Sarjamurhaaja piinaa poliisia Saw-pätkiä kuvallisesti, Seitsemää juonellisesti apinoivassa tusinatrillerissä.
Charles Adelmanin ohjaama 2:13 kumartelee ahkerasti David Fincherin 15 vuoden takaiselle klassikolle Seitsemän: juoni laskettelee samoja latuja ja kuvakerronta imitoi esikuvaansa rasittavuuteen asti. Lopputulos muistuttaa kuitenkin enemmän halvan televisiosarjan jaksoa.
Sairaslomalta työhönsä poliisin profiloijana palannut etsivä Spivey (rainan käsikirjoittanut Mark Thompson) huomaa, ettei paljonkaan ole muuttunut: tutulta vaikuttava sarjamurhaaja temmeltää jälleen. Naamioilla uhrinsa koristava hahmo vaikuttaa olevan sama, joka pari vuotta aiemmin ajoi päähenkilön psykiatriseen hoitoon.
Samalla kun murhamysteeri alkaa avautua, valoitetaan Spiveyn omaa menneisyyttä. Psykiatrin penkillä istuessaan päähenkilö on ensin vastahakoinen, mutta stressitason noustessa mies pääsee hiljattain käsiksi oman lapsuutensa kanssa. Sieltä löytyy väkivaltaista isää, itsemurhan tehnyttä äitiä ja naamio, joka linkittää menneisyyden nyt tutkittavana olevaan tapaukseen.
Päähenkilön psyykkistä haurautta ja sen lieveilmiötä, alkoholiongelmaa tarkkaillaan halvan köökkipsykologian keinoin. Hölmössä kohtauksessa tämä vaipuu psykiatrin (Kevin Pollak) vastaanotolla hypnoosiin ja ajassa taaksepäin. Sieltä löytyy hetkessä kaikki se, joka tätä vanhoilla päivillä rikkoo. Samanlaisia hölmöyksiä riittää, eikä Spivey koskaan rakennu kokonaiseksi, uskottavaksi hahmoksi. Osasyy on näyttelijän: Thompsonin esittää uskottavasti vain kyllästynyttä.
Kuvallisesti 2:13 muistuttaa mainitun esikuvansa ohella Saw-sarjaa, eikä kyseessä ole sattuma – kameran varressa istunut David A. Armstrong on kuvannut kaikki saagan osat. Nytkin uskottavuutta yritetään nostaa harmaasta väripaletista, kuvan rosoisuudesta ja vahvoista kontrasteista. Efekti on kökkö ja vähän lapsekas. Kuten ääniraitakin, joka alittaa riman iskemällä Beethovenin Kuutamosonatin kaltaisia puhkikuluneita sävellyksiä aivan vääriin paikkoihin.
Lopullisesti pohjan kokonaisuudelta vetää viimeinen varttitunti, jolloin murhaajan kryptiset Shakespeare-lainaukset lähtevät täysin lapasesta. Arvostelija myöntää pudonneensa kärryiltä, kun fraasit eivät tunnu mitenkään liittyvän tapahtuneeseen. Kun päälle heitetään vielä juoneen liittyvä naurettava ajallinen epäloogisuus, on pannukakku valmis. Enkä edes muista, mitä se 2:13 tarkoitti.
Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA