Paha perhe piinaa isäänsä etsivää tyttöä insestin ja kidutuksen sävyttämässä kanukkitrillerissä.
Kanadalaistuotanto Summer’s Blood luovii samoissa rämeiköissä kuin Teksasin moottorisahamurhaajan kaltaiset perhepainajaiset. Keskiössä on väkivallan ja perversioiden värittämä ydinperhe, jonka vinoutuneeseen valtapeliin viaton protagonisti sotkeutuu.
Nimihenkilö Summer (Ashley Greene) liftaa syrjäiseen tuppukylään löytääkseen isänsä, jota tämä ei ole koskaan tavannut. Tyttö törmää salskeaan Tomiin (Peter Mooney) ja päätyy viettämään tämän kanssa yhteisen yön. Äitinsä luona kaupungin laitamilla asuva mies hurmaa ensin, mutta seuraavana aamuna meno on toinen. Tyttö kahlitaankin kellariin, äiti (Barbara Niven) on mukana juonessa.
Kellarista löytyy myös Tomin aiempi lemmikki, kuoleman partaalle näännytetty Amber (Danielle Kind). Mies kasvattaa puutarhaa ja jostain syystä nuoret naiset ovat tärkeä osa sitä. Miksi, se ei aivan katsojalle aukene. Kuten ei moni muukaan asia.
Elokuvan promotekstit maalailevat tuttuja korulauseita Piinan ja Uhrilampaiden kaltaisista “hengenheimolaisista”. Yhteydet jäävät pinnalliselle tasolle, Summer’s Blood kun asettuu nykykauhun mittavaan ö-kastiin. Tekijöiden pontimet ovat pintatason shokeeraamisessa, joka kuitenkin vesittyy, kun kamera jokaisen veriteon kohdalla kääntyy pois. Rintojakaan ei muuten nähdä.
Halvan kidutuspornon sijaan Sean Hoganin ja Christine Conradtin käsikirjoitus yrittää rakentaa psykologisia jännitteitä Summerin ja tämän vangitsijoiden välille. Tyttö oppii käyttämään viehätysvoimaansa hyväkseen ja ansaitsee hiljattain itselleen Tomin luottamuksen. Tekijöiden kiinnostus epäreilun seksisuhteen psykologisiin vaikutuksiin tuntuu kuitenkin kuolevan välittömästi, ja Summerin rooli paikoin liki unohtuu.
Väärintekijöiden yksioikoinen “pahuus” jää vaille selitystä. Se korostuu kun perheen isä, “työmatkalla” (lue: listimässä prostituoituja) pitkään ollut Grant (Stephen McHattie) palaa kuvioihin. Väkivallan kierre eskaloituu absurdiksi verileikiksi, jolle ei löydy juonen tasolla mitään perusteita. Miksi perheen jäsenet, jotka ovat vuosikaudet leikitelleet viattomien verellä, haluavat yhtäkkiä tappaa toisensa? Kun varsinaista gorea on vielä varsin minimaalisesti, jää vaikutelma harvinaisen laihaksi.
Ohjaaja Lee Demarbren CV:stä löytyy Jesus Christ Vampire Hunterin kaltaisia nimikkeitä, joten B-kauhuilu on miehelle tuttua. Summer’s Bloodia voi pitää yrityksenä vakavampaan ilmaisuun. Minkäänlaista luovuutta tai kekseliäisyyttä ei lopputuloksessa näy.
Mutta kyllähän tällaisetkin elokuvat ottavat omansa takaisin jo vetävän näköisellä DVD-kotelolla. Toimiva systeemi varmistaa sen, ettei enempään tarvitse pyrkiäkään.
Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA