• Jeremy Renner
• Ralph Fiennes
• Guy Pearce
• Renner astuu ansaan
• Tätä ei The Hurt Lockerissa liiemmin nähdä

Hurt Locker, The

The Hurt Locker 2008

Kuvataiteilijanakin tunnetun Kathryn Bigelow’n ura elokuvaohjaajana koki kovan kolauksen, kun vuoden 2002 sukellusveneleffa K-19 floppasi komeasti lippuluukuilla. Harrison Fordin ja Liam Neesonin kaltaiset nimet eivät pelastaneet projektia, ja kesti kuusi vuotta, ennen kuin Bigelow sai seuraavan täyspitkänsä valkokankaille. Tahti tosin on ohjaajalla ennenkin ollut verkkainen.

Odotus on nyt palkittu, ja useilla festareilla juhlistettu, meilläkin R&A:ssa syksyllä nähty The Hurt Locker on rantautunut Suomeen. Kyseessä on pienen budjetin trilleri, joka luottaa enemmän tiiviiseen tunnelmaan ja odotuksesta kumpuavaan piinaan, kuin suoraan toimintaan. Aseetkin toki laulavat: mistään Merijalkaväen miehestä ei aivan ole kyse, vaikka vertailu Mendesin sotadraamaan onkin perusteltua.

“War is a once-in-a-lifetime opportunity.”

Näyttämö on Irak, ja sen keskellä seisoo kersantti William James (Jeremy Renner), rämäpäinen pommiekspertti, joka ottaa jenkkien räjähdetiimin haltuunsa edellisen komentajan (Guy Pearce) kuoltua. Pian käy ilmi, ettei Jamesin asenne työhönsä ole terveimmästä päästä: elokuvan avaava “War is a drug” -lausuma saa kaikupohjaa päähenkilöstä, joka tekee työnsä uhkarohkeasti, adrenaliinipiikeistä humaltuen. Jälkeenpäin sytytetään tupakka, ja vertauskohde on selvä. Panokset ovat korkeammat kuin seksissä, mutta kuolema ei tunnu Jamesin mieltä järkyttävän.

Bigelow kohdistaa katseensa tähän sota-addiktion solmukohtaan hienovaraisesti. Päähenkilö, jonka tulkitsijana Renner tekee Oscarin arvoisen suorituksen, ei sylje suustaan pitkiä monologeja sodan problematiikasta, vaan henkilökuva piirretään pienin elein. Sodan kauheus saa pohjaa muutamasta häiritsevästä kuvasta, mutta mässäilyyn ei sorruta.

Kuvaus on muodikasta käsivaraa, jossa zoomin ahkera käyttö yrittää viedä katsojan tapahtumien sisään. Metodi toimii keskimääräistä paremmin, ja kiitos tästä kuuluu Ken Loachin luottokuvaajalle, United 93:stakin vastanneelle Barry Ackroydille. Vaikutelma ei heiluvasta kuvasta huolimatta ole hektinen, vaan Bigelow rakentaa taidolla jännitteitä pitkiin otoksiin. Rennerin kasvoilta voi lukea jotain, mihin ei millään kuvallisilla keinoilla tai monologeilla päästäisi.

Juonen rakenne perustuu toistoon, vähän liiaksikin. Kunnollisen kliimaksin sijaan todistamme purkuoperaation toisensa perään, ja sama odotusleikki toistuu myös kohtauksessa, jossa Ralph Fiennesin brittisotilaat astuvat kuvaan. Välillä kersantti James juoksentelee ase kädessä paikallisten siviilien seassa yksityisetsivää leikkien. Irtiotto sotatantereelta uhkaa järkyttää tarinan uskottavuutta. Kynänvarressa istuu In the Valley of Elahista vastannut Mark Boal.

Muista 2000-luvun Irak-elokuvista The Hurt Locker erottuu sillä, ettei se juuri moralisoi. Sodan oikeutusta ei mietitä, sillä tilanne on, mikä on. Sota on päihde, ja päähenkilö osoittaa myöhemmin siitä vieroittautumisen vaikeuden. Nyt katsotaan yhden miehen vinoutunutta ajatusmaailmaa – enemmän hulluutta kuin heroismia – eikä armeijan solttuprofiilia laajemmin. Mediakritiikin (á la Redacted) tai kollektiivisen joukkosurman purkamisen (Battle for Haditha) sijaan painottuu yksilö, ja taustalta paljastuu oikeastaan aika perinteinen sankaritarina. Patriootin ja adrenaliininarkkarin välinen ero taitaa sittenkin olla vain veteen piirretty viiva.

DVD: Nordiskin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 1.85:1-laajakuva ja ääniraitoina on valittavina DD 5.1 ja DTS. Kuva ja ääni ovat teräviä, mutta ääniraita tuntuu loppupuolella kulkevan paikoin eri tahtiin kuvan kanssa.

Lisämateriaalina on lyhyt 11-minuuttinen behind the scenes -kooste sekä mielenkiintoinen kommenttiraita, jolla käsikirjoittaja Boal ja ohjaaja Bigelow kertovat elokuvan tekemisestä.

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa

Hanki omaksi