Valkoinen nauha

Das Weisse Band (2009)

| DVD
  • 5

Michael Haneke tutkii fasismin juuria hidastempoisessa elokuvassa, joka on vuoden parhaita.

Anton Vanha-Majamaa
julkaistu 2010-09-03 / päivitetty 27.10. klo 09:09

KUVA 4

Koululuokka
Koululuokka 

KUVA 3

Kyläläiset koolla
Kyläläiset koolla 

KUVA 2

Pastori
Pastori 

KUVA 1

Kylän lapset
Kylän lapset 

Valkoinen nauha

Ohjaus Michael Haneke
Näyttelijät Christian Friedel, Ernst Jacobi, Leonie Benesch, Ulrich Tukur, Ursina Lardi, Burghart Klaußner
Maa Itävalta / Saksa / Ranska / Italia
Pituus 144 min
Ikäraja 13 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©
  • Kuva 4
  • Ääni 4
  • <li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p5-5">5</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Valkoinen nauha

Cannesissa kultaisen palmun voittanut Valkoinen nauha on tietyllä tapaa Michael Haneken helpoin elokuva. Nyt, ehkä ensimmäistä kertaa ohjaajan 20-vuotisella uralla, mukana on inhimillinen kosketuspinta jonka kautta katsoja kokee sitä ympäröivät pahuudet. Paha olo saa vastakaiun tarinan sisäisestä tarinasta, joka säilyy puhtaana, vaikka se voisi niin monessa kohtaa kääntyä päälaelleen.

Haneke on mestari leikitellessään katseen ja kerronnan konventioilla. Elokuvat kuten Funny Games (1997, 2008) ja Pianonopettaja (2001) vievät tarinaansa ohjaajan ehdoin. Televisiotyötä nuoruudessaan tehneen Haneken filmit irtautuvat siitä perinteestä, jossa uutisetkin pakotetaan viihteen helppolukuiseen asuun, ja pakottavat katsojan reflektoimaan omia katselutottumuksiaan.

Lopputulos on usein kylmäävä: Kätketty (2005) käsittelee katsojan ja katseen kohteen välistä problematiikkaa hyödyntäen pitkiä, staattisia otoksia. Vastoin kaikkia elokuvan sääntöjä se päättyy juuri tällaiseen otokseen, voyerismin epäsuhtaiseen ilmentymään, jossa katharsis ei koskaan saavu.

Valkoinen nauha tuo yhtälöön uuden muuttujan: mustavalkokuvan. Oscar-ehdokkuudella työstään palkitun Christian Bergerin kameratyö on tarkkaa ja kliinistä, täysin tunteista riisuttua ja siksi niin tehokasta. Ääniraita on minimaalinen, ainut musiikki on diegeettistä: kuorolaulua tai pianonsoittoa.

Tarkkailun alla on 1900-luvun alun pieni saksalainen kylä, joka näyttäytyy mikroversiona aikansa patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Kylässä on pastori, lääkäri ja paroni, kaikki perheellisiä miehiä. Kukin käyttää asemaansa hyväksi ja harjoittaa räikeää kaksinaismoralismia, vallan ikeeseen joutuvat naiset.

Kertojana toimii kylän opettaja (Christian Friedel), joka muistelee tapahtumia menneessä aikamuodossa. Heti alkuun mies toteaa pyrkivänsä kertomaan tapahtumat niin kuin ne hänen muistoissaan ovat tapahtuneet ja välttelemään tilanteiden tulkintaa tai johtopäätöksiä. Kertojanäänenä toimii Ernst Jacobi, yli 50-vuotisen uran Saksan televisiossa tehnyt näyttelijä.

Kylässä tapahtuu outoja. Lääkäri kompastuu ratsastaessaan pellon yli viritettyyn lankaan ja joutuu sairaalahoitoon. Tämän kehitysvammaista poikaa kidutetaan. Lato syttyy tuleen. Paronin poika pahoinpidellään. Jopa pastorin kanarianlintu saa kylmää kohtelua. Kylän tasapaino, joka on saavutettu tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja patriarkaalisen yhteiskuntajärjestelmän turvin, alkaa horjua. Työläiset kapinoivat, syyllisiä metsästetään soihduin. Kylän lapset vaeltavat aneemisena ryhmänä pitkin katuja.

Asetelmaan sisältyy katsojan implisiittinen tarve selvittää mysteeri: kuka tai ketkä ovat näiden tuhotöiden takana? Haneke ei kuitenkaan rakenna etsivätarinaa, syylliset ovat selvät. Taustalta löytyy jotain monin verroin hirveämpää. Todellinen kysymys ei ole se, kuka on väkivallan lähde, vaan miksi? Onko kysymykseen edes vastausta? Onko väkivalta oikeutettua vai, kuten Haneken töissä usein, ainakin näennäisen irrationaalista?

Kylmän pahuustutkielman keskiössä katsojan kannalta tarvittavan helpotuksen tarjoaa kotiopettajan orastava suhde paronittaren entiseen lastenhoitajaan, nuoreen Evaan (Leonie Benesch). Kaunis ja puhtoinen tyttö lähtee kylästä vanhempiensa luo, mutta opettaja seuraa tätä ja pyytää tytön kättä. Isän kanssa käyty neuvottelu naurattaa, ja vaikka avioliitto solmitaan ilman tytön suostumusta, ovat miehen aikeet kunnialliset. Huomattavaa on, ettei kylän “pahuus” kosketa hahmoja kuin välillisesti – opettaja on se moraalinen tukipuu, jonka silmin hirveyksiä seuraamme.

Ei ole sattumaa, että elokuva sijoittuu 1900-luvun alkuun. Natsiviitteistä huolimatta keskeinen teesi on kuitenkin globaali: pahuus on kiinteä osa ihmistä, painostava yhteiskunta tuo sen esiin. Uskontoon pohjaava, väkivallan ja seksuaalisuuden representaatiot tukahduttava kasvatus on Valkoisessa nauhassakin keskeinen motiivi.

Elokuvan nimi tulee nauhasta, jota pastorin lapset joutuvat pitämään yllään tehtyään pahojaan, muistutuksena heitä velvoittavasta “puhtaudesta”. Poika on lisäksi kosketellut itseään sopimattomasti, mistä seurauksena tämän kädet sidotaan yön ajaksi sänkyyn.

Tähän kiteytyy koko keskeinen probleemi: kasvatus ja kurinpito pohjaavat yksinomaan fyysisiin rajoitteisiin ja uhkailuun, eikä moraalista pohjaa pääse syntymään. Kun kaikki pohjaa pelkoon, mitä tehdä, kun se ei enää riitä? Poika saa tahtoessaan kätensä vapaiksi ja pahuuden kierre jatkuu.

DVD: Future Filmin julkaiseman tupla-DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen laajakuva 1.85:1-kuvasuhteella, ja ääniraitana kuullaan DD 5.1:ä. Molemmat ovat peruslaadukkaita, vaikka hienoiset varjokuvat piinaavat tarkkasilmäistä.

Toisella levyllä ovat elokuvan kattavat ekstrat. 40-minuuttinen making of sukeltaa Valkoisen nauhan tekoprosessiin kiehtovasti, ohella haastatellaan Hanekea, näyttelijöitä ja muita elokuvaan osallistuneita. 50-minuuttinen Michael Haneken muotokuva puolestaan keskittyy omaleimaiseen auteuriin, katsoja pääsee seuraamaan niitä päämääriä, jotka tekijää ohjaavat.

Lisäksi levyltä löytyy mielenkiintoinen lehdistötilaisuus Cannesin festivaaleilta, sekä loppuseremonia jossa Haneke palkittiin Kultaisella palmulla. Kokonaisuuden kruunaa vielä erillinen Haneken haastattelu.

Ekstrat on tekstitetty suomeksi.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa

Seuraa meitä

PINNALLA

Mahershala Ali ja Viggo Mortensen

Green Book

| 18.01.

Hassu, siirappinen tie-elokuva rasismin voittamisesta ei ole erityisen hyvä konsepti, mutta Oscar-voittaja se on.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »
Annihilation, Natalie Portman

Vuoden parhaat 2018

| ELOKUVAVUOSI | 22.02.

Oscareiden aikaan on kätevää muistella viime vuoden parhaita elokuvia ja sarjoja.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan

Kaksi kuningatarta

| 31.01.

Kaksi kuningatarta, yksi saari, sama viesti: pää poikki, faktoista viis! Robbie ja Ronan ylevöittävät tunkkaista periodidraamaa.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan ja Billy Howle

Rannalla

| DVD | 01.02.

Jo Pink Floyd sen tiesi: Ripustautuminen hiljaiseen epätoivoon on englantilainen tapa.

Lue lisää »
Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
John David Washington ja Adam Driver

BlacKKKlansman

| Blu-ray | 01.02.

Spike Leen Oscar-ehdokkaaksi nostettu musta komedia kommentoi rasistisen vihan nykytilaa.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202