Werewolf of London

Ohjaus Stuart Walker
Näyttelijät Henry Hull, Valerie Hobson, Warner Oland, Lester Matthews, Lawrence Grant
Maa Yhdysvallat
Pituus 72 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1935 Universal Pictures

Etsi CDONista

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Vaikka ihmissusi on aina ollut vampyyrin ohella kauhutarinoiden perushahmoja, kesti kauan, ennen kuin se laskettiin mellastamaan valkokankaalle. Universal, joka oli tehnyt elokuvat niin Draculasta (1931), Frankensteinista (1931), Muumiosta (1932), Fu Manchusta (1932) kuin Näkymättömästä miehestäkin (1933) tarvitsi kauhuperheeseensä uuden tulokkaan, jossa olisi potentiaalia suursuosioon. Siinä yhtiö ei kuitenkaan heti onnistunut, sillä Werewolf of London (1935) ei herättänyt ylistyslauluja silloin, vaan elokuva epäonnistui lippuluukuilla pahoin – susimiehen aika koitti kuusi vuotta myöhemmin.

Stuart Walkerin ohjaama Werewolf of London alkaa Tiibetistä, jossa englantilainen kasvitutkija Wilfred Glenton (Henry Hull) on etsimässä harvinaista kukkaa. Glenton löytää haluamansa, mutta joutuu samalla oudon petoeläimen hyökkäyksen kohteeksi. Palattuaan Lontooseen hän saa kuulla hyökkääjän olleen ihmissusi, jonka pureman myötä hänestäkin on tuleva sellainen. Glenton kuittaa asian hölynpölynä, mutta kun täysikuu seuraavan kerran nousee, hän huomaa tarinoiden olevan totta.

Werewolf of London on hämmentävä elokuva. Vaikka kyseessä on uuden elokuvahirviön esiinmarssi, on kokonaisuus yllättävän vetämätön – aivan kuin Universalilla ei olisi tiedetty, kuinka ihmissusi pitäisi katsojille esittää. Jännitystä elokuvassa ei ole juuri lainkaan kauhusta puhumattakaan ja ilman susimiehen läsnäoloa elokuvaa voisi hyvinkin pitää avioliittodraamana. Ulkoasussakaan, joka sentään oli monen Universalin kauhuelokuvan tyylikkäimpiä seikkoja, ei ole mitään mainitsemisen arvoista.

Kaikkein hämmästyttävin on itse susimies, jonka kohdalla on käytetty monia käsittämättömiä ratkaisuja. Tänä päivänä jättimäiset ihmissudet repivät muutosprosessin aikana vaatteensa riekaleiksi vapautuessaan ihmisyyden kahleista, mutta Werewolf of Londonissa ihmissusi naamioituu takkiin ja lakkiin lähtiessään metsästämään uhreja. Toisaalla hän rymistelee vaikeuksitta ovien ja ikkunoiden läpi, mutta ei pärjää käsirysyssä tavalliselle miehelle. Ainoa selitys näille kummallisuuksille ja outouksille onkin se, että Werewolf of Londonia tehtäessä ihmissuden hahmo ei ollut tekijöilleen lainkaan tuttu.

Henry Hullin roolisuoritusta on vuosien saatossa kritisoitu joka taholta, eikä hänessä juuri mitään kehuttavaa olekaan. Hänellä ei ole Universalin kauhuelokuvatähtien veroista karismaa, eikä hän tunnu olevan kovin kiinnostunutkaan roolistaan, niin yksi-ilmeistä ja jäykkää Hullin näytteleminen on. Sen sijaan hänen vaimoaan esittävä Valerie Hobson onnistuu hienosti – ansiota on tosin siinäkin, että Hobsonin hahmosta on tehty paljon muutakin kuin kauhuelokuville tyypillinen seinäruusu. Hobsonin konstailematon sanailu tuo elokuvaan roimasti piristystä.

Werewolf of London on elokuva, jonka lopputulos olisi helposti voinut olla parempikin. Kyvytön ohjaus ja pääosanesittäjän heikkous pilaavat kuitenkin kokonaisuuden. Tämän jälkeen kesti kuusi vuotta, ennen kuin Universal kokeili ihmissusiaihetta uudelleen ja silloin menestyksekkäästi: Lon Chaney Jr.:n tähdittämä The Wolf Man lukeutuu Universalin kauhuelokuvaklassikoiden kärkipäähän.

DVD: Universalin The Wolf Man – The Legacy Collectioniin lukeutuva Werewolf of London on teknisesti varsin hyvälaatuinen. Kuvassa on kohinaa ja satunnaista roskaisuutta, mutta yleisesti ottaen restaurointi on onnistunut hyvin. Myös ääniraita (DD 2.0) on kelvollinen elokuvan iän huomioon ottaen. Lisämateriaalia ei tämän elokuvan kohdalla ole.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf