2:13

Ohjaus Charles Adelman
Näyttelijät Mark Thompson, Mark Pellegrino, Teri Polo, Kevin Pollak, Dwight Yoakam
Maa Yhdysvallat
Pituus 96 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Charles Adelmanin ohjaama 2:13 kumartelee ahkerasti David Fincherin 15 vuoden takaiselle klassikolle Seitsemän: juoni laskettelee samoja latuja ja kuvakerronta imitoi esikuvaansa rasittavuuteen asti. Lopputulos muistuttaa kuitenkin enemmän halvan televisiosarjan jaksoa.

Sairaslomalta työhönsä poliisin profiloijana palannut etsivä Spivey (rainan käsikirjoittanut Mark Thompson) huomaa, ettei paljonkaan ole muuttunut: tutulta vaikuttava sarjamurhaaja temmeltää jälleen. Naamioilla uhrinsa koristava hahmo vaikuttaa olevan sama, joka pari vuotta aiemmin ajoi päähenkilön psykiatriseen hoitoon.

Samalla kun murhamysteeri alkaa avautua, valoitetaan Spiveyn omaa menneisyyttä. Psykiatrin penkillä istuessaan päähenkilö on ensin vastahakoinen, mutta stressitason noustessa mies pääsee hiljattain käsiksi oman lapsuutensa kanssa. Sieltä löytyy väkivaltaista isää, itsemurhan tehnyttä äitiä ja naamio, joka linkittää menneisyyden nyt tutkittavana olevaan tapaukseen.

Päähenkilön psyykkistä haurautta ja sen lieveilmiötä, alkoholiongelmaa tarkkaillaan halvan köökkipsykologian keinoin. Hölmössä kohtauksessa tämä vaipuu psykiatrin (Kevin Pollak) vastaanotolla hypnoosiin ja ajassa taaksepäin. Sieltä löytyy hetkessä kaikki se, joka tätä vanhoilla päivillä rikkoo. Samanlaisia hölmöyksiä riittää, eikä Spivey koskaan rakennu kokonaiseksi, uskottavaksi hahmoksi. Osasyy on näyttelijän: Thompsonin esittää uskottavasti vain kyllästynyttä.

Kuvallisesti 2:13 muistuttaa mainitun esikuvansa ohella Saw-sarjaa, eikä kyseessä ole sattuma – kameran varressa istunut David A. Armstrong on kuvannut kaikki saagan osat. Nytkin uskottavuutta yritetään nostaa harmaasta väripaletista, kuvan rosoisuudesta ja vahvoista kontrasteista. Efekti on kökkö ja vähän lapsekas. Kuten ääniraitakin, joka alittaa riman iskemällä Beethovenin Kuutamosonatin kaltaisia puhkikuluneita sävellyksiä aivan vääriin paikkoihin.

Lopullisesti pohjan kokonaisuudelta vetää viimeinen varttitunti, jolloin murhaajan kryptiset Shakespeare-lainaukset lähtevät täysin lapasesta. Arvostelija myöntää pudonneensa kärryiltä, kun fraasit eivät tunnu mitenkään liittyvän tapahtuneeseen. Kun päälle heitetään vielä juoneen liittyvä naurettava ajallinen epäloogisuus, on pannukakku valmis. Enkä edes muista, mitä se 2:13 tarkoitti.

DVD: Pan Visionin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen laajakuva 2.35:1-kuvasuhteella, ja ääniraitana kuullaan DD 5.1:ä. Molemmat ovat peruslaadukkaita. Ei lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa