Tom of Finlandille on rakannettu jokseenkin epäedulliset lähtökohdat: suurelle yleisölle, matalalla ikärajalle tehty elämäkertaelokuva seksuaalipoliitiikan kulttihahmo Touko Laaksosesta, jonka taide oli aikanaan radikaalia, eikä ainakaan valtavirtaista.

Laaksosesta voi hyvin olla kertomatta aivan toisenlainenkin elokuva, mutta premissin huomioiden Dome Karukosken ohjaama taiteilijaelämäkerta onnistuu. Teos välttää elämäkertojen kangistavaa kaavamaisuutta muun muassa ohjaajansa historiaan nähden rohkeilla, vapaasti virtaavilla kuvamontaaseilla, elliptisellä leikkauksella ja aikarakenteen melko onnistuneella rikkomisella.

Siksi vain melko, että tarinan uloin kehys on tarpeettoman perinteinen ja turvallinen, kuin kypsälle katsojalle epäluottamuslauseen antava.

Visuaalista festisismiä – tai peniksiä – ei kannata odottaa. Mieleen jäävät sen sijaan ulkotiloihin sijoittuvat avainkohtaukset ja niiden paikat: öinen, seksin ja sivuvalojen halkoma helsinkiläispuisto, Laaksosen puolison tekemä valinta jonkinlaisessa alkumetsässä, taivaalta laskeutuneen venäläissotilaan puukotus pellolla.

Touko Laaksosena Pekka Strang on erinomainen. Strangin vangitsevasta hymystä syntyy vähitellen historiallinen metonymia, tietävä vinkkaus seksuaalimoraalisesti edistyneemmälle ajalle. Kolmiodraamainen suhdekuvaus Lauri Tilkasen esittämän Velin ja Toukon siskon Kaijan (Jessica Grabowsky) välillä kulkee sen sijaan melko kuluneita latuja.

Tom of Finlandin antoisin näkökulma liittyy väkivaltakoneiston merkitsijöiden – univormujen, raskaiden koneiden, korostetun maskuliinisuuden – kääntymiseen vapautuksen kuviksi Laaksosen käsissä; sodan ja alistuksen sublimaatio radikaaliksi taiteeksi, hengen voitto materiasta. Laaksosen taiteelle keskeinen ambivalenssi vihollisen ja innoittajan kaksoiskuvasta esitellään Aleksi Bardyn käsikirjoituksessa oivaltavasti ja oivalluksia tuottavasti.

Blu-ray: Levyjulkaisussa 1080p 2.35:1 -laajakuva jaDTS 5.1 HD MA -ääniraita. Lisämateriaalista ei tietoa saatavilla.

Teksti: 2017 Aleksi Salonen