Kahden pariskunnan neliödraama avaa taidokkaasti pitkän liiton ja keski-iän solmuja.
Kahden pariskunnan avioliitto-ongelmat saavat ristisuhteesta yllättävän käänteen. Neliödraama avaa taidokkaasti pitkän liiton ja keski-iän solmuja. Murretuissa värisävyissä hehkuva pitkäotoksinen kuvakerronta tavoittaa syvästi inhimillisen käsikirjoituksen hengen. Tunnelma on rehellinen ja hahmot kiinnostavia.
Lempeän tragikomedian kahdesta pariskunnasta toinen vetää kirkon avioliittoryhmää. Mies, Erland (Rolf Lassgård), puhuu syvästä kiintymyksestä hetken huumaa arvokkaampana, osin kuin itsensä vakuuttaakseen. Lassgårdin karismasta hahmolle saadaan myös maailmaa syleilevää lämpöä.
Suhde miehen ja toisen naisen, Karinin (Pernilla August), kanssa sekoittaa näennäisesti pysähtyneen maailman. Tilannetta vaikeuttaa petetyn miehen, Sven-Erikin (Claes Ljungmark) kiitollisuudenvelka avosydämiselle Erlandille ja petetyn vaimon Maj’n (Stina Ekblad) eloisa rakkaus miestään kohtaan.
Ratkaisu ongelmaan laaditaan keskustelussa keittiönpöydän äärellä: Erlandin aloitteesta kaikki neljä muuttavat yhteen, kunnes ihastuksesta on päästy. Etäisyys ja salailu vain pahentaisivat asiaa, avioliiton apostoli Erland järkeilee. Keskivaiheillaan enemmän koomisia piirteitä – ehkä liiaksikin – saava käsikirjoitus käsittelee epäkonventionaalisen asetelman kautta perinteisiä teemoja: sydämen oikullisuutta, ihmiselämän perimmäistä epäjärjestystä.
Elämän perusnäyttämöillä – töissä, kotona, kirkossa – avataan pettämisen ja ristiriitaisten ihmissuhteiden kysymyksiä. Se tehdään sensationalismista vapaassa turvallisessa kehyksessä, kuin antiteesinä tabloidien inhimillisiä perustunteita banalisoivalle, vaaroja ja pelkoa täynnä olevalle maailmalle.
Kaikki ongelmat eivät selviä puhumalla, eikä Rolf Lassgårdin erinomaisen inhimilliseksi henkilöimä Erland ole välttämättä oikeassa hakiessaan rauhanomaista ratkaisua pohjimmiltaan ratkaisemattomaan konfliktiin. Muut pääosat tekevät hahmoistaan niinikään pyöreitä, ainoastaan Claes Ljungmarkin Sven-Erik on kirjoitettu selvemmin kerronnalliseksi hahmoksi.
Harkitun värimaailman ja otosten pohdiskelevan rytmin ohella Jorgen Bergmark ryhmineen (kuvaus Anders Bohman, leikkaus Mattias Morheden) rakentaa keskustelevaa tunnelmaa Nathan Larsonin lämminsointisella, sello- ja pianovetoisella musiikkiraidalla. Taiteellinen kudelma toimii kaikkiaan hienosti aiheiden väkevöittämisessä.
Teksti: © 2010-11 Aleksi Salonen
Elokuva esitettiin myös osana vuoden 2010 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleja. Lue raportti »
Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Ihmiskuntaa moukaroiva komeetta kiteyttää tuhobuumin muodonpalautuksessa koronavuoden kriisikäytöksen.
Lue lisää »Epäortodoksinen eroko? Netflixin menora-menestyjä tutustuttaa vanhakantaiseen juutalaisuuteen, jonka vivahteissa viihtyisi pidempäänkin…
Lue lisää »Perkele, että on Russell Crowella hermo pinnassa!
Lue lisää »Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.
Lue lisää »Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA