John Singletonin (Shaft) kaahailuraina 2 Fast 2 Furious (2003 USA, Saksa) on jatko-osa pari vuotta aiemmalle Hurjapäät-elokuvalle (2001). Siinä nyt myös pääosanesittäjä Paul Walker (Skulls, Pleasantville) hurjasteli muhkeilla autoilla samalla, kun yritti narauttaa rikollisjoukkiota. Mukana ei ole enää Vin Dieseliä, joka xXx:n myötä tuntui nousevan kerrosta ylempään toimintaelokuvien sarjassa.

Vauhdikas jatko-osa on saanut suoraan englanninkielisen raflaavamman nimen ja tusinakaupalla uusia kaaroja rutattavaksi. Jatkosoosi kumisee myös entistä enemmän turhamaista kameralle keikistelyä ja kromin kiiltoa. Kaikenlaiset mielekkäämmät asiat kuin persoonalliset henkilöhahmot, uskottavat tapahtumat, siedettävät on-linerit tai edes mielenkiintoinen juoni eivät selvästi ole tulleet tekijöiden mieleen, joten kyseessä on kaasukaupalla päristelyä kimpaleella kliseisestä kyttätarinaa.

Brian O’Conner (Walker) jää verekseltään kiinni laittoman katukisan päätyttyä epäonnisesti. Poliisi tarjoaa yhteistyötä O’Connerille, pyyhkiäkseen tältä törttöilyt pois rikosrekisteristä. Peiteoperaatio on suunnattu autoja harrastavaa miljonääriä kohti, joka pyörittää rahanpesua. Mukaan otetaan myös O’Connerin entinen linnassa istunut kaveri, joka taitaa ratin pyörittelyn.

Singletonin raakile rullaa kehnosti eteenpäin. Tuotantoportaalla on ollut kiire kerätä rahat ykkösosan menestyksellä, josta on seurannut, että juoni on kirjoitettu nopeasti. Käsikirjoitus kertoo peiteoperaatiosta, mutta pääosa on kiiltävillä autoilla, jolloin mukaan on ollut pakko mahduttaa muutama epäsopiva kaahailu- ja takaa-ajokohtaus. Ovathan autot pääosassa. Lisää rahaa on yritetty kerätä naisroolien vähäpukeisuudella ja auktoriteettien päälle sylkemisellä. Viisaampi katsoja osaa noukkia nämä asiat elokuvasta ja heittää romukoppaan, jolloin elokuva voi vielä tuntua katsomisen arvoiselta “aivot narikassa” -rainalta. Tyhjäpäille elokuvan maailma uppoaa täysillä.

Kun elokuva ei rikoselokuvana eikä toimintaelokuvanakaan toimi on sitä tarkasteltava vain autoelokuvana, jolloin vauhti vielä pysyy juuri ja juuri puolitoistatuntisen yllä. Ruudulla vilisee monen sorttista vauhtipeliä, jotka pistävät varmasti kuolan valumaan kuin kaasujalan painumaan. Vauhdikkaat kohtaukset menettävät ikävästi tunnelmaansa, kun toteutus on tapahtunut selvästi osittain tietokonein.

Toiseksi: kuvat on aivan liikaa rajattuja ja lyhyitä, jolloin kokonaisuuden hahmottamin on silkkaa tuskaa. Nopeita otoksia on käytetty vain tyylikeinona, joka osoittaa osaltaan muutenkin jokakantilta kuinka pintapuolinen raina on kyseessä. Mainostajien tuotteiden piilottaminen elokuvaan, product placement, kukkii kauttaaltaan.

Kai tämäkin elokuva voi vaikuttaa joihinkin. Ainakin corolla-tuunari saa intoa ostaa uusia heebeleitä rassiinsa.

teksti: © 2003 Raimo Miettinen