Britti-Wallander saa käsiinsä maailmanluokan rikoksen. Wallanderin harmiksi nyt liikutaan IT-ympyröissä.
Britti-Wallander jatkaa rikosten selvittelyä. Komisariolla pitääkin tällä kerta kiirettä: kaksi nuorta tyttöä murhaavat raa’asti paikallisen taksikuskin, elämänsä kunnossa oleva tietokone-expertti menehtyy sydänkohtaukseen keskellä kirkasta päivää ja Ystadin kaupungin pimentää merkillinen sähkökatkos. Tapaukseen liittyvät henkilöt tekevät katoamistemput, eräskin vielä ruumishuoneelta. Vielä kummallisempaa on, että kaikki edellä mainitut tapahtumat liittyvät toisiinsa. Ystadin poliisilla on käsissään kansainvälisen luokan rikos. Stressaantunut Wallander saa onneksi muuta ajateltavaa kun hän päätyy tyttärensä järjestämille treffeille. Kääntyykö epäonnisen komisarion rakkauselämä?
Henning Mankellin kirjaan perustuvassa Palomuurissa on yksi paha ongelma: se ei toimi pieneen Ystadin kaupunkiin sijoittuvana elokuvana mitenkään. On aivan sama onko pääosassa brittien Kenneth Branagh vai ruotsalaisten Rolf Lassgård. Siis oikeasti: maailmanvalloitusta janoavat rikolliset punovat juoniaan juuri Ystadissa? Mankellin tekaisema juoni on reikiä täynnä kuin hammaslääkärin vastaanotto. Tarinassa ei tunnu toimivan oikein mikään. Joka ikinen juonenkäänne on nähty tuhannesti ennenkin, rikolliset ovat raivostuttavan tyhmiä, eikä mikään saa ihokarvoja nousemaan. Alkuperäiskäsikirjoitukseen on myös tehty muutama käsittämätön oikaisu, mikä selittyy osaksi sillä, että britit pinosivat laajan Wallander-tuotannon muutamaan hassuun osaan. Henkilösuhteiden kehittelyyn ei enää jäänyt aikaa.
Palomuuria katsoessa tuntuu kuin odottaisi tuomiopäivää. Mieleen hiipii vuosituhannen vaihde, jolloin kansakunta tärisi koloissaan peläten tietokoneiden vallankaappausta. Nyt vain täristään odottamassa miten Wallander pelastaa puoli maailmaa kun ei edes osaa laittaa omaa tietokonettaan virran päähän. Jäljelle jääkin vain Kenneth Branaghin edesottamukset, mutta nelinkertainen Oscar-ehdokas ei jaksa kiinnostua tarinasta yhtään sen enempää. Branagh puskee osansa läpi kahdella perusilmeellä: on surullinen Wallander ja sitten vain se surullisen oloinen Wallander. Kyllä tunnelma kotisohvalla latistuu. Vain Wallanderin ja uuden naisystävän (Orla Brady) välinen suhde antaa tuulenvirettä tähän aikajärjestyksessä kahdeksannen Mankell-dekkarin filmatisointiin.
Hyvin alkanut brittisarja lässähtää Palomuurin syövereissä täydellisesti. Se mikä toimi edellisessä osassa työntää nyt luotaan voimakkaasti. Kömpelöstä juonesta on vaikea päästä yli. Se ei jätä rauhaan.
DVD: FS Filmin julkaiseman Palomuurin kuva (1.78:1) on pääosin terävää. Muutama kauneusvirhe etenkin sumuisissa yökohtauksissa pistää silmään. Ääniraidat (DD 5.1 ja DTS ES 6.1.) toimivat nekin moitteetta. Jokunen hyvä surround-kiertokin on saatu mahdutettua tukemaan ohutta tarinaa.
Ekstroja ei ole lainkaan.
Katso myös: Wallander sarja 2009
Teksti: © 2009 Lasse Lepola
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA