Aristocrats, The

Ohjaus Paul Provenza
Näyttelijät Drew Carey, George Carlin, Paul Reiser, Robin Williams, Steven Wright
Maa Yhdysvallat
Pituus 88 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2005 Mighty Cheese Productions

Etsi CDONista

• Kuva 2
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p4-5">4</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Mies menee kykyjenetsijälle ja kertoo että hänellä olisi mieletön show, jotain ennen näkemätöntä. Kykyjenetsijä pyytää häntä kertomaan esityksestään, joten mies alkaa kuvailla mitä rivoimpia ja oksettavimpia asioita ja akteja, joita hänen perheensä tulee lavalla tekemään. Lopuksi kykyjenetsijä kysyy esityksen nimeä ja mies vastaa että Aristokraatit.

Dokumentissa näitä aristokraatteja ovat n. 100 tunnettua koomikkoa ja käsikirjoittajaa, jotka vuorollaan esittelevät vitsiä ja sen variaatioita: perusasetelma ja loppuhuipennus pitää olla aina sama, mutta keskikohta on vapaata riistaa improvisaatiolle. Dokumentin ja vitsien edetessä, voisi kuvitella että koko homma alkaa mennä todella rivoksi, mutta niin ei tapahdu: se on sitä jo alusta lähtien. Elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia ovatkin sikäli haastavia, koska leikkaus on niin nopeaa ja katsoja suorastaan räpiköi siinä töryn tulvassa mitä elokuva tarjoaa valonnopeudella.

Aristokraattien koomikkokaartiin lukeutuu mm. Paul Reiser, Whoopi Goldberg, Chris Rock, Drew Carey, Robin Williams, Steven Wright, George Carlin, Gilbert Gottfried, Hank Azaria, Andy Dick ja noin sata muuta . Etteivät haastateltavat olisi pelkästään joukko amerikkalaisia räväsuita, on mukaan otettu myös hieman “sofistikoituneempia” koomikoita rapakon takaa. Eddie Izzard, Eric Idle ja Billy Connolly edustavat brittikoomikoiden kermaa ja samalla myös hieman erilaista näkemystä. Jokainen koomikoista kertoo vitsiä omalla tavallaan ja ettei homma menisi pelkäksi verbaalikisaksi, mukaan on otettu muitakin varieteetyylisuuntia. Vitsi nähdään sovitettuna mm. mimiikaksi, taikuriesitykseksi ja korttitempuksi.

Vitsin ollessa elokuvan lähtökohta, ei se kuitenkaan, tarkemmin tarkasteltuna, tyydy pelkästään siihen. Vitsistä tulee elokuvassa väylä, jonka avulla päädytään kertomaan elokuvaa itse koomikoista. Tämä selittääkin aika paljon sitä narsistista ja omahyväistä tapaa kuvata pelkästään koomikoita kehumassa omaa tarinankertomiskykyään. Vitsin kautta tulee selväksi tietyt komiikan perinteet ja kuinka jokaisella koomikolla on oma erityislaatuinen tyylinsä kertoa sama juttu.

DVD–julkaisun lisämateriaalit eivät oikeastaan tuo mitään lisää elokuvaan, vaikka harvemmin ne koskaan tuovatkaan. Tällä kertaa levyltä löytyy klippejä koomikoista kertomassa muita vitsejä, samaa vitsiä ja periaatteessa suorana elokuvasta irrotettu kohtaus erillisenä lisämateriaalina. Paras kohta lisämateriaaleissa tulee, kun puhe siirtyy vitseihin, joissa on Aristokraatti – vitsin tapaan melkein olematon loppuhuipennus.

Vitsin loppuhuipennuksen ohella, hyvä maku on yksi asia mikä elokuvassa saattaa jäädä hieman hämärän peittoon. Onneksi tekijät tarttuvat myös tähän ja siihen kuinka nykyaikana mikään ei välttämättä järkytä ketään. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen aika moni on varmasti turtunut siihen ja valitettavasti elokuva ei jaksa enää naurattaa. Mikä sitten naurattaa ja missä menee sovitun huumorin raja? Satiirisen The Onion – lehden toimitus pureutuu tähän oikeastaan parhaiten. Toimitus toimii elokuvassa parhaimpana ”tarinan” kuljettajana, sillä he esittävät tärkemmät kysymykset kuin varsinaiset tekijät ja he toimivat kysymystenesittäjän roolissa. Tästä huolimatta, vaikka elokuvassa onnistutaankin muutamissa kohdissa pääsemään syvätasolle koomikoiden ja komedian olemuksesta, nämä hetket eivät kestä kauan, eikä niitä ole tarpeeksi usein.

teksti: © 2006 Otto Kylmälä