Haunting in Connecticut, The

Ohjaus Peter Cornwell
Näyttelijät Virginia Madsen, Martin Donovan, Kyle Gallner, Elias Koteas, Amanda Crew
Maa Yhdysvallat
Pituus 104 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Gold Circle Films, Integrated Films & Management ja Future Film

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Sara (Virginia Madsen) ja Peter Campbellin (Martin Donovan) perheen vanhin lapsi Matt (Kyle Gallner) sairastaa erittäin vaikeaa syöpäsairautta ja perheen elämä keskittyy lähes täydellisesti Mattista huolehtimiseen. Kun rahatkin alkavat vähitellen käydä vähiin, perhe päättää muuttaa asumaan lähemmäksi Connecticutissa sijaitsevaa erikoissairaalaa, jossa Mattin pitää usein käydä. Campbellit löytävätkin oikein mukavan omakotitalon läheltä sairaalaa, mutta pian he huomaavat, että kaikki ei olekaan kohdallaan. Talossa on lukittuja huoneita, ja siellä tapahtuu monia ilmiöitä, joita kukaan ei osaa selittää. Pian Matt on vakuuttunut, että talo, joka paljastuu entiseksi hautaustoimistoksi, onkin kummitusten riivaama. Kun kukaan muu ei usko häntä, hän kääntyy paikallisen papin (Elias Koteas) puoleen, ja yhdessä he ryhtyvät selvittämään arvoitusta.

Erittäin kokemattoman Peter Cornwellin ohjaama, perinteitä vähän turhankin paljon kunnioittava kauhuelokuva The Haunting in Connecticut on ”tositapahtumiin” perustuva tarina kummittelusta, joka tapahtui eräässä connecticutilaisessa talossa 1980-luvun lopulla. Elokuvassa ei tosin mainita sitä tosiasiaa, että kaikki asiaan perehtyneet pitävät tapausta täysin epäuskottavana ja huijauksena.

Oli miten oli, Cornwell on lähtenyt ohjaamaan elokuvaa genreperinteet mielessä pitäen, viitaten runsaasti vanhoihin klassikoihin, kuten Manaajaan ja Amityvilleen. Toisaalta me, joiden mielestä kauhugenren parhaimmat päivät ovat olleet ohitse jo vuosikymmeniä, joudumme myös toteamaan, ettei modernejakaan kauhukonventioita ole unhoitettu. Böö-hetkiä ja kovaäänisiä ja merkityksettömiä pelästyksiä viljellään kyllästymiseen saakka, ja aina, kun kohtauksessa on peili, voit olla varma, että jotain siellä tulee vilahtamaan valtaisan ääniefektin kera. Näinhän homma nykyään toimii. Kysymys on puhtaasta tieteestä: jatkuvilla pikkupelästyksillä katsojan hermosto pyritään fyysisesti virittämään oikealla tavalla jännittyneeseen tilaan, jonka myötä ihmisen stressitaso nousee kohisten. Siinä sitä sitten huomaamatta jyrsitään sormenkynsiä. Kikka alkaa olla jo peruskauraa kauhuelokuvissa, mutta oikein käytettynä (The Ring, Kauna) se todellakin toimii.

Ja nyt päästäänkin siihen oleellisen kysymykseen: onko The Haunting in Connecticut pelottava? Ei lainkaan. Cornwell yrittää kovasti säikyttää katsojaa, mutta yksittäisiä, fyysisesti terveelle ihmiselle väistämättömiä säpsähdyksiä lukuun ottamatta tunnelma pysyy alusta loppuun saakka melkoisen rauhallisena, jopa uneliaana. Kertaakaan ei tehnyt mieli vilkaista olan ylitse edes elokuvateatterin pimeydessä.

Päärooleihin on saatu kyvykkäitä näyttelijöitä, kuten Oscar-ehdokas Virginia Madsen, Elias Koteas ja Martin Donovan ja he tekevätkin sen mitä pystyvät. Tapahtumaköyhä kauhuelokuva ei vaan yksinkertaisesti anna hyvällekään näyttelijälle kovin hyviä lähtökohtia merkittävän roolisuorituksen tekemiselle.

On silti sanottava, että Cornwell ansaitsee haukkujen lisäksi pienen kiitoksenkin hyvästä yrityksestä. Hän malttaa kuvata perhettä huolella, kertoen heidän huolen täyttämästä arjesta uskottavasti, aina perheen isän alkoholismista Mattin syöpään. Cornwell on selkeästi yrittänyt tehdä enemmän kuin tavallisen 2000-luvun säikyttelypätkän, eikä ole halunnut alittaa aitaa joka kerta sen alimmasta kohdasta. On aidosti ikävää joutua toteamaan, että keitos jäi siitä huolimatta tällä kertaa laimeaksi.

DVD: Future Filmin tupla-DVD tuntuu liioittelulta. Toisella levyllä on pelkkä elokuva, ja toisella 52-minuuttinen dokumentti “tositapahtumista”, joihin elokuva perustuu. Itse elokuvasta ei siis ole minkäänlaisia lisämateriaaleja. Tuo em. dokumenttikin on tylsähkö höpöhöpö-dokumentti, jonka tarina tuntuu halvalta Discovery-kanavan materiaalilta.

Teknisesti julkaisu on laadukas. Ääniraitoja on kaksi: DTS ja Dolby Digital 5.1, molemmat puhtaita ja jykeviä. 1.78:1-kuvaformaatissa esitettävä anamorfinen laajakuva pikselöityy aavistuksen verran hämärissä kohtauksissa, mutta on muuten varsin hyvätasoinen.

Teksti: © 2009 Antti Honkala