Klaustrofobinen kauhujännäri johdattelee syvälle Pariisin sisuksissa kummitteleviin katakombeihin.
Kekseliäs kauhu-uutuus As Above, So Below jatkaa omalle genrelleen hyvin tyypillisen found footage –tarinankerronnan pitkää perinnettä. Harvoin kaoottinen käsivarakuvaus kuitenkin sopii elokuvan tapahtumille ja miljöölle yhtä saumattomasti kuin tällä kertaa. Pariisin katujen alla kummitteleviin katakombeihin sijoittuva elokuva ei ole klaustrofobiasta kärsivälle helppoa katseltavaa.
Itsepäinen akateemikko Scarlett (Perdita Weeks) värvää sekalaisen joukon eksperttejä mukaansa syvälle Pariisin sisuksiin toiveissaan löytää mittaamattoman arvokas Viisasten kivi. Haastava ekskursio käy kuitenkin pian henkilökohtaiseksi, kun katakombeissa piilevät salaisuudet vetoavat itse kenenkin omaantuntoon ja tukahdutettuihin syyllisyyden tunteisiin.
Sinänsä vaikuttavien katakombien kauhut ovat pääasiassa väsähtäneitä säikyttelyjä, jotka toimivat lähinnä vain teatterikatselussa. Tekninen toteutus jättää elokuvan mieleen kuitenkin vielä teatterista poistuttuakin.
Teksti: 2014 Kreeta Korhola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA