Peyton Reedin ohjaama Anna palaa! (Bring It On, 2000 USA) sijoittuu high school -ikään ja koulun ulkopuoliseen toimintaan. Aktiiviset jenkit harrastavat vapaallaan lähes kaikkea ja koulutyttöjen keskuudessa on äärimmäisen tärkeää valmistautua kuukausia koulun päätösjuhlaan kuin myös huutosakkiporukan kapteeniksi pyrkiminen. Anna palaa! kertoo Torrancesta (Kirsten Dunst), joka valitaan sandiegolaisen Rancho Carne -koulun mestarihuutosakkiporukan kapteeniksi ja näin tytön päiväunet ovat toteutuneet. Pieni ongelma paljastuu, kun harjoitukset alkavat, koreografia on pöllitty naapurista tummien tyttöjen hip hop -porukalta.

Anna palaa! ei ole kovin nautittava elokuva. Näyttelijöiden yhteistyö, henkilökohtainen osaaminen kuin myös ohjaajan henkiläohjaus on tehnyt pyllähdyksen takalistolleen. Vaikka pienellä itseironialla näyttelijät saattavatkin kimittää karmeasti paljastuu samalla tilanteen todellinen puoli. Teinit loksauttelevat leukojaan kuin koulun teatteriharjoituksissa ja koko toiminta on karseaa ylinäyttelemistä. Pään keikuttelu tuolla tasolla ei varmasti sovi kasvavalle murrosikäiselle. Pääosanesittäjä Kirsten Dunst on tuttu mafiaelokuvien isän Francis Ford Coppolan tyttären Sofian esikoiselokuvasta Virgin Suicidesta, jossa tyttönen tekee vastakkaisen suorituksen tähän verrattuna. Elokuvan toinen “mahdollinen urallaan jatkava näyttelijä” on pahiksen roolissa Gabrielle Union. Union toivottavasti pyrkii pois tällaisten nuorisokomedioiden ympäristöstä ja jatkaa jossain itselleen suosiollisemmalla alueella.

Anna palaa! kuvaa aika hyvin sitä millainen yhteiskunta on Yhdysvallat. Dunstin sanat eivät varmasti ole pelkkää vitsiä, kun hän tokaisee: “Miten minä nyt voin jatkaa urallani?” Huutosakkiryhmä kapteenin roolista on tullut ura, joka ohjaa nuoren naisen elämää väärille urille. Nuorten elokuvat ovat yleensä kovin epätodellisia, 25 aikuiset esittävät teini-ikäisiä, jokaisella on oma auto ja ulkonäön suhteen kukaan ei ole ruma. American dream! Anna palaa! koettaa pilailla hiukan tällaisen asian kustannuksella, mutta homma luistaa pakkia. Itseironia ei ole niin ilmeistä, että kaikki katsojat huomaisivat sen ja toisaalta se on vielä niin kankeaa, ettei se jaksa naurattaa. Jenkki-imperiumin suurena vastustajana tällainen elokuva yököttää tai ainakin harmittaa.

Musiikillinen nuorisokomedia, joka sijoittuu kouluympäristöön ja kertoo rikkaista amerikkalaisista on kertaalleen kierrätetty. Komedia -tasolla Anna Palaa! ei yllä edes Road Trip -leffan tasolla, “crazykomedia” saattaa joskus sentään naurattaa. Miksi tässäkään elokuvassa ei ole lihavia, onhan jenkeistä yli puolet silti ylipainoisia?

teksti: © 2001 Raimo Miettinen