Saksalaistuotanto kertoo jännittävästi elämästä Berliinin muurin molemmin puolin vuonna 1989.
Wir sind das Volk – Liebe kennt keine Grenzen on saksalainen, alun perin kaksiosaiseksi televisiominisarjaksi tehty dramaattinen kolmituntinen Berliinin muurin viimeisestä vuodesta sen molemmilla puolin. Keskiössä on kaksi itäsaksalaista perhettä ja kourallinen heidän lähipiiriinsä kuuluvia ihmisiä. Tarina alkaa kuluneesti muurinylityksellä, mutta pääsee pian omalle vahvuusalueelleen.
Yllättävän hyvässä käsikirjoituksessa seurataan kuusi vuotta ennen muurin murtumista (vuonna 1983) tapahtuvassa pakojaksossa Länsi-Saksaan livahtaneen sankaritoimittajan (Hans Werner Meyer) yrityksiä raportoida muurintakaisista tapahtumista itäsaksalaisten aktivistiystäviensä avulla. Väärälle puolelle on jäänyt myös puoliso Katja (Anja Kling) ja poika (Matthias Koeberlin), joka syntyi vasta paon jälkeen. Alkuvuonna 1989 Katja ja poika yrittävät pakoa, mutta vain poika pääsee rajan yli.
DDR:ssä seurataan myös toisenlaista perhettä, jossa isä (Jörg Schüttauf) ja poika (Oliver Bröcker) kuuluvat poliisivaltion uskollisiin palvelijoihin, kun tytär (Anna Fischer) taas on itsenäistymässä, myös valtiostaan. Sopivan laajan henkilökaartin täydentävät Itä-Saksan aktivistitoimittajat Dirk ja Sven (Ronald Zehrfeld, Lino Sliskovic), joiden salakuvausyrityksistä elokuva saa paitsi jännityskohtia, myös kätevän tavan sitoa alkuperäistä televisiokuvaa elokuvan kerrontaan.
Draamaan on löydetty laaja, ammattitaitoinen ja ennen kaikkea fotogeeninen näyttelijäjoukko, jota on mukava katsella. Puvustus ja lavastus toimivat, pienehkö budjetti näkyy välillä, kuten selvästi filttereillä yökuviksi muutetuissa otoksissa, mutta kaiken kaikkiaan tuotanto näyttää hyvältä. Ohjaaja Thomas Bergerin ote on 95% täysin kohdallaan, mutta muutaman kerran asiallisen viihdyttävässä kerronnassa tehdään tarpeettomia myönnytyksiä melodraaman suuntaan. Kohtaukset erottuvat haitakseen, koska dialogi, näyttely ja hahmojen käyttäytyminen on suurimmalta osin realistisen riisuttua. Harmittavasti hyvin rakennettu jännitys katkeaa myös turhan äkkinäiseen loppuun, jossa katsojan tunteille ei annetta tarpeellista mahdollisuutta tyyntyä.
Käsikirjoituksen paras ominaisuus on tasapainoinen näkemys, joka ei demonisoi itäsaksalaisia, eikä toisaalta puolustele DDR:n toimia. Ukrainan neuvostorajasotilaatkin esitetään ihmisinä; vanhemmistaan eksynyt lapsi autetaan rajan yli, kun vanhemmat ovat jo päässeet karkuun. Aikakauden kokeneet saattavat nähdä kuvan hieman sisäsiistinä, vaikka DDR:n terrorismia ei elokuvassa piilotellakaan. Ulkopuolisena arvostan sovittelevaa sävyä, sillä pohjimmiltaan viihteeksi tehty tuotanto olisi helposti voinut hyödyntää karikatyyrejä. Stasin kuulustelija ei silti ole mukava mies.
Vaikka dramaattisia vapauksia on otettu runsaasti korostamalla päähenkilöiden roolia muutoksen lähettiläinä, ei henkilögalleria vaikuta väkinäiseltä, vaan istuu maailmaansa. Olennaisesti tasapaino historiallisten tapahtumien ja henkilödraamojen välillä on kohdallaan. Elokuva onnistuukin välittämään hyvän tuntuman siitä, miten muuri vaikutti saksalaisten elämään olemassaolollaan ja kaatumisellaan olematta didaktinen. Kestostaan huolimatta se pitää hyvin otteessaan onnistuneen rytmityksen ja sympaattisten henkilöhahmojensa vuoksi.
Teksti: © 2010 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA