahmot ovat niin erilaisia kuin ihmiset, jolloin heidän sekoittaminen: ihminen sarjakuvahahmoksi ei ole onnistunut valinta. Sen minkä voi piirtää epärealistiseksi paperille voi olla hankala muuttaa todelliseksi tähän maailmaan.

Elokuvan efekteistä mieleen jäävä on gallialaisten hyökkäys roomalaisten vapisevaan kilpimuodostelmaan. Tällainen efekti on onnistunut, ainoita kohtauksia joissa sarjakuvamainen hörhöily oli lähellä. En tiedä ranskalaisten mieltymyksistä, mutta tuntuu ainakin siltä, että heillä on tarve arvuutella asioista. Kohtaus, jossa Obelix, Asterix ja Akvavitix ovat hakemassa yksisarvisen maitoa velholta, esittää velho heille arvuutuksia, jotta kolmikko saisi maidon itselleen. Lisäksi elokuvan loppukohtaus, jossa Asterix taiteilee leijonan- ja krokotiilinruokana tuo mieleen sen ranskalaisen ohjelman “Seikkailujen linna” (jos sen nimi oli tuo?), jossa joukkueen piti selvittää erilaisia tehtäviä ja yksi sai arvuutella vanhuksen kanssa kysymyksillä. Olisiko ranskalaiset näin kiihkeitä seikkailijoita ja arvuuttelijoita.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen