Suomalainen elokuvauutuus, Vähän kunnioitusta, kertoo kehitysvammaisista nuorista ja heidän elämästään uudistusmielisessä asuntolassa. Lisäksi sen pyrkimys on oikoa kehitysvammaisuuteen liittyviä vääriä käsityksiä.

Tarinan päähenkilö on Siiri (Outi Kero), joka pääsee vihdoin muuttamaan omilleen isänsä luota. Siirin kohdalla se tarkoittaa muuttoa kehitysvammaisille nuorille tarkoitettuun asuntolaan, jossa oleilevat asukkaiden lisäksi ohjaajat. Siirin kautta käsitellään kehitysvammaisten nuorten halua itsenäistyä, oikeutta rakastaa ja toivetta löytää oma paikkansa maailmasta. Myös yhteiskunnan suhtautumista erilaisuuteen sivutaan vahvasti.

Pekka Karjalaisen ohjaaman elokuvan aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä. Onkin hienoa, että on uskallettu tarttua aiheeseen, josta puhuminen on jonkinasteinen tabu. Leena Virtasen käsikirjoitus on huolella laadittu ja tarinan henkilöhahmot ovat uskottavia. Katsojalle välittyy tarinasta paljon tunteita.

Vähän kunnioitusta on erityislaatuinen tuotanto. Koekuvausten kautta liki sadan kehitysvammaisen henkilön joukosta valikoituivat päähenkilöt. Amatöörinäyttelijöillä oli lähes vuoden kestävä koulutus- ja harjoittelujakso ennen varsinaisten kuvausten alkua, jonka aikana heidän kouluttajanaan toimi näyttelijä Inkeri Kivimäki. Ammattilaisnäyttelijät, muiden muassa Kari-Pekka Toivonen, Asko Vaarala, Elena Leeve,Svante Martin ja Heikki Hela, astuivat mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa.

Lähes kaikki elokuvan kohtaukset olivatkin valmiiksi harjoiteltu, kun kuvaukset alkoivat toukokuussa 2009. Ahkera harjoittelu näkyy lopputuloksessa. Näyttelijöiden luontevaa työskentelyä on ilo seurata ja äkkiseltään luulisi, että he kaikki ovat ammattilaisia. Erityisen hienon roolisuorituksen tekevät pääosaa esittävä Outi Kero ja nuorten ohjaajaa Patea näyttelevä Kari-Pekka Toivonen.

Kehitysvammaisuuteen liittyy paljon ennakkoluuloja, joita tämä elokuva pyrkii onnistuneesti vähentämään. Kehitysvammaisista annetaan usein yltiöpositiivinen kuva. Nyt siihen ei kuitenkaan sorruta siihen vaan pyritään kuvaamaan kehitysvammaiset henkilöt mahdollisimman realistisesti. He ovat aika ajoin ihania, mutta joskus myös huonotuulisia. On upeaa, että elokuvassa uskalletaan rohkeasti käsitellä myös kehitysvammaisten seksuaalisuutta ja tarvetta tulla hyväksytyksi. Sanoma välittyy selvästi: kehitysvammaiset ovat tasavertaisia ihmisiä.

Vähän kunnioitusta on pieni suuri elokuva, jonka kaltaisia pitäisi tehdä enemmän. Se saa katsojan pohtimaan omaa asennettaan kehitysvammaisuuteen ja ylipäätään erilaisuuteen. Kyllä meistä jokainen tarvitsee vähän kunnioitusta.

Teksti: © 2010 Heta Kämäräinen