Family Guyn tekijän elokuva parodioista, sketseistä ja muista päättömyyksistä.
Seth MacFarlanen Hullu Hullu animaation maailma-elokuva on animaatiosarja populaarikulttuuriparodioista, hillittömistä sketseistä ja muista ylivertaisista päättömyyksistä. Muun muassa vähemmistöjen edustajat, apinat sekä klassikkoanimaatiohahmot kuten Super Mario, Retu Kivinen ja Sammakkoprinssi saavat Seth MacFarlanen animaatioissa kyytiä.
Seth MacFarlane on entuudestaan tuttu suositusta Family Guy-televisiosarjastaan ja lisäksi hän on yksi American Dad! -sarjan keula-hahmoista. Seth MacFarlanen Hullu Hullu animaation maailma tarjoaa edeltäjiensä mukaisesti sensuroimatonta ja kieroutunutta huumoria. DVD:n ikärajaksi on asetettu 15 vuotta eikä suotta.
Animaatiopätkät seuraavat DVD:llä toisiaan. Niiden tarinallinen rakenne ei ehdi kehittyä eikä niillä ole jatkuvuutta suhteessa seuraavaan animaatioon. Vitsit jäävät irrallisiksi ja monet ovat kovin toistensa kopioita vaikkakin eri ympäristöissä. Animaation jälki on hyvää perustasoa Family Guyn tapaan.
Koska kyseessä ei ole perinteinen elokuva vaan sarja lyhyitä animaatioita, näkemäänsä ei juuri tarvitse keskittyä. Seth MacFarlanen Hullu Hullu animaation maailma on mitä mainiointa viihdettä rankan työpäivän jälkeen. Sitä katsoessaan voi heittää aivot narikkaan, avata oluen ja unohtaa hetkeksi arjen murheet.
DVD: FS-Filmin julkaisussa on ääniraitana Dolby Digital 5.1 ja kuvaformaattina vanhanaikainen 1.33:1 Aspect Ratio. DVD on teknisiltä ominaisuuksiltaan hyvätasoinen. DVD:n menuvalikkoon on tehty erikoinen värivalinta. Taustalla on vaaleansininen taivas, jonka päälle on kirjoitettu valikot niinikään vaaleansinisellä. Tekstejä tuskin erottaa taustasta, joka tekee käytöstä hieman hankalaa.
Lisämateriaalina levyllä on still-kuvia animaatiohahmoista ja Red Carpet premiere-lyhytdokumentti ennakkonäytöksen jälkitunne lmista. Lisämateriaaleissa on kolmenlaisia still-kuvia: luonnosvaiheen hahmotelmia, viimeisteltyjä mustavalkoisia piirroksia ja lopullisia värikuvia. Kuvat ovat kolmessa eri valikossa, joka tekee kuvien vertailusta vaikeaa. Katsojalle antaisi enemmän jos eri vaiheiden piirrokset olisivat vierekkäin saman valikon alla.
Red Carpet premier-osiossa vieraillaan elokuvan ennakkonäytöksen jälkitunnelmissa. Tässä lisämateriaalissa haastatellaan muun muassa ohjaajaa, tuottajaa ja ennakkonäytöksessä olleita vieraita. Red Carpet premiere ei anna lisätietoa elokuvasta vaan on pikemminkin pieni viihteellinen lisä DVD:lle.
Teksti: © 2009 Heta Kämäräinen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA