Tesis

Ohjaus Alejandro Amenábar
Näyttelijät Ana Torrent, Fele Martínez, Eduardo Noriega, Rosa Avila, Francisco Hernández
Maa Espanja
Pituus 125 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Alejandro Amenábarin parikymppisenä ohjaama ja käsikirjoittama trilleri Tesis (1996) pujottelee vaihtelevalla menestyksellä yhdellä urbaanilla legendalla, snuffilla eli ihmisentappovideoilla.

Kutsun snuffia urbaaniksi legendaksi siksi, että siitä on aina puhuttu enemmän kuin siitä on löydetty todisteita, aivan kuin saatananpalvonnan ja roolipelien yhteydestä. Käyttökelpoinen se on ollut valtion sensoreille ja muille henkisille koulukiusaajille, joiden työ on pelotella aikuisia ihmisiä.

Audiovisuaalisesta väkivallasta opinnäytettä laativa Angela (Ana Torrent) löytää professorinsa kuolleena elokuvasalista. Nauhurista hän varastaa professorin katsoman vhs-kasetin, joka paljastuu snuffiksi. Videolla kidutetaan, teloitetaan ja lopulta paloitellaan aiemmin kadonnut opiskelija.

Poliisille ei mennä, koska silloin elokuva hajoaisi. Angela alkaa ratkoa rikosta yhdessä Chemon (Fele Martínez) kanssa. Chemo on tarinan elämästä vieraantunut hurmekoira, jolla on vaatekaapillinen kiellettyjä kasetteja ja elokuvajulisteilla päällystetty kämppä.

Angelan ristiriitaista ja siksi inhimillistä suhdetta (elokuva)väkivaltaan olisi kelvannut psykologisoida. Hän tapittaa veripalttuja, jopa hakeutuu Chemon seuraan kokeakseen pahinta saastaa. Elokuvan alussa hän yrittää nähdä vilahduksen junan alle hypänneestä miehestä, kokea kuoleman livenä. Silti hän voi pahoin.

Ristiriitaisia ovat myös Angelan tunteet murhasta epäiltyä Boscoa (Eduardo Noriega) kohtaan. Karismaattinen, hurmaava ja hyväkäytöksinen nuori mies on Chemon vastakohta, alfauros. Syntyvä triangelidraama opetuksineen on kuin amerikkalaisista high school -elokuvista.

Ylipitkän kestonsa vuoksi Tesis käy loppua kohden puuduttavaksi. Murhaajaksi epäilty vaihtuu noin kohtauksittain. Teoriassa vaihdoksilla on määrä synnyttää vainoharhaista mielentilaa, mutta paljastaneeksi tullaan liian paljon liian varhain. Käsittely on häiritsevästi itseään toistava.

Teorian tasolle jää myös kuoleman ”ikuistamisen” eettinen ongelma, joka on kai pääteemoja. Onko kuolema niin pyhä, että sen kuvaus pitäisi suorilta käsin kieltää? Onko kuoleman ja/tai sen simulaation katsominen pohjimmiltaan vahingoittavaa vai vapauttavaa, regressiivistä vai katarttista? Voyerismi ei ainakaan ole pelkkää sekopään oireilua, ilmenee.

Mukana on kieroa kulttuurikritiikkiä. Elokuvien elinkelpoisuutta mitataan markkinamekanismilla, kysynnän ja tarjonnan lailla. Espanjalainen elokuva ei voi menestyä, ellei se paremmin ota huomioon katsojien tarpeita, toteaa professori.

Tappofilmien valmistus ja myynti on tässä kentän tervehdyttämistä. Siinä lyödään amerikkalainen tajuntateollisuus näiden omalla tontilla. Siirtymällä fiktiosta faktaan saadaan kotimaan katsojat kiinnostumaan.

Tämä ideologinen oikeutus lopulta hukataan. Murhaajalla ei ole motiivia, hän vain lahtaa. Ehkä hän on puhdas psykopaatti? Tällöin snuff ei ole seuraus, vaan ajalle idiosynkraattinen tapa ottaa päänahat talteen, virtuaalinen uhrialttari. Ehkä hänet on kapitalisoitu? Tällöin hän on taas “uhri”.

Lopussa keskisormella osoitetaan tekopyhää valtamediaa, joka on valmis esittämään snuffia valtakunnan verkossa naamioimalla sen ensiksi uutislähetykseksi. Valinta on kolmasosa olkinukke, kolmasosa relevantti huomio ja kolmasosa populistinen heitto.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Atlantic Film. Kuvassa (16:9) ei ole moitteita, ääniraitana on asiansa hoitava 2.0 espanja. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen