Von Trierin 100 silmää

Ohjaus Stig Björkman, Fredrik von Krusenstjerna
Näyttelijät Lars von Trier, Stellan Skarsgård, Ernst-Hugo Järegård
Maa Tanska / Ruotsi
Pituus 52 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1997 Danmarks Radio, Det Danske Filminstitut, Film i Väst Memfis Film & Television, Svenska Filminstitutet, Sveriges Television ja Sandrew Metronome.

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Tanskalaisen elokuvan “kauhukakaran” Lars von Trierin muotokuva Von Trierin 100 silmää (1997) olisi syytä tehdä nyt uusiksi. Kyse ei ole heikosta laadusta, vaan ymmärrettävästi sen aikajänteen katkeamisesta vuoteen 1997. Ajankohdan jälkeen hän on ohjannut kokeelliset ”Amerikka-elokuvat” Dogville (2003) ja Manderlay (2005), “Björk-musikaali” Dancer in the Darkin sekä jälleen katsojat/kriitikot kahtia jakaneen Antichristin (2009).

Muttei Trierista tullut relevantti vasta viime aikoina. Hän ollut merkittävä tekijä läpi 90-luvun. Elokuvalinnoiltaan muotokuva pureutuu hänen trilogiaansa sirpaloituneesta Euroopasta (The Element of Crime, Epidemic, Europa), mutta pääpaino on dokumentin ilmestymisvuodelle läheisissä teoksissa kuten von Trierin ”Twin Peaksissa”, TV-sarjassa Valtakunta (1994, 1997) sekä Breaking the Wavesissa (1996).

Teosten kulissien takaista menoa päästään seuraamaan jonkun verran: von Trier ohjaamassa Breaking the Wavesin päänäyttelijöitä tai kohtaukset, joissa sen lavasteita esitellään Kööpenhaminan suurimmalla studiolla.

Millainen on henkilö itse? von Trierin vanhemmat olivat utopiaan uskovia kommunisteja, ja hänen kasvatuksensa oli radikaalilla tavalla vapaata. Tästä seurasi se, että kun poika meni kouluun, ei hän kyennyt kapinoimatta noudattamaan sen normeja. Koulu loppui kuudenteen luokkaan.

Klassikot läpi ja poikki tunteva filmihullu jatkoi elokuvien tekemistä äitinsä ostamalla kameralla. Jo näissä teini-ikäisen töissä on nähtävillä samoja elementtejä kuin varttuneella, kuten subjektiivinen käsivarakuvaus. Lieneekö monien töiden karrikoidun filmimäinen kuvapinta olla seurasta näistä lapsuuden leikkimielisistä kokeiluista halvalla materiaalilla?

Sisään Kööpenhaminan elokuvakouluun von Trier pääsi tekemällään elokuvalla. Mutta jälleen instituutio oli muotojäykkä. von Trier oli jatkuvasti kahnauksissa opettajien kanssa, tiukat rajat olivat luovalla sielulle kuin kahle jalassa. Opettajat esimerkiksi neuvoivat, ettei kertojaääntä, yksinkertaisia välitekstejä tai takautumia saisi käyttää.

Dokumentissa kosketellaan myös vaikeita asioita. von Trier on foobikko, pelkää monia asioita, ehkä eniten sitä, että on kykenemätön hallitsemaan itseään. Hänen sisällään käyvät kamppailua voimat, joihin hän ei voi vaikuttaa, kuin Freudin opetuksissa.

Juuri fobioiden vuoksi esimerkiksi Dogville (moraalinäytelmä, jota syytettiin Amerikan vastaisuudesta) kuvattiin Ruotsissa. von Trier ei uskalla matkustaa lentokoneella, joten Cannesiinkin hän matkusti junalla.

Ainut keino sulkea ahdistava maailma on luoda. Hän lainaa Danten ajatuksia antaessaan syyn sille, miksi hän käsittelee pahuutta: Taivaasta ei voi kirjoittaa. Esimerkiksi rankka Antichrist on juuri omakohtaisen parisuhdehelvetin läpikäyntiä, eräänlainen terapiatyö ja tulella puhdistus.

Dokumentti rakentuu referaattimaisista pätkistä von Trierin elokuvista, hänen työtovereidensa haastatteluista ja ohjaasta itsestään. Positiivista on se, että käsiteltäviä elokuvia ei läpeensä spoilata. Mutta dokumentin kesto (noin kolme varttia) ei riitä. Se on pintaraapaisu.

Hämmentävästi puhuvien päiden nimiä ei kerrota esittelyteksteillä. Ellei etukäteen tiedä kuka tuo tai tämä on, on katsoja hukassa. Näistä eräs, Valtakunnassa ”juutinmaan idiootteja” kiroava Ernst-Hugo Järegård kertoo von Trierin heikkoudeksi sen, ettei hän tiedä tarpeeksi elämästä. Järegård menehtyi vuosi dokumentin ilmestymisen jälkeen.

Kirjallisia lähteitä tutustumistyössään käyttäneille dokumentti tuskin tarjoaa uutta tai edes mielenkiintoista, mutta muille se on varsin kompakti tietopaketti. Henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan edes yhtä mainintaa tanskalaisesta Dogme 95 –liikkeestä, jonka perustajiin von Trier lukeutui. Hän kun on viimeisillä töillään murskannut sen peruspilareita (tavoitellaan autenttisuutta ja kuvallista puhtautta) kovalla rytinällä. Ehkä tämäkin oli vain eräs provokaattorin monista tempuista?

Loppuun on mainittava, että von Trierin itsensä kokoama dokumentti Dogvillen kuvauksista, joka on osana Dogvillen DVD-julkaisua, on aivan fantastinen niin syväluotaavuudeltaan kuin taiteellisilta ratkaisuiltaan.

DVD: Sandrew Metronomen julkaisu sisältää vain dokumentin (n. 50 minuuttia) eikä muuta lisämateriaalia. Muualta dokumentti löytyy esimerkiksi amerikkalaisen Criterion Collectionin The Element of Crimen -julkaisun yhteydessä — se on siis siinä lisämateriaalin roolissa. Kuva (1.66:1) ja ääni (tanska 2.0) muuttuvat näytemateriaalien mukaan — esimerkiksi palat Valtakunnasta ovat hyvin rakeisia, koska itse teos on hyvin rakeinen jne. — mutta niissä ei ole moitittavaa.

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen