Tuholaiset

Ohjaus Kyle Rankin
Näyttelijät Chris Marquette, Brooke Nevin, Kinsey Packard, E. Quincy Sloan, Wesley Thompson, Linda Park, Deborah Geffner, Jim Cody Williams, Ismael 'East' Carlo, Bru Muller, Diane Gaeta, Ray Wise, Atanas Srebrev, Vlado Mihailov, Mike Straub
Maa Yhdysvallat
Pituus 91 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Heavy Duty Entertainment, Icon Productions ja Atlantic Film.

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

II maailmansodan jälkeisissä tieteiselokuvissa ötököiden muuttuminen panssarivaunun kokoisiksi oli seurausta huonoista valinnoista, joihin tiedeuskossa ja konerakkaudessa päädyttiin.

Loppumattomaksi energiavarannoksi kaavailtu ydinvoima ja toisaalta Japaniin pudotetut atomipommit muuttuivat kaikkien irrationaalistenkin pelkojen heijastuskankaaksi. Nämä synnyttivät säteilyä ja säteilystä seurauksena oli mutaatio. Parhaiten piirre on siirtynyt ja elää yhä amerikkalaisissa sarjakuvissa: säteilylle ja kemikaaleille altistuvasta taviksesta tulee puolijumala, ei syöpäpotilas.

Uusin lisäys ötökkäfilmeihin on genretietoinen kauhukomedia Tuholaiset (2009). Siinä ei kuitenkaan hyödynnetä teknologiafobiaa vaan toista tunnettua päähaaraa: nähtävästi kaikki on seurausta ulkoavaruudesta maahan rysähtävästä kappaleesta, pesästä, jolla jättiötökät saapuvat orjuuttamaan.

Vieraan organismin suorittama kehon sieppaus ja ihmisen muuttaminen tyhjäksi kuoreksi on nähty vertauskuvana yksilön joutumisesta rappioideologian tahrimaksi. Jenkkifilmeissä ja kylmän sodan hengessä se oli kommunismi, joka taannutti yksilön massaeläimeksi, salakavalasti ”silmiemme edessä”.

Teoksen lähestymistavalle relevantti vertailukohde on sitä huomattavasti parempi Shaun of the Dead (2004), jossa zombikulttuurin lävistää brittiläisen nykykomedian terävin kärki. Molempien kosketus on pohjimmiltaan synkkä. Maailmanlopunjälkeinen ralli on nihilististä, kipeää ja hahmoja telovaa, mutta huumori kukkii dialogissa ja viittauksissa muihin elokuviin.

Parodioitavaa tyylilajia ei pahoinpidellä tai rahasteta tendenssillä, vaan perinnettä kunnioitetaan. Irrallisen sketsishow’n sijaan kyseessä on oikea elokuva, ei mitään Scary Movie -paskaa.

Tuholaisten idea on yksinkertainen. Enteilevä aloitus leikkaa suoraan ytimeen, ja pääkiskoilla ollaan jo viiden minuutin sisällä. Tuntemattoman kaupungin asukkaat menettävät tajuntansa jättiötököiden iskussa. He löytävät itsensä käärittyinä hämähäkinseittiin, kuin lounaspaloiksi pakattuina.

Ensimmäisenä koomasta nouseva Cooper (Chris Marquette) tajuaa tilanteen vakavuuden ja alkaa herättää muita. Toisistaan poikkeavista kaupunkilaisista hitsautuu jengi, jonka miehitys laskee näiden matkatessa Cooperin isän suojabunkkeriin.

Matkassa on fyysisiä esteitä, mutta myös henkisiä kölin alta vetoja. Eräskin tajuaa perheensä kuolleen tai muuttuvan ötökän pistoksesta sekasikiöksi — elokuvan alkuperäinen nimi Infestation näkyy tässä saastumisessa. Tsehovilaista metodia löyhästi mukaillen aluksi esitetty haulikko laukeaa lopulta traagisin seurauksin.

Ötököitä kohdatessa paetaan, pannaan vastaan tai heitetään lusikka nurkkaan — usein kaikki samaan aikaan. Toiminnan kuvauksesta puuttuu kineettisyys, mikään action-elokuva tämä ei ole.

Paisuneet ötökät eivät omaa samassa suhteessa kasvaneita voimia, vaan läsähtävät iskusta. Ampuma-aseita ei tosin voi ensimmäisenä käyttää, sillä melu houkuttelee paikalle lisäjoukkoja. Kompromissi on aikamoinen. Nyt hahmot pystyvät kulkemaan vapaasti vain askeleitaan varoen. Rahaa säästyy, kun joka kuvassa ei tarvitse näyttää tehosteita.

Vapaa liikkuvuus on kuitenkin kardinaalivirhe. Jännite on usein pohjalukemissa: loppupuolella iskuryhmä pyöräilee taistelutamineissa kohti ötökkäpesää kuin partiolaiset metsäretkellä. Kun uhka on käytännössä kaikkialla, olisi tilanne otollinen klaustrofobiseen jähmetykseen jonnekin ahtaaseen, resurssivajaaseen tilaan.

2000-luvun tiukimmassa ”ötökkäfilmissä” Usva (2007) on tässä onnistuttu, mutta voiton vie George A. Romeron ensimmäiset zombielokuvat. Nämä viiltävät satiirit ovat magneettista painajaista parhaimmillaan.

Olematon logiikka sekä ötököiden ja sivuhahmojen lähes mielivaltainen käyttäytyminen ovat seurausta elokuvan alistamisesta tylsälle kuviolle, jonka teemat ovat tutun konservatiiviset. Cooperin, sukupolvi Y:n kasvatin, isäsuhde on vaikea. Poju on kujeileva suunsoittaja eikä mikään uraohjus, mutta kuitenkin kunnon jätkä ja lopulta rakastettava.

Miehet väleissä pitänyt äiti on vastikään kuollut, joten yhdessä ötökkäinvaasion kanssa Cooper pakotetaan miehistymään rankassa tulikasteessa. Neljäs tekijä on Cooperin rakkauden kohde, ötököiden kaappaama prinsessa, joka neitona hädässä on pelastettava.

Tuholaiset ei lopulta lunasta siihen kohdistuva odotuksia. Sen huumori on kehnosta tilannekomediasta. Yritys psykologisoida tragedian vaikutus kanssapelaajien psyykeen on noloa. Evil Dead -sarjojen maanisuutta ei löydy edes viittausten tasolla. Lopputulos on laimea, vaikka elokuvan pitäisi olla räävittömän hauska, pienibudjettisen b-elokuvan hengen tour de force.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Atlantic Film. Kuva (16:9 anamorfinen, 1.77:1) on virheetön, mutta värisävyiltään hieman haaleahko. Ääniraitana on 5.1 englanti. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen