Wim Wendersin tyylikirja on matka japanilaisen vaatesuunnittelija Yohji Yamamoton maailmaan.
Saksalainen Wim Wenders on yksi omaperäisimmistä ja mielenkiintoisimmista elokuvaohjaajista joita minä tiedän, sillä Wendersille ei tunnu olevan väliä mistä ja millaisia elokuvia hän tekee. Onpa kyseessä sitten lyhytelokuva, dokumentti tai kokoillan näytelmäelokuva, Wenders puristaa siitä teoksen, joka useimmiten tyydyttää niin ammattilaisen kuin amatöörinkin tarpeet. Tämän minä miellän ammattitaidoksi.
1980-luvun loppupuolella Wenders oli jo kokenut dokumentaristi, kun pariisilainen Pompidou-keskus pyysi häntä tekemään elokuvan muodista. Ensi alkuun ohjaaja näytti idealle punaista valoa, sillä hän ei ollut kiinnostunut tarjotusta aiheesta. Varsin pian hän kuitenkin muutti mielensä ja niin syntyi Wim Wendersin tyylikirja, alkuperäiseltä nimeltään Merkintöjä vaatteista ja kaupungeista.
Dokumentin keskipisteenä on tokiolainen vaatesuunnittelija Yohji Yamamoto (s. 1943), joka valottaa omaa tapaansa luoda muotia aivan prosessin ensi askeleista lähtien. Wenders antaa Yamamoton ilmaista itseään kaikessa rauhassa ilman keskeytyksiä ja tuoda julki ajatuksiaan ja mielipiteitään. Katsoja tulee huomaamaan, että jos peli on raakaa mallien maailmassa, on se sitä myös suunnittelijoilla, jotka eivät voi jättää ainoatakaan muotikautta väliin, sillä silloin heidän uransa katsottaisiin olevan ohi. Kaiken kaikkiaan Yamamoto johdattaa katsojan siihen muotimaailman kolkkaan, jota harvoin nähdään.
Wendersin teoksen ydin on siis muoti, mutta samalla se nostaa esille myös ihmisen identiteetin. Miten muoti vaikuttaa identiteetin syntyyn ja kuinka se muokkaa sitä? Ovatko muoti ja identiteetti kiinteässä kytköksessä toisiinsa vai sivuuttavatko ne toisensa toimiakseen ainoastaan tietyissä olosuhteissa? Tekevätkö ympäri maailmaa levinneet muotivaatteet kantajastaan maailmankansalaisen vai onko muoti aina yksilöllinen asia? Samalla kun Wenders asettaa katsojan pohtimaan näitä kysymyksiä, hän tutkailee itsekin toimintatapojaan unohtamatta tietenkään elokuvan tulevaisuutta, joka tuntuu vaivaavan saksalaissuuruutta kaiken aikaa.
Dokumentti luo myös silmäyksen Yohji Yamamotoon ilmiönä. Pariisissa läpimurtonsa vuonna 1981 tehneestä suunnittelijasta on tullut jo maailmankuulu, joten virheisiin ei ole varaa. Kun suunnittelijasta tulee tavaramerkki, on kaiken oltava viimeisen päälle huoliteltua – jopa signeerausta on harjoiteltava kerta toisensa jälkeen, jotta se tulisi luonnollisesti ja olisi aina samanlainen. Kun Yamamoto palaa Euroopasta takaisin Tokioon, hänen asemansa muuttuu: hän ei ole enää pelkkä suunnittelija, vaan opettaja, jolla on kymmenittäin opetuslapsia. Loppujen lopuksi Wenders vertaa Yamamotoa varsin onnistuneesti elokuvaohjaajaan.
Wim Wendersin tyylikirja (a.k.a Notebooks on Cities and Clothes) on ammattitaitoinen, joskin hieman väritön dokumentti muotimaailmasta ja sen taustoista. Se ei ole kuitenkaan sillä tapaa mediaseksikäs, että se esittelisi tähtimalleja catwalkilla, vaan pyrkii sukeltamaan aiheeseensa pintaa syvemmälle, muodin luomiseen ja syntyprosessiin yleensäkin. Mielenkiintoinen teos jokaiselle muotimaailmasta ja Yohji Yamamotosta kiinnostuneelle – sellaiselle, joka ei lämpene kummallekaan asialle, ei Wendersin dokumentti luonnollisesti tarjoa juuri mitään.
DVD: Wim Wendersin tyylikirja on osa Sandrew Metronomen julkaisemaa The Wim Wenders Collection III:a. Anamorfinen kuva (1.78:1) koostuu kahdesta eri lähdemateriaalista (35 mm:n elokuvafilmi ja videokamera), joten kuvan laatu vaihtelee välillä melkoisestikin. Kokonaisuutena kuvassa ei ole kuitenkaan valittamista ja jokainen varmasti ymmärtää lähdemateriaaleista johtuvan eron. Kuvasuhde ei ole kuitenkaan alkuperäinen (1.33:1), joten siksi vähäinen pistemäärä.
Ääniraitoja on sarjan aiempien elokuvien tavoin kolme (DD 2.0, DD 5.1, dts), jotka ovat laadultaan perustasoa. Äänimaailma keskittyy käytännössä kokonaan keskikanavaan, joten monikanavaäänen mukaan liittäminen on jokseenkin turhaa. Tekstityksiä on mukana neljä (suomi, ruotsi, tanska ja norja), lisämateriaalia ei ole tämänkään elokuvan kohdalla lainkaan.
Teksti: © 2009 Kari Glödstaf
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA