Useastakin kiinalaisesta kansantarinasta ja vielä useammasta kung fu / karateleffasta – jopa Karate Kidistä – surutta lainaileva The Forbidden Kingdom – Kaksi mestaria on enemmän tai vähemmän pilke si…
Vihdoinkin potkumestarit Jackie Chan ja Jet Li yhdessä. Tällä markkinointifraasilla houkutellaan pohjolan kansaa katselemaan kung fun taikaa. The Forbidden Kingdom kertoo kauniin tarinan jenkkinuorukaisesta nimeltä Jason Tripitikas (Michael Angarano), joka taikavoimien avulla pääsee matkaamaan entisaikojen Kiinaan. Siellä hänen tehtävänään on vapauttaa tarunhohtoinen soturi Monkey King julman Jade sotapäällikön (Collin Chou) ikeestä. Matkaseuraksi Jason saa kuolemattomana pidetyn kulkijan Lu Yanin (Jackie Chan), isäntäänsä suurimman osan elämästään etsineen munkin (Jet Li) sekä sotapäällikölle kostoa vannovan nuoren naisen, ”Kultaisen Kyyhkysen” (Yifei Liu).
Useastakin kiinalaisesta kansantarinasta ja vielä useammasta kung fu / karateleffasta – jopa Karate Kidistä – surutta lainaileva The Forbidden Kingdom – Kaksi mestaria (2008, Yhdysvallat) on enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa tehtyä seikkailuviihdettä. Tämä on myös se, mikä elokuvassa saattaa häiritä kuin hyttyset Suomen kesässä. Forbidden Kingdom yrittää olla samaan aikaan vähän kaikkea mahdollista. On komediallisia aineksia, veret vuodattavaa toimintaa, turpaanvetoa, romantiikkaa ja paljon elämänviisauksia. Toisaalta, tarinasta on näin saatu edes kohtuukiinnostava myös heille, joita kung fu tai kiinalainen mytologia ei isommin viehätä. Tarinalla on kääntöpuolensakin: ainakin kiinalaiset ovat jo varpaillaan, sillä sen verran paljon Forbidden Kingdom ottaa lainailuilleen vapautta.
Elokuvan on kirjoittanut taistelulajeihin hurahtanut John Fusco, jonka kynästä ovat syntyneet kässärit niinkin koviin leffoihin kuin Nuoret sankarit 1-2 ja Hidalgo. Fuscolla on ollut aina taipumusta ylimitoitettuun ideointiin, eikä hänellä ole karsimisen jaloa taitoa lainkaan. Tällä kertaa Fusco korostaa taistelukohtauksia, jotka ovat erittäin pitkiä. Ja näyttäviä. Niihin ei peruskatsoja voi olla ilman lisähappea valmistautunut. Ohjauksesta vastaa Rob Minkoff, joka muistuu mieliin lapsille suunnatuista Stuart Little elokuvista. Ei huolta: Minkoff on yllättävän kovaa valuuttaa myös fantasialähtöisen kung fun parissa.
Ajatella, että Jackie on jo yli 50 vuotias. Muistan kuin eilisen päivän, kun menin nuorena miehenä katsomaan, puolivahingossa, kovasti kehuttua turpaanvetoleffaa nimeltä Hung faan aau (a.k.a. Rumble in the Bronx, 1995). Sitä en vielä tuolloin tiennyt, että kyseessä oli Chanin ensimmäinen vakava yritys rantautua Yhdysvaltojen elokuvamarkkinoille, ja niin hän sitten tekikin. Jet Li nimiseen miekkoseen törmäsin monen muun tavoin Tappava ase 4:n yhteydessä. Tällöin elettiin vuotta 1998, eli niin se aika vain rientää. Yhtä kauan on ollut puhetta Chanin ja Lin yhteisprojektista, mutta ennen the Forbidden Kingdomia se ei ollut toteutunut. Chan ja Li vetäisevät saman tien tuplaroolit: Chan esittää tarunhohtoista kulkuria sekä panttilainaamon vanhaa jäärää ja Li hiljaista, mutta sitäkin vaarallisempaa Silent Monkia. Lin toinen roolihahmo on soturi Monkey King. Kaksikosta Chan on yhä lähes eläkeikäisenä hyvässä vedossa. Li on jälleen korostetun vähäeleinen, ehkä totuttuakin tylsempi. Viekkaan Monkey Kingin pieni rooli tuo tuulahduksen kaivattua Jet Lin persoonaa.
Muista näyttelijöistä on paha sanoa juuta tai jaata. Kung fu rooleissa on niin itämaisten taistelulajien taitajia (Chou) kuin perusnäyttelijöitä (Liu). Jasonin roolissa nähtävä Michael Angarano on tyrmistyttävän persoonaton ja tylsä tuttavuus. Yifei Liu on sitä vastoin todellinen löytö, pitkään aikoihin viilein naispuolinen kungfutar. Hänessä saattaa piillä Hollywoodin seuraava Michelle Yeoh, mikäli vain Amerikan mantereella viihtyy. Neidillä lienee kovasti vientiä.
The Forbidden Kingdom kuuluu niihin elokuviin, jotka avautuvat katsojalle vasta jälkikäteen. Ei juonen, eikä sanoman vaan tunnelman vuoksi. The Forbidden Kingdom on seikkailu, joka tekee kunniaa kung fu genrelle ja kiinalaisille kansantaruille. Klassisessa hyvän ja pahan taistelussa on juuri oikeanlaista särmää, vaikka se ei missään vaiheessa yllätä omaperäisyydellään. On myös ihailtavaa, että elokuva kuvattiin aidoissa kiinalaisissa maisemissa, yhteistyönä idän ja lännen kesken.
DVD: Scanbox jatkaa hyvälaatuisia julkaisujaan, mitä videon (2.35:1) ja audion (DD 5.1 / DTS) tasoon tulee. Kuva on terävä ja massiiviset digitehosteet sulautuvat hyvin yleisilmeeseen. Dolby surround toistaa taistelukohtaukset hyvin eikä puhekaan katoa missään vaiheessa.
Toimituksen käytössä olleen yhden levyn julkaisun lisämateriaalit rajoittuvat vain kaksiminuuttiseen featurettiin, joka on lähinnä yhtä tyhjän kanssa. Mukana on myös Scanboxin tuotantoa esitteleviä trailereita. Enemmän lisäherkkua löytyy sitten kahden levyn julkaisusta ja blu-ray versiosta.
Teksti © 2008 Lasse Lepola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA