Supervoimat saanut sankari, The Spirit, taistelee rikollisuutta vastaan tässä Frank Millerin sarjakuva-adaptaatiossa.
Frank Miller muistetaan parhaiten Sin City sarjakuvistaan ja vuonna 2005 seuranneesta samannimisestä elokuvaversiosta, jossa hän harjoitteli ohjausta yhdessä Robert Rodriguezin ja Quentin Tarantinon kanssa. Kolme vuotta myöhemmin aika oli kypsä Millerin varsinaiselle ohjausdebyytille: Miller on kaikessa hiljaisuudessa työstänyt legendaarisen Will Eisnerin -40 luvulla julkaistun The Spirit sarjakuvan elokuvaversioksi. Lopputulos on jotakin Sin Cityn, Batmanin ja jopa aiemmin teattereihin ennättäneen Max Paynen välimaastoa. Eikä todellakaan positiivisessa mielessä. Mutta palataan tähän tuonnempana…
The Spirit kertoo nuoresta passipoliisista nimeltä Denny Colt (Gabriel Macht), joka on korviaan myöten rakastunut (kuvitteellisen kaupungin) Central Cityn kuumimpaan tyttöön, Sand Sarefiin (Eva Mendes). Saref pakenee yllättäen ahdistavasta kaupungista kun hänen poliisi-isänsä kuolee virantoimituksessa. Niinikään koppalakiksi päätynyt Colt kokee saman kohtalon, mutta hänet herättää henkiin maailmankaikkeuden valtaa tavoitteleva konna, The Octopus (Samuel L. Jackson). Prosessin tiimellyksessä Colt saa käyttöönsä supervoimat ja hänestä tulee kuolematon supersankari, The Spirit, joka taistelee rikollisuutta vastaan mustaan naamioon ja punaiseen kravattiin sonnustautuneena. Tämä ei ole Octopusille, Central Cityn rikoskeisarille lainkaan mieleen, vaan kaksikosta tulee toistensa pääviholliset. Tässä vaiheessa katsoja nytkähtää elokuvan matkaan: Sand Saref on vuosien poissaolon jälkeen palannut kaupunkiin ja päistikkaa keskelle Octopusin ja Spiritin välienselvittelyä. Spirit ei olekaan enää varma kuka on kenenkin puolella. Siitä hänen täytyy ottaa selvää. Entä mitä Octopus oikein juonii apurinsa Silken Flossin (Scarlett Johansson) kanssa? Kuulostaako Spiritin juoni turhankin monimutkaiselta? Sitä se kyllä valitettavasti onkin.
The Spirit on juoneltaan ja tarinankerronnaltaan kaksijakoinen. Hyvää on se, että ohjaaja/käsikirjoittaja Miller onnistuu kertomaan Spiritin kiharaiset taustat varsin selkeästi, jopa siten, että pystymetsästä mukaan tulleetkin pääsevät kärryille. Se hyvistä uutisista. Tarinankerronnan kustannuksella varsinainen ”juoni” tuntuukin sitten kovin lapselliselta, vaikka aikuisia yritetään kosiskella mitä kummallisimmilla turpaanvetokohtauksilla ja paljaan pinnan tirkistelyllä. Suomeenkin saatu K13 luokitus on kyllä tarkastamolta täysi uuden vuoden lahja, sillä The Spirit on täynnä ronskia väkivaltaa, verta ja suolenpätkiä. Tämä on todella kummallista, varsinkin kun elokuva (mitä ilmeisimmin) yrittää olla vakavasti otettava supersankariseikkailu.
Käsikirjoituksen aukkoja paikataan Sin Citystä tutuiksi tulleilla yltiöprameilla kulisseilla, joista suurin osa on loihdittu sinisen taustan edessä. The Spiritin yleisilme on ehkä sarjakuvamaisin mitä olen tähän mennessä nähnyt. Samalla tummanpuhuvat maisemat alkavat ahdistamaan mitä pidemmälle tarina etenee. Synkkyyden keskellä pienikin väriläiskä tuntuu helpotukselta. The Spirit muistuttaa kaikkia mahdollisia sarjakuvasovituksia ja yhtäläisyyksiä on helppo löytää: Central City on ilmetty Gotham City, naamioitu kostajamme kuin Ihmepoika Robin ja kähisevä kertojanääni yhdessä tolloine statistipahiksineen kuin Max Paynen tietsikkapelistä. The Spirit on siis tilkkutäkki pahimmasta päästä.
Pääosassa (Zorrolta lainattua) naamiota kantaa vielä varsin tuntematon Gabriel Macht, jonka joku saattaa ehkä muistaa romantiikkahömpästä Sekavia suhteita. Machtin suoritus mutrusuukostajana on kuin tämän talven pakkasilma, eli plus miinus nolla. Loppukiemuroiden jälkeen on jo hankala muistaa miehen nimeä. Pääpahiksen viitassa heiluu aina yhtä jämäkkä Samuel L. Jackson (Long Kiss Goodnight), joka nautiskelee pahan pojan roolistaan häpeilemättä. Jackson onkin The Spiritin suola ja pippuri, sillä loppukööri, mainiota Dan Lauriaa lukuun ottamatta, on vain sokeripitoista kuorrutusta: Eva Mendes (Naiset) tekee jo ties kuinka monennen peräkkäisen keikistelyroolin, Sarah Paulson (Love in Manhattan) Spiritin nykyheilana on turhahko ja ennakkoon kokkotulessa hehkutettu Scarlett Johanssonin (Lost in Translation) suoritus Octopusin kätyrinä se vasta turha onkin. Tarkkasilmäisimmät bongaavat ilman suurempia ponnisteluja ohjaaja Millerin pienestä sivuosasta.
Mutta mitä lopulta jää naamiomiehen seikkailuista kätöseen? The Spiritin taustat ovat nyt visusti takaraivossa, mutta eivät kauaa. Frank Millerin adaptaatio on kovin lapsellinen, vaikkakin täysin vahingossa. The Spirit jää ikuisiksi ajoiksi Batmanien ja muiden viittaveikkojen varjoon. Eikä ihan syyttä suotta, sillä sisältöä tarinassa ei ole nimeksikään. Jatko-osia lienee silti tulossa, sen verran sopivasti tämänkertaisen seikkailun langat solmittiin…
Teksti © 2009 Lasse Lepola
BLU-RAY: Sonyn julkaisun 2.40:1 erittäin laadukas teräväpiirtolaajakuva ja muheva 5.1 TrueHD ääniraita tukevat mukavasti katselukokemusta ja elokuvan tyylittelevää luonnetta.
Ekstroihin sisältyy perinteisen kommenttiraidan ohella minidokumentteja ja vaihtoehtoinen loppu Frank Millerin storyboardina. Etenkin dokkarit osoittavat huolellisuutta ja intoa, jota Will Eisnerin sarjakuvan valkokankaalle sovittaminen on vaatinut samalla kun ne valottavat tarkemmin Frank Millerin ajatuksia sarjakuvataiteesta, popkulttuurista ja urbaanista ympäristöstä.
Interaktiivista lisää tuo BD-live -mahdollisuus. Tosin parhaimmanlaatuisten trailereiden lataaminen kestää tuskastuttavan kauan.
BLU-RAY teksti: © 2009 Marjo Eskola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA