Army of One

Army of One (2020)

  • 3

Kirveen ja jousen kanssa hurjana ramboilevaa Ellen Hollmania et halua korvessa kohdata.

julkaistu 2021-05-11 / päivitetty 08.08. klo 17:05

KUVA 3

Ellen Hollman
Ellen Hollman 

KUVA 2

Ellen Hollman
Ellen Hollman 

KUVA 1

Ellen Hollman
Ellen Hollman 

Army of One

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Elokuva-arvioihin pitäisi sisällyttää nostalgian sitovasti kieltävä pysyväispykälä, sillä Army of One on varsinainen VHS-reliikki, yksi monista samannimisistä. Maan poven aikakapselista kaivettu kostotrilleri vie muistoissa videovuokraamoiden huippuvuosiin, jolloin viikonloppu vielä muinoin käynnistyi perjantai-illan rituaalinomaisella visiitillä sittemmin suoratoiston uhrina konkurssiin menneeseen Makuuniin.

Omistautuneen elokuvaharrastajan kouliintunut katse hakeutui selkeästi action-osastolle, josta nopealla skannauksella matkaan tarttui useimmiten käsittämättömän kielikukkasen koristama kotelo kasarin tai ysärin naurettavan väkivaltaista populaariviihdettä vailla syvempiä totuuksia. Irtokarkkipöntöistä kauhaistiin keltaiseen paperipussiin mukaan aina ne samat vanhat autot, kirpeät kallot hedelmäufot ja raitalakumatot, mutta ei ikinä vaahtosieniä, Lätkäliigaa tai mitään suklaista. Kompiaiset puntariin, kasetti myyjän selän takaa hyllystä tyhjiin muovikuoriin ja pikamarssia kotiin.

Kiire katsoa oli niin kova, että nauha lähes hirtti kiinni koneen kuumassa kidassa. Ja auta armias, jos et palauttanut leffaa ajallaan ja alkuun kelattuna, niin sakkoja napsahti. Tietäjät tosin tiesivät, kuinka kikkailla kopio teipinpalalla ja toisella scart-piuhalla. Koska rikos lienee vanhentunut, ja videotkin jo kannettu jätelavalle, voin tässä tunnustaa, että kaverilta kuulin.

Siinä sitä sitten tuli turhan nuorena, pienen ja raskaan kuvaputken ruutuun liimautuneena vietettyä tehokas kaksipäiväinen sisällä pimeässä hemuja ahmien, kun hikiset superstarat Schwarzenegger, Stallone, Norris, Seagal sekä Van Damme rynnistivät kukin ruumislaskuri raksuttaen erikoistaidoillaan räjäyttämään ylivoimaisen vihollisen, pelastamaan omat, voittamaan (hävityn) sodan. Laakereiltaan liikkeelle taivutellut yhden miehen armeijat tunsivat vain tappamisen. Lihaksikkaat suonet olisivat pullistuneet esiin jopa perinteisen islantilaisen villapaidan paksujen kirjoneulekuvioiden alta.

Kuka on tämän hetken kovin toimintatähti? Ajatteletko Dwayne Johnsonia, Tom Cruisea ja Keanu Reevesiä vai Scarlett Johanssonia, Gal Gadotia ja Charlize Theronia? Kenties saat itsesi kiinni stereotyyppisistä ennakkoluuloista sekä uskomuksista, jotka yhä dominoivat yleisesti maskuliiniseksi miellettyä lajityyppiä. Elokuvien tarjoamien esikuvien merkitystä ei sovi aliarvioida, sillä heijastelemme henkilöhahmoihin identiteettiämme, elämäntilannettamme sekä paikkaamme maailmassa.

Jos kummilapsistani löytyisi pieniä Elsoja ja Annoja, jotka parin piirun epävireessä kailottaisivat Frozenin (2013) huurteista voimaballadia "Let It Go" eivätkä suostuisi milloinkaan riisumaan prinsessa-asujaan, en taatusti tohtisi särkeä tyttöjen sisarellista haavekuvaa, että näin on aina ollut valkokankaalla asian laita. Kun pohjoisen Arendellen itsenäinen kruununperijätär päättää viimein ottaa pelottavat taikavoimat haltuunsa, Elsa ehtii vuorokaudessa luomaan jäälinnan, lumihirviön sekä itselleen uuden, täydellisen tyylikkään lookin.

Ikävä myöntää, mutta viime kädessä Hollywoodin unelmatehdas pyörittää kylmänviileästi laskelmoitua bisnestä, jossa karu talousmatematiikka ratkaisee. Yhdysvaltalaisista elokuvissa kävijöistä tutkitusti aktiivisimpia ovat 25-39-vuotiaat, ja kaikista katsojista naisia on vähän yli puolet. Tarkastelussa ei myöskään ilmennyt genreihin liittyvää sukupuolisidonnaisuutta, vaan miehet ja naiset nauttivat toiminnasta tasapuolisesti.

Vaikka tilastot todistavat parjaavien papukaijojen tavan takaa toistamat väitteet virheellisiksi, moni olettaa edelleen, etteivät naisvetoiset toimintaelokuvat kiinnosta ja kannata. Aikaisemmin naisvetoinen toiminta kun oli usein joko pienen budjetin indietä tai silkkaa kuraa.

Osaltaan harhakäsitystä ovat vahvistaneet viime vuosien laiskat uudelleenlämmittelyt, joista totaalisen tarpeettomat Charlie's Angels (2019) sekä Terminator: Dark Fate (2019) floppasivat rajusti lippukassoilla. Sen sijaan Ocean's 8 (2018) suoriutui mainettaan paremmin timanttiryöstöstä, samoin Ghostbustersin (2016) protonireput haamujen torjunnasta. Tulevaisuus voi siis olla naisten, mutta trendi ei ole mikään automaatio menestykselle. Pitäisi keskittyä kertomaan erityisiä tarinoita erilaisista naisista, eikä tyytyä vanhan vääntämiseen ja kääntämiseen.

Feministisien esimerkkifilmien ongelma on yhteinen: vallitsevalla kulttuuri-ilmastolla perustellaan kulttiklassikoiden asenteellisia päivityksiä, joissa vaihtuu vain päähenkilöiden sukupuoli tai ikäpolvi, mutta muuten alkuperäinen idea toistuu miltei identtisenä. Faneja palvelevilla cameo-rooleilla kalastellaan hyväksynnän leimaa, symbolista siunausta soihdun siirtämiseksi eteenpäin. Verkkotrollit hyökkäsivät Lashana Lynchin kimppuun jo ennen No Time to Dien ensi-iltaa, kun paljastui, että eläköityneen James Bondin 007-status siirtyy Daniel Craigin viidennessä ja viimeisessä agenttiseikkailussa tummaihoiselle Nomille.

Elokuvien naissankarit ovat käyneet historian saatossa läpi monenmoisia muodonmuutoksia. Sydänten prinsessa Carrie Fisher määritteli Uudessa toivossa (1977) maailmalle voimaantuneen Star Wars-sankarittaren, joka taiteili seksikkään, sanavalmiin, määrätietoisen sekä käsistään kätevän välillä. Sarkastisena sananiekkana ja lahjakkaana käsikirjoitustohtorina Fisher auttoi George Lucasia antamaan Leialle kaivattua hienovaraista ulottuvuutta. Hän ei kaihtanut inhimillistä haavoittuvuutta, kiintymystä tai tunteilua.

Kun salakuljettajalurjus Han Solo ja kasteviljelijä Luke Skywalker tupsahtavat Kuolemantähdelle pelastamaan pulasta Alderaanin aatelisneitoa valkoisessa kaavussa ja sivunutturoissa, sellissään loikoileva senaattori Leia Organa nappaa sädepyssyn, ottaa operaation komentoonsa ja syöksyy roskakuiluun. Hän johdattaa joukot Hothille ja joutessa hitsaa hävittäjiä. Jedin paluussa (1983) gangsteripomo Jabba the Huttin orjaksi päätynyt kapinajohtaja kuristaa kultaisissa metallibikineissä kopeloijansa.

Sequel-trilogiassa (2015-19) nenänpäähän kertynyt nahka näkyy. Kenraalista huokuu hallittu, majesteettinen rauha, joka synkimpinä hetkinä valaa uskoa Vastarintaan. Leia on ehtinyt murehtia ja vuodattaa kyyneliä niin äitinä, vaimona kuin siskona. Poika on kääntynyt pimeälle puolelle, epäonnistunut erakkoveli vetäytynyt yksinäiselle saarelle murjottamaan, ja syyllisyyttä poteva aviomies huitelee pitkin galaksia. Angstissaan säröilevä Kylo Ren surmaa lopulta isänsä Han Solon. Luke taas uhraa itsensä keskittäessään kaiken energiansa sekä tahdonvoimansa projisoituun viivytystaisteluun.

Fisherin julkiset puheet ongelmallisesta troopista puskivat studioita hiljalleen huomaamaan toisenlaisten naispäähenkilöiden narratiivisen sekä temaattisen potentiaalin eritoten tieteisfiktion ytimessä, kuten Ridley Scottin Alienissa (1979) ja James Cameronin Terminator 2: Tuomion päivässä (1991). Perässähiihtäjät kumartavat vaikutusvaltaisista edelläkävijöistä Sigourney Weaveria sekä Linda Hamiltonia.

Halle Berryn nahkareleisen antisankarin ruoska kieltämättä sivalsi kohtalokkaasti koko lajityyppiä, ja Catwoman-katastrofin (2004) hyperseksualisoiva mieskatse luultavasti jarrutti kehitystä kymmenellä vuodella. Toisaalta mahdottomien mittasuhteiden Lara Croftina tuoreelle urapolulle ponnistanut Angelina Jolie saavutti tuolloin voittoputken ja tuntui olevan Mr. and Mrs. Smithin (2005), Wantedin (2008) sekä Saltin (2010) myötä kaikkialla.

Naisvaltikalta evättiin pitkään pääsy kukkoilevien ukkojen valtakuntaan. Naiseuden representaatioiden monipuolistumisen paremmin todellisuutta vastaaviksi voisi pistää #MeToo-ajan somepaineen piikkiin, mutta täytyy muistaa, että erää kehutuimmista ja palkituimmista kentän elokuvista olivat tuotannossa jo ennen kampanja-aaltoa. Nykyisin naisia kuuluu kaikkien franchise-perheiden äijäkööreihin joko kiinteinä tai ulkojäseninä, muutenkin kuin jengin liepeillä hengailevina rakastajattarina. Marvelin Kostajissa vaikuttaa Musta Leski; DC:n supersankariryhmässä oikeutta puolustaa Ihmenainen.

Fast & Furious-autorymistelyissä (2001-) Letty Ortiz nousee muiden hurjapäiden rinnalle, jopa niin, että näyttelijä Michelle Rodriguez uhkasi häipyä, ellei naisten näkyvyyttä kokonaisuudessaan lisätä elokuvasarjassa. Megasaagan spin-offissa Hobbs & Shaw (2019) mainitut riitapukarit laittaa pätevästi riviin Vanessa Kirby. Uutta verta The Expendables 3:n (2014) pappaporukkaan toi puolestaan vapaaottelijana ja olympiatason judokana tunnettu Ronda Rousey.

Mitenkään väheksymättä Lynda Carteria, Gal Gadotin ja Patty Jenkinsin dynaaminen duo sai Wonder Womanin (2017) ulos vasta 76 vuotta moraalikompassilla varustetun amatsonisoturin sarjakuvadebyytin jälkeen. MCU:n pääjehu Kevin Feigeltäkin kesti 11 vuoden ja 20 elokuvan verran tuottaa ensimmäinen naissupersankarin ympärille rakentuva sooloseikkailu, Captain Marvel (2019). Natasha Romanoffin roolissa kerrassaan poikkeuksellinen Scarlett Johansson pääsee pandemiajonon purkautuessa seuraavaksi maustamaan Marvelin elokuvauniversumia odotetulla vakoojajännärillä Black Widow.

Sanotaan, että Ginger Rogers teki kaiken sen minkä Fred Astairekin, mutta takaperin ja korkokengissä. Jos joku tämän kokemuksesta tietää niin balettitanssijaksi kouluttautunut fotogeeninen karismajyrä ja mallikas luunmurskaaja Charlize Theron, joka on kuudessa vuodessa huhkinut itsensä hullun vimmalla toimintaeliitin kirkkaimpaan kärkeen. Näyttävä eteläafrikkalainen Oscar-kaunotar ei arkaile heittää kroppaansa likoon treenatessaan fyysisesti vaativia stuntteja, joiden raa'an raskas iskuvoima aidosti sattuu ja tuntuu katsojassa.

Ilmalento MTV:n avantgardistisen scifi-animaatiosarja Aeon Fluxin live action-sovituksessa (2005) päättyi siten, että näyttelijä putosi voltista niskoilleen, vain sentin päähän halvaantumisesta. Theron tarvitsi kirurgista hoitoa vammaansa raportoidusti vielä 2013. Teatraalisen julman ja väärinymmärretyn tyrannikuningatar Ravennan roolissa Theron huusi niin lujaa, että vatsalihas repesi Lumikin ja metsästäjän (2012) kuvauksissa.

Maailmanlopun aavikkomaisemissa edestakaisin kaahaava Mad Max: Fury Road (2015) edustaa puhdasta toimintaa par excellence. George Millerin visionäärisistä oivalluksista nerokkain oli esitellä sekä iältään että etniseltä taustaltaan erilaisia naisia. Nimestään huolimatta elokuva ei kerro karskista ja möreästä alfauroksesta, vaan keskittyy suurta säiliörekkaa kuljettavaan sotapäällikkö Furiosaan, joka vapauttaa synnyttäjiksi alistetut jalkavaimot häikäilemättömän Immortan Joen haaremista. Kasvot voiteluöljyssä ja pää ajeltuna kauneusihanteita uhmaava Theron syrjäyttää Tom Hardyn ratista yhdellä kädellä.

Atomic Blonden (2017) kineettisen, brutaalin realistiseksi stilisoidun koreografian harjoittelussa halkesi kaksi takahammasta. Vihoitellut polvi ja kolhittu kyynärpää olivat The Old Guardin (2020) kuolemattomalle kirveenheiluttajalle lieviä loukkaantumisia verrattuna vasemman peukalon nivelsiteen irtoamiseen.

Samalla rintamalla rehkii brasilialaisen jujutsun taituri Ellen Hollman, joka on tehnyt seksikkäänä, atleettisena sekä raivoisana soturina vahvaa nousua toiminnan ystävien mielissä. Merkittävistä sivurooleista Saxa loisti näkyvästi toisella ja kolmannella tuotantokaudella Starz-kanavan historiallisessa miekka ja sandaali-veridraamassa Spartacus, Zypher lyhyesti AMC:n uraauurtavassa post-apokalyptisessa wushu-kamppailulajidystopiassa Into the Badlands. Hollman on lisäksi nähty säännöllisesti vierailemassa muissa tv-sarjoissa, kuten NCIS: New Orleans, Six sekä 9-1-1.

Vaikka kisakireän näyttelijän naama ja rasvaton ronkka ovatkin vilahdelleet televisiossa, on Hollmanin nimi jäänyt laajemmin ladoissa ja liitereissä tuntemattomaksi. Suuri läpimurto valkokankaalla uupuu vielä toistaiseksi. Toivottavasti rooli tulevasta Matrix 4:stä muodostuu vauhtilaudaksi valokeilaan. Sitä odotellessa kannattaa käyntikorttina katsastaa Army of One.

Ikonisiin rooleihin on vaikea kuvitella ketään muuta, mutta ajatuksella on silti hauska leikitellä. Elokuvatrivia pursuaa hylättyjä tarjouksia, sattuman kauppaa ja täpäriä valintatilanteita. Hollman voisi hyvinkin korvata Vietnam-vastakulttuurin hyljeksityn ja vainotun villi-ihmisen John Rambon, tai koiranomistaja John Wickin, joka lyö haastajat hengiltä kirjoilla ja lyijykynillä.

Dillon Baker (Matt Passmore) suunnittelee lopettavansa etsivän hommat, muttei silti malta venata apuvoimia epäiltyjen kiinniottamiseksi, vaan säntää heti lähtöön partnereineen sisään murhanhimoisten naamiopsykopaattien majapaikkaan. Yöllinen poliisiratsia menee tietenkin kammottavalla tavalla vihkoon. Toipilas ei kuitenkaan aio hautautua perse homeessa kotisohvalle, vaan pakenee vaimo Brenner (Hollman) seuranaan viikonloppulomalle Alabaman takamaiden raittiiseen luonnonrauhaan lataamaan akkuja.

Matkalla saadaan maistiainen USA:n syvän etelän puuvillaosavaltion vieraanvaraisuudesta, kun vanha kunnon Butch (Gary Kasper), Syvän joen (1972) sisäsiittoisten hillbillyjen jälkeläiseksi kelpaava parrakas korsto, kiilaa köröttelevien söpöläisten jeepin kylkeen ja kommentoi Brenneriä karkein rivouksin. Uhkailu ja pelottelu jatkuvat sivilisaation reunan tienvarsikuppilassa, mutta katkeavat herttaisen Maman (Geraldine Singer) väliintuloon. Leirintäalueella paikallinen puistonvartija kehottaa retkeilijöitä pysyttelemään merkityllä metsäpolulla, sillä sikäläiset mäkiheimolaiset eivät oikein luota ulkopuolisiin.

Kohta sääolosuhteetkin kääntyvät samoojia vastaan, ja sademyrsky yllättää. Patikoivasta pariskunnasta kurittomampi Brenner ehdottaa paluun sijasta pujahtamista lukitsemattomasta ovesta hiljaiseen piilopirttiin. Vakava virhe! Hylätyn näköisen mökin kalteri-ikkunat kätkevät arsenaalin automaattiaseita, ammuksia sekä muoviräjähteitä. Ennen kuin nuoripari ehtii häipyä vähin äänin punaniskakartellin torpalta, Butch ottaa uteliaat tunkeilijat kiinni, kiduttaa heitä aikansa ja jättää lähietäisyydeltä lahdatut ruumiit mätänemään montun pohjalle.

Vahinko vain, että umpisurkea osuma raapaisi sitkeän ja periksiantamattoman Brennerin ohimoa. Unesta ei näet herää henkiin mikään suurkaupungin poliisin timmi pikkurouva, hento ja avuton kukkanen, vaan erikoisjoukkojen legendaarisen 75. Ranger-rykmentin karaistunut luutnantti, joka nyt kihisee sadistista kostoa Dillonin tappaneille mammanpojille. Yksi kerrallaan nilkit saavat kärsiä samalla mitalla, kun sankkaa ympäristöään vähin varustein hyödyntävä Brenner virittelee ansoja ja muuttaa aseeksi kaiken mahdollisen.

Army of One vyöryy eteenpäin täysi rähinä päällä. Ja vaikka Brenner survoo betoniterästankoja sisuksiin sanoinkuvaamattoman tyydyttävästi, ennättää elokuva tarkentaa kiinnostaviin sivujuoniin. Katsojalle selviää, että klaanissa ahdasmielisten saarnamiesten ja sunnuntaikirkossa käyvien suurperheiden Raamattuvyöhykkeellä vallitseekin matriarkaatti.

Käytännössä kaikki kylässä ovat Maman palkkalistoilla. Ostamalla tietoa oikeilta henkilöiltä Mama on pysytellyt koko ajan askeleen edellä lain kouran yrityksiä panna stoppi hänen toimilleen. Laittomuudet kattavat kaiken mahdollisen: alkoholista aseisiin, huumeista seksiorjiin. Butchin miellyttävä ja suloinen äitimuori on Jumalaa pelkäävä nainen, jota kaikki kunnioittavat ja kavahtavat.

Sen minkä Hollman ehkä tunnekirjossa häviää, hän korvaa tuimilla ilmeillä. Ultimaattinen yhden naisen armeija ei kuitenkaan ole lyömätön. Kun liiskaa yhden torakan, tilalle ilmaantuu kaksi uutta. Brenner ei esimerkiksi pysty pitämään lupaustaan kidnapatuille tytöille, mikä katsojana hieman harmittaa. Etenkin siksi, että käsikirjoitusta oli laatimassa kaksi naista ja yksi mies: Hollmanin lisäksi Mary Ann Barnes sekä David Dittlinger.

Eksploitaatioelokuvan rape-revenge-alagenren lähtökohtaista problemaattisuutta ei tässäkään tarvitse pureksia, koska pahikset ovat arvattavan vastenmielinen ja moraaliton nippu matalaotsaisia moukkia, pois lukien takapajuisen rikollisperheen ranskaa opiskeleva IT-nörtti ja kulttuuriattasea. Toisin kuin vaikkapa Jennifer Garnerin turruttavaa vigilante-oikeutta jakava leijonaemo tökerössä Peppermintissä (2018), Brenner on entuudestaan badass, jolle ei kannata ryppyillä.

Teksti: 2021 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

| 03.09.

Säädyllisen siirappisessa murhenäytelmässä toimittaja löytää kiihkeästä romanssista kertovan kirjeen ja rakastuu.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202