James Bond murtautuu Neuvostoliiton aikaiseen kemiallisten aseiden tehtaaseen. Seuranaan hänellä on agentti 006, Alec, joka taistelun tuoksinassa teloitetaan. Bond pelastautuu nipin napin, ja tehdas lentää taivaan tuuliin. Yhdeksän vuotta myöhemmin Bond on Monte Carlossa, jossa aikaansa viettää myös nuori venäläisnainen, Xenia Onatopp. Xenia varastaa uuden ja tehokkaan taisteluhelikopterin, jonka avulla ryöstetään Kultainen silmä, salainen avaruusaseohjelma.

Pian maailma on ydintuhon partaalla, ja Bondilla riittää töitä. Jäljet johtavat Pietariin, jonka rikollisliigan johdossa on hänellekin varsin tuttu mies.

James Bond -elokuvat ovat joskus olleet synonyymi toiminnalle, uusille ja mielenkiintoisille keksinnöille, tehosteille – mutta ennen kaikkea tyylille. Valitettavasti viimeksimainittu on kadonnut tyystin viimeisten elokuvien aikana. Bondista on tehty tyypillinen nykyaikainen toimintarymistely, jossa tuntuu olevan tärkeintä, että tehostehenkilöillä ja pyroteknikoilla on mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa näyttää osaamistaan.

Käsikirjoitukset ovat huonontuneet, ja terävin puhti on Jamesistakin poissa. Vaikka tämä nyt ei ole sarjan huonoin elokuva, niin melkoiseen Bond-rienaukseen se syyllistyy.

Pierce Brosnan tekee Bond -debyyttinsä, eikä yhtään hullummin. Vaikka hänessä ei olekaan samanlaista karismaa ja tyyliä olekaan kuin Sean Conneryssä tai Roger Mooressa, niin on hän parempi valinta rooliin kuin valju Timothy Dalton. Sivuosissa nähdään melko nimekäs näyttelijäkaarti: Sean Beanista (Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit) Robbie Coltraneen (From Hell), sekä Izabella Scorupcosta Famke Jansseniin ja Judi Denchiin (Rakastunut Shakespeare). Tunnusbiisin tulkitsee Tina Turner.

teksti: © 2002 Kari Glödstaf