Delta Force Collection, The

Ohjaus Menahem Golan / Aaron Norris
Näyttelijät Chuck Norris, Lee Marvin, Martin Balsam
Maa Yhdysvallat / Israel
Pituus 125 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1986-2006 Golan-Globus Productions Ltd / Cannon Films ja Future Film.

Etsi CDONista

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

The Delta Force (1986)

20 vuotta The Delta Forcen ensi-illan jälkeen Suomen markkinoille saapuu The Delta Force Collection, joka sisältää rymistelysarjan osat 1-2. Boxeilta on lupa odottaa paranneltujen kuva- ja ääninautintojen lisäksi myös rutkasti lisämateriaalia. Tällä kertaa pettymys on suuri, sillä suttuisten valikoiden takaa löytää vain hätäisesti kyhätyt biografiat ja perustrailerit. Ykkösosan mielenkiintoiset taustat jäävät täysin kertomatta. Vaatii siis todellista vakaumusta actionleffoja kohtaan, jotta hankkisi tämän boksin kokoelmiinsa.

Amerikkalainen matkustajakone kaapataan matkallaan Ateenasta Roomaan ja palestiinalaiset terroristit pakottavat koneen tulikiven katkuiseen Beirutiin. USA:n viranomaiset kutsuvat, vahingosta viisastuneena, hätiin Yhdysvaltain armeijan valiojoukon, joka tottelee nimeä The Delta Force. Yksikön johdossa häärii harmaahapsi Nick Alexander (legendaarinen Lee Marvin), mutta kamera-ajan varastaa taistelulajien pieni-suurimies, Chuck Norris, joka esittää jääräpäistä majuri Scott McCoy’ta.

Delta Force edustaa perusamerikkalaista 80-luvun toimintaelokuvaa parhaimmillaan. Vihollista muilutetaan surutta ja jokaiseen mahdolliseen väliin on tungettu patrioottisia tunteenpurkauksia. Siirappisen katseluelämyksen takaa taustalla pauhaava syntikka, joka toistaa tarttuvaa tunnusmelodiaa jokaisessa mahdollisessa rakosessa. Suurin ihmetyksen aihe on kuitenkin se, miten elokuva on kestänyt ajan kulutusta: Lähi-idän tilanne ei ole muuttunut juuri miksikään ja tunnelmat ovat poliittisesti yhtä tulenarkoja tänäkin päivänä. Elokuva on pitänyt pintansa jopa niin hyvin, että kaupan hyllyiltä ei löydä etsimälläkään yhtä ajantasaista Lähi-idän ruutitynnyriin sijoittuvaa action pläjäystä.

Liukuhihnalta filmejä työstävän ohjaaja-tuottaja Menahem Golanin lempilapsi on ansainnut paikkansa kulttileffojen joukossa. Suurimpia puutteita, lähinnä kameratyöskentelyä, paikataan näyttävillä ammuskeluilla ja Norriksen hidastetuilla kääntöpotkuilla. Hyvä kuvanlaatu ja Dolby ääniraita tuovat kasaritunnelman jälleen kerran olohuoneeseen: The Delta Force (1986 Yhdysvallat, Israel) nautitaankin mieluiten kylmän oluen kera. Valitettavasti elokuva jäi Lee Marvinin viimeiseksi.

Delta Force II: Huumeviidakko – Delta Force 2: The Colombian Connection (1990)

Everstiksi ylennyt Scott McCoy (Chuck Norris) jatkaa erikoisyksikön keulahahmona neljä vuotta myöhemmin ilmestyneessä jatko-osassa. Tällä kertaa Amerikan huumeagentit eivät saa Etelä-Amerikan häpeäpilkkua, San Carlosin huumeparonia kuriin. Kokaiinia kaupataan Jenkkilään kuin karkkia kioskilta ja siinä sivussa listitään viattomia ihmisiä, ihan vain huvin vuoksi. Tottahan toki Delta Force kutsutaan ylituomariksi, heti kun Norrisin pakollinen, muuhun tarinaan liittymätön tappelukohtaus on saatu esiteltyä.

Eversti McCoy vetää kostoretken lähes täydellisenä soolona: Välillä joutuu tarkistamaan onko dvd-soittimessa vikaa, kun tapahtumat etenevät tuplahidastuksella, niin ettei yksikään Norrisin potku tai vääntöliike jää näkemättä. Touhu on lipsahtaa jo komedian puolelle, kun takametsien intiaanitkin puhuvat täydellistä englantia tai kun miljardööri lentelee tuiki tavallisella reittilennolla… ja täysin samalla lentoyhtiöllä kuin ykkösosassa. Mitä lienee ollut käsikirjoittajalla mielessä?

Huumeviidakko onkin yksi huonoimmista jatko-osista joita tiedän, etenkin kun otetaan huomioon ykkösosan kaivamat maukkaat lähtökuopat. Nyt homma ei onnistu alkuunsakaan ja ylipitkää kohellusta on paikoin tuskallista katsoa. Näyttelijät, mukaan lukien Norris itse, ovat vain näyttelevinään ja tuotantopuolen väki vain tuottavinaan. Tarinan kynäilleelle Lee Reynoldsille toimintaympäristö oli alkujaankin täysin vieras käsite. Ohjaaja Aaron Norrisin (Chuckin veli) johdolla tiimi epäonnistuukin lähes täydellisesti. San Carlosin kuvitteellinen valtio on myös lälläriveto verrattuna aikaisempaan Lähi-Idän kulissiin. Nyt tyydytään vain viljelemään vertauksia Kolumbiaan ja eräisiin ”aitoihin” huumekuninkaisiin. Samalla vaivalla olisi voinut tehdä täsmäversionkin ja siten pelastaa lopputulosta. On silti hyvä, ettei paukuissa säästelty: Nykyajan digitehosteihisiin verrattuna aidot pommit ovat aina kova sana.

teksti: © 2006 Lasse Lepola