Mary Harronin ohjaama 80-luvulle sijoittuva Amerikan Psyko (American Psycho, 2000 USA) yhdistelee kivasti useampaa asiaa yhteen: on rikkautta, sarjamurhaamista, sairaanloista puhtauteen pyrkimistä, sovinismia ja kylmäverisiä murhia. Aiheet ovat tippumaisillaan komiikan puolelle, mutta juttu onnistutaan pitämään hienosti juuri reunalla. American Psykon onnistuvaksi osaksi tuleekin sen aiheiden hieno yhdisteleminen, jolla saadaan aikaan jossain mielessä kaukainen ja kaamea tilanne. Epätodellinen, mutta kuitenkin totta.

Patrick Bateman (Christian Bale: Velvet Goldmine) elää korkealla, pilvenpiirtäjien tasolla, miehellä on rahaa, asunto, huipputyöpaikka, ystäviä. Kaikkea, mutta elämä ei silti tuo iloa, vaan iänikuista toistoa. Ihonkuorinta voiteilla ja extreme-ruoilla elämäänsä lykkivä Bateman löytää itsestään kuitenkin aivan uuden puolen. Psykopaattisen murhaajan roolissa mies hiipparoi peilipintaisten pilvenpiirtäjien käytävillä kalastaen nuoria naisia rahalla ja muut hän tappaa yllättämällä.

Harvinaisen raaka elokuva ei ole kuitenkaan sellainen, joka “ei panosta murhiin, vaan juoneen”, ei, se on juuri Batemanin hahmon pinnallisuuden korostamista. Kuorintavoiteilla mies puhdistautuu eilisen illan teoista, jotta voisi taas seuraavana päivänä aloittaa uudelleen. Bateman on murhaajan ja pintaliitäjän lisäksi naisia arvosteleva sovinisti. Bret Easton Ellisin romaani, johon elokuva perustuu sai aikoinaan kommentia feministeiltä sen tavasta kuvata Bateman mahtisonniksi.

American Psyko (2000, Yhdysvallat) on mielenkiintoinen tapaus. Se ei ole tyypillinen sarjamurhaaja/psykopaatti elokuva, mitä monet Uhrilampaiden jälkeläiset. Elokuva on lähes ärsyttävän pinnallinen, steriili ja kaukainen. Batemanin hahmon tekojen motiiveja ei kerrota, mies jää elokuvan pituiseksi. Historiaton, kylmäverinen juppi, joka ottaa astiakaapistaan “uuni lämpimiä” työvälineitä, joilla sitten operoi uhrinsa. Harvinaisen kylmäverinen tarina, joka ei eksy kuin ronskin mustankomiikan puolelle välistä ja jolla on myös sanomaa elämän pinnallisuudesta. Vaikka tästäkin aiheesta ollaan jo kinasteltu ja puhuttu viimeisen sukupolven verran.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen