Thomas Graal –komedioiden jälkeen Mauritz Stiller siirtyi suurten kirjallisten aiheiden pariin, joiden myötä hän nousi lopulta myös maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen ja joista hänet parhaiten myös muistetaan. Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta –filmatisoinnin jälkeen hän otti tarkasteltavakseen Selma Lagerlöfin romaanin Aarne-herran rahat, moraalisen kertomuksen rikoksesta, rakkaudesta ja petoksesta. Alunperin aihe oli tarkoitettu Victor Sjöströmin filmattavaksi, mutta tämä luovutti oikeudet kuitenkin Stillerille, jonka käsittelyssä Aarne-herran rahoista (Herr Arnes pengar, 1919 Ruotsi) sukeutui yksi skandinaavisen mykkäelokuvan hienoimmista teoksista.

Aarne-herran rahat oli suurtuotanto, jonka toteuttamiseen Svenska Bio käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa. Kuvauspaikat valittiin huolella etukäteen, näyttelijävalintoihin kiinnitettiin erityisesti huomiota ja elokuvan maailma – 1500-luvun Ruotsi – pyrittiin kaikin keinoin rakentamaan mahdollisimman todenmukaiseksi: hienosti työssään onnistunut puvustaja Axel Esbensen sai esimerkiksi luonnostella ja valmistella pukuja usean kuukauden ajan, jotta ne olisivat mahdollisimman oikeanlaisia. Kun tekijäpuolelle kiinnitettiin vielä koko joukko ruotsalaisen elokuvan taitavimpia osaajia, olivat puitteet menestyselokuvalle kunnossa.

Elokuva kertoo kolmesta Ruotsin kuningasta palvelleesta skotlantilaisesta palkkaritarista, jotka vangitaan maanpetoksesta epäiltyinä. Kolmikko onnistuu kuitenkin pakenemaan vankilastaan ja aikansa lähialueilla kierreltyään he saapuvat Solbergaan, rikkaan Aarne-herran kartanoon. Humalapäissään karkurit tekevät hirveän rikoksen: he murhaavat kartanon asukkaat, varastavat Aarnen omaisuuden ja sytyttävät koko komeuden palamaan. Pakomatka jää kuitenkin lyhyeksi, sillä jäätynyt meri estää heitä seilaamasta kotiinsa Skotlantiin. Niinpä kolmikon ei auta kuin odottaa kevään koittoa.

Tämän jälkeen tarinan keskipisteeseen nousevat kartanon tuhosta ainoana pelastunut orpotyttö Elsalill sekä ritareista Sir Archie. Elsalill ei tunnista Sir Archieta yhdeksi murhamiehistä vaan rakastuu tähän, eikä aikaakaan, kun mies pyytää jo tyttöä mukaansa Skotlantiin. Mutta mitä kauemmin matkaan lähtöä on lykättävä, sitä raskaammin syyllisyyden taakka alkaa painaa Sir Archieta ja on vain ajan kysymys, milloin Aarne-herran murhaajien henkilöllisyys paljastuu.

Aarne-herran rahat on visuaalisesti häikäisevä elokuva. Tarkasti rajatut ja sommitellut otokset muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi kuin ihailla. Julius Jaenzonin mestarillisesti tallentamissa kuvissa on kauneutta, jylhyyttä ja voimaa – ne ovat kuin maalauksia, jotka ovat heränneet Stillerin visioiden kautta henkiin. Luonto, lumi ja jää muodostavat saumattoman liitoksen tarinan tapahtumiin, henkilöihin ja kohtaloihin ja Stiller ottaa ainutlaatuisista talvimaisemista kaiken mahdollisen irti. Aarne-herran rahojen myötä Stilleristä kasvoi suuri, Pohjolan karuudessaankin kaunista luontoa hämmästyttävällä tavalla tallentava taiteilija, jonka lopun mieleenpainuvan hautajaissaattueen Sergei Eisenstein sommitteli uudelleen mestariteoksensa Iivana Julma ensimmäiseen osaan (1944).

Pelkäksi hienoksi kuvakokoelmaksi elokuva ei kuitenkaan jää, vaan siinä on myös tavattoman vahva psykologinen jännite. Menneisyyden aaveet ja harhanäyt piinaavat tarinan päähenkilöitä muodostaen esteen heidän onnelleen ja yhteiselle tulevaisuudelleen. Pystyykö Elsalill unohtamaan surmayön kauhut, paljastaako Sir Archie tekonsa, saako Elsalill tietää rakastettunsa olevan murhatyön takana? Mitä kauemmin ritarikolmikon on odotettava, sitä todennäköisemmin joku heistä murtuu ja sitä piinaavammaksi käy myös katsojan odotus. Vaikka selvää onkin, että asiat elokuvan edetessä ratkeavat, onnistuu Stiller kaikesta huolimatta kiristämään ruuvia äärimmilleen ilman, että jännityksen kasvattaminen tuntuisi missään vaiheessa venytetyltä. Kun totuus lopulta tulee julki, ei se suinkaan saa katsojaa hengähtämään helpotuksesta, vaan pikemminkin odottamaan, kuinka rakastavaisille oikein käy.

Näyttelijävalinnat ovat kauttaaltaan onnistuneita eivätkä aikakaudelle ominaiset, vanhanaikaiset maneerit nosta päätään kuin harvoin. Varsinkin pääosakaksikko – pitkän uran elokuvien parissa tehnyt Richard Lund vastanäyttelijänään Mary Johnson – on erinomainen. Komearaamisen Lundin Sir Archiessa on särmää ja tietynlaista villiyttä, kun taas Johnsonin Elsalill on kuin viattomuuden ja puhtauden perikuva – juuri tällaisesta vastakohtaisuudesta syntyy heidän keskinäinen kemiansa. Heidän epäonnisessa rakkaustarinassaan on valtavasti tunnetta ja loppuun saakka huomaa toivovansa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin.

Elokuvaa on vuosikymmenien ajan kehuttu vuolaasti, eikä suotta. Se on häikäisevä kokonaisuus, jossa kaikki palaset loksahtavat täydellisesti kohdalleen: siinä on silmiähivelevää visuaalista näyttävyyttä, taitavasti ylläpidettyä jännitettä, laadukkaita näyttelijäsuorituksia sekä koskettavia ihmiskohtaloita. Toteutus on kaikin puolin huoliteltua ja Stillerin ohjaus taidokasta. Aarne-herran rahat on maineensa veroinen mestariteos, yksi mykän elokuvan suurimmista ja vaikuttavimmista monumenteista.

teksti: © 2007 Kari Glödstaf